Seuraa meitä somessa:

Akaa-Volleyn mestaruushaaveet kapenivat edelleen – VaLePa johtaa nyt 3 - 0

15.04.2023

Mestaruusliigan loppuottelusarja etenee väistämättä kohti ratkaisua. VaLePan kaataminen edellyttää lauantain jälkeen Akaa-Volleylta aivan uutta vaihdetta silmään. Voittamaan tottunut sastamalalaisryhmä pitäisi nyt kaataa neljä kertaa perä jälkeen. VaLePa vei kolmannen kohtaamisen selkeästi 3 – 0 ja sai mahdollisuuden päättää mestaruuskamppailun kotisalissaan ensi tiistaina.

Avauskuusikot olivat täsmälleen samat kuin perjantaina. Ja lataus näkyi katsomoon saakka. Myös Akaa Areenan katsomo näytti yhtä täydeltä kuin edellisenä iltana.

Avauserässä Akaa-Volleyn syömähampaat olivat ruosteessa. Hakkuri Ali Fazli hyytyi lopulta penkille ja tilalle otettu Joel Itänen menestyikin loistavasti. Nuori hakkuri sai kolme passia ja teki kolme pistettä. Myös Mohammadreza Beikin korvannut Nico Nurmesniemi hoiti hommansa hienosti. Kun Fazlin ohella myös Greg Petty oli alavireessä (3/-), Akaa-Volleyn paukut eivät vain riittäneet ennakkosuosikin tulituksessa. Edellisen pelin mukaisesti Karli Allik oli kentän kunkku lukemin 7/+6. Akaa-Volleyn vastaanotto oli kauden keskiarvoihin verrattuna todella vaikeuksissa (39 %), kun sastamalalaisten hihat toimivat 68 prosentin tarkkuudella.



Toinen erä oli tasaisempi. Mutta valitettavasti Akaa-Volley olisi tarvinnut Mestaruusliigan ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvan hakkurinsa parhaita otteita VaLePan kaltaista lentopallokonetta vastaan. Kun Fazli otettiin heti alussa vaihtoon, loppu oli Akaa-Volleylta rimpuilua. Yksi ValePan voittokulun takuumies oli perjantaina varjojen mailla kulkenut Upi Sivula. Hakkuri takoi pisteitä ihan vanhaan malliin: saldo kahden erän jälkeen oli 13/+8 ja hyökkäysprosentti liikkui 60 prosentin tuntumassa. Akaa-Volleyn vastaanotto oli edelleen kilpailijaan nähden selkeästi vaatimattomampi.

Pitkältä erätauolta saapui kehiin hieman aiempaa pirteämpi Ali Fazli. Nurmesniemen otteet olivat vakuuttaneet Akaa-Volleyn valmentaja Olli Kunnarin ja yleispelaaja sai jatkaa Beikin tontilla. Erää mentiin tasaväkisesti alusta lähtien, kunnes Nurmesniemen ässä vei kotijoukkueen kolmen pisteen johtoon 17-14. VaLePa ei siitä hätkähtänyt, vaan kiipesi akaalaisten hyökkäysvirheiden säestämänä ensin tasoihin ja sitten ohi lukemiin 19-21. Sivulan hyökkäysvirhe nosti Akaa-Volleyn tasapisteisiin 22-22 ja kotijoukkueen liekki sai lisää happea syötäväkseen. Mutta Sakari Mäkinen puhalsi liekin sammuksiin ottelupallon ässäsyötöllään.



Tilastoista löytyy muutamiakin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Vaihdosta kentälle tullut Nico Nurmesniemi hoiti hienosti tonttinsa (9/+9) ja Panu Pitkänen osoitti, miten kapteeniin kuuluu hoitaa tonttinsa (8/+8). VaLePan puolella vastuunkantaja vaihtui perjantaista. Edellinen ykkönen Sakari Mäkinen vajosi hienoisesti miinuksen puolelle (7/-1) kun sen sijaan varjojen mailla toisessa finaalipelissä ollut Sivula pisti Akaa-Volleyn puolustukselle jauhot suuhun lukemin 20/+14.

VaLePan voittokulun takuumies Mikko Esko myönsi Akaa-Volleyn ajoittain horjuttaneen ennakkosuosikin peliä.

- Akaa-Volleyn vaihdot aiheuttivat meille vaikeuksia. Emme olleet ajan tasalla kaikkien pelaajien hyökkäyssuunnista ja muusta. Onneksi oma keskittyminen kuitenkin riitti positiiviseen tulokseen.



Akaa-Volleyn parhaana palkittu Nurmesniemi ja valmentaja Olli Kunnari olivat ottelun kulusta samaa mieltä.

- Ajoittain olimme pelissä mukana, mutta ote ei riittänyt yhdessäkään erässä loppuun asti.
Kunnari myös kiitteli Nurmesniemen positiivista panosta sen jälkeen, kun kentälle pääsi.

Janne Kangaskokko hymyili leveästi.
- Ilman muuta kahden vieraspelin tuomat kaksi voittoa lämmittävät mieltä. Peli ei ollut helppo, vaikka selkeät numerot pöytäkirjassa voisivat toista osoittaa.


Akaa-Volley - VaLePa 0-3
21–25, 19–25, 23–25
Koti:Petty 11/+1, Fazli 10/+0, Nurmesniem 9/+9
Vieras:Sivula 20/+14, Allik 14/+11, Mäkinen 7/-1

Ässät: 4-5
Syöttövirheet: 8-8
Torjunnat: 5-7
Hyökkäys%: 49-52

Joukkueiden MVP:t
Nico Nurmesniemi, Akaa-Volley
Mikko Esko, VaLePa

Yleisöä: 1014

Ottelutilasto

Otteluparin tilanne 3-0 VaLePalle
Mestaruus ratkeaa neljällä voitolla

Tulevat ottelut
TI 18.4. klo 18.30 VaLePa - Akaa-Volley
Tarvittaessa
KE 19.4. klo 18.30 VaLePa - Akaa-Volley
LA 22.4. klo 17.00 Akaa-Volley - VaLePa
TI 25.4. klo 18.30 VaLePa - Akaa-Volley

Kuvat: Immo Ruonala

  Takaisin