Seuraa meitä somessa:

Ducks kaatoi rennosti Hurmoksen ilman panosta

14.04.2019

Miesten Mestaruusliigan karsintasarja päättyi sunnuntaina Joensuussa, kun panokseltaan merkityksettömässä pelissä kohtasivat kotijoukkue Karelian Hurmos ja Vantaa Ducks.

Tasoltaan varsin keskikertaiseksi jääneessä ottelussa vieraat olivat erien lopuissa selvästi terävämpiä ja ottivat kolme pistettä erin 0–3 (23–25, 23–25, 26–28).

Avauserä eteni tasaisena tilanteeseen 15–15, jonka jälkeen Ducks piti hankkimansa johdon erän loppuun asti. Vieraiden tehoista vastasi tuttu kaksikko Toni Kankaanpää (12/+4)–Reynaldo (15/+9). Normaalista poikkeavalla seitsikolla otteluun lähteneen Hurmoksen tehokkaimmat olivat Tuomas Karjalaisen (5/+2) passeista nauttineet keskitorjuja Fred Musoni (10/+6) sekä liberosta yleispelaajaksi siirtynyt Teemu Silventoinen (11/+2).

Toinen erä oli lähes kopio ensimmäisestä, sillä Ducks eteni erävoittoon 16–16-tasalukemista Lassi Nurmisen (10/+7) noustessa esiin. Tosin toista erää isännät johtivat vielä 23–21. Hurmoksen tehokkain oli hakkuri Ville Louhelan (2/-2) korvannut jenkki Jeff Sprayberry (8/+2).

Kolmannessa erässä Hurmoksella oli kaksi eräpalloa, mutta lopulta kokenut kapteeni Kankaanpää yhdessä brassihakkuri Reynaldon kanssa passari Akseli Lankisen (4/+1) tarjoilusta johdatti ryhmänsä rinnalle ja ohi.

Vieraiden päävalmentaja Ismo Tuominen oli tyytyväinen lähinnä siihen, ettei pelissä kukaan loukkaantunut. Karsintasarjan aikataulu ja muu systeemi ei sen sijaan saanut kokeneelta valmentajalta kiitosta.

– Pelattiin erien viimeiset viisi pistettä siten, että voitettiin. Viikko on tiedetty, ettei pelillä ole meille merkitystä, ja lähdettiin matkaan vasta aamulla puoli seitsemältä ajelemaan. Hyvä, että pojat halusi laittaa kolmessa poikki.

– Pitäisi hieman jonkun miettiä, ettei tämä homma kestäisi kuutta viikkoa. Neljän viikon odottelu on epäinhimillistä myös seuran kannalta, ehkä tämän olisi voinut tehdä toisinkin, Tuominen lähetti terveisiä päättäjille.

Kotijoukkueen apuvalmentaja ja urheilutoimenjohtaja Marko Räsänen tunnusti panoksen puutteen näkyneen kentällä.

– Panosta ei ollut, ja se näkyi. Erien lopussa kovuus oli näennäistä, eikä pelattu ratkaisuja oikeille miehille. Pojat olivat jo eilen päättäneet, että annetaan vastuuta kauden aikana vähemmälle vastuulle jääneille. Heidän pelaamiseen homma ei tänään kaatunut, Räsänen tuumi.

  Takaisin