Seuraa meitä somessa:

Ducksille makeat kotipisteet Ettasta - VaLePa ja Tiikerit myös voittoihin

26.02.2020

Miesten Mestaruusliigan viikko polkaistiin käyntiin keskiviikkona Vantaa Ducksin voitolla Ettasta, VaLePan voitolla Forssassa Loimusta ja Tiikereiden vierasvoitolla Rovaniemellä.

Ducks taisteli tärkeät pisteet Oulun Ettalta

Ducks - Etta 3-1 (19-25, 25-13, 25-13, 25-23)

Lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaan Ducks kohtasi keskiviikkona 26. helmikuuta kotikentällään Lumossa Oulun Ettan. Ottelu oli niin sanottu kuuden pisteen ottelu, sillä joukkueet olivat sarjataulukossa lähes tasapisteissä ja voitto oli kummallekin tärkeä kevään jatkopelejä ajatellen.

Otteluisäntänä toimi Oma Sp ja katsojia Lumoon oli saapunut tasan 500. Ottelussa juhlistettiin myös ankkakapteeni Toni Kankaanpään 400 mestaruussarjan ottelua.

Ottelun tärkeys näkyi heti ensimmäisessä erässä, jossa ankkojen oli vaikea saada pelinsä kulkemaan. Hyökkäykset jäivät Ettan torjuntaan tai menivät rajojen ulkopuolelle. Varsinkin Markus Väisäsen syöttövuorolla ankkojen peli meni pahasti sekaisin. Väisänen sai syöttää peräti yhdeksän kertaa ennen kun Ducks onnistui katkaisemaan syöttövuoron.

Erän alussa Ducksin peli oli kaikin puolin hermostunutta. Tuttu tuplavaihto, jolloin passari Michael Milstein ja Bojan Strugar saivat antaa paikkansa Aleks Rastamolle ja Joona Väänäselle antoi ankoille pientä toivoa, mutta ei edes Rastamon kolme hienoa ässää pelastanut tilannetta. Eka erä meni selvästi vieraille.

Toisessa erässä ankat saivat hyvin pelin juonesta kiinni, kunnes tekniikka petti. Tietokone päätti päivittää itsensä, ja tilanteessa 15-9 pidettiin yli 25 minuutin tauko, joka ehdittiin jo kertaalleen julistaa pitkäksi erätauoksi. Tässä vaiheessa kuitenkin otettiin kynä ja paperi käyttöön ja peli jatkui.

Toisen erän pitkä tauko ei ankkojen menoa haitannut, vaan Tommy Carmody löi heti tauon päätyttyä näyttävän pisteen. Tämän jälkeen ankat ottivat muutaman torjuntapisteen, hyökkäys toimi hyvin ja kun vielä syöttöpeli kulki se takasi Ducksin erävoiton.

Kolmatta erää jatkettiin vanhanaikaisesti, kun pöytäkirjaa edelleen hoidettiin kynällä ja paperilla. Pelillisesti erä oli ankkojen hallintaa. Bojan Strugarin ja Atte Kyrölän lyönnit upposivat, torjunta toimi ja Etta pääsi vain ajoittain vähän haastamaan kotijoukkuetta.

Neljänteen erään saatiin taas jännitystä, kun Etta oli päättänyt, että voittoa ei isännille helpolla luovuteta. Vaikka Ducks menikin erän alussa selvästi johtoon Etta roikkui mukana ja tuli erän puolivälissä jo pisteen päähän.

Erän lopussa Atte Kyrölä haki miltei mahdottoman pallon katsomosta, piste tuli ankoille ja kova taistelu sai palkkansa. Kyrölän, Marko Määttäsen ja Bojan Strugarin hyökkäyksillä ja Tommy Carmodyn torjunnoilla erä kääntyi ankoille pienimmällä mahdollisella erolla.

Otteluisäntä Oma Sp palkitsi ottelun parhaana pelaajana Vantaa Ducksista Marko Määttäsen ja Ettasta nuoren Aleksi Muukkosen. PRO Liberoksi arvovaltainen raati valitsi kotijoukkueen Pasi Hyvärisen.

Marko Määttänen, Vantaa Ducks

”Ensimmäisessä erässä pelimme hajosi täysin yhteen syöttövuoroon ja viimeisessä erässä huomasi, mikä panos ottelussa oli. Oma pelini on ollut kauden aikana aika ailahtelevaa. Minusta on tullut vastaanottoautomaatti ja hyvä niin. Mutta kyllä lyöminenkin maistuu

Valmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks

”Samanlainen peli meiltä kun usein aiemmin. Ensimmäisessä erässä katsotaan, mihin kaveri pystyy ja pelataan vähän sinne päin. Mutta nämä olivat supertärkeät kolme pistettä ja tämä oli hieno voitto. Syötöt olivat tänään hyvät, mutta hyökkäyksessä olisimme voineet olla huolellisempia.

Aleksi Muukkonen, Etta

”Hyökkäsimme hyvin, mutta vastaanotossa oli ongelmia ja torjuntakin oli liian heikko. Oli kiva saada näytön paikka ja päästä ensimmäistä kertaa pelaamaan ottelun alusta.

Valmentaja Olli Kuoksa, Etta

“Saimme hienon startin, sitten mieleen tuli, että voisimmeko voittaa tämän pelin. Mutta sitten Korso paransi. Olen tyytyväinen, että neljännessä erässä vielä väännettiin, monet pelaajat olivat ensimmäistä kertaa pelissä. Aina kuitenkin pelataan voitosta, ja ellei halua voittaa on väärässä paikassa.

LähiTapiolan pisteet
3 Määttänen Ducks
2 Milstein Ducks
1 Strugar Ducks

PROlibero
Hyvärinen Ducks

Ottelutilasto

VaLePa riemukkaaseen voittoon Forssassa

VaLePa Sastamala Tampere – Raision Loimu 3-0 (25-21, 25-14, 25-16)

Hieno lentopallotapahtuma nähtiin Forssan koululaisten talviloman kunniaksi Urheilutalo Feeniksin mainiolla areenalla. Yleisöä oli paikalla mukavasti 613. Suurin osa sellaisia, jotka eivät ennen ole saaneet nauttia huippulentopallosta. Koijärven Kunnon organisaatio vastasi ottelun käytännön järjestelyistä. Suuri talkoojoukko teki hienoa työtä ja kaikki järjestelyt toimivat erinomaisesti.

Aloituskokoonpanot
VaLePa: Esko, Kaurto, Pettersson, Suihkonen, Kunnari, Oivanen, Mutka
Loimu: Laakso, O’Dea, Mäki, Hersko, K. Vuorinen, Leeson, Aylsworth L

Tasainen ensimmäinen erä tarjosi yleisölle railakasta lentopalloviihdettä. Tamir Hershko oli Loimun tehomies. VaLePan David Pettersson piti kuitenkin kolmella torjunnallaan raisiolaiset aisoissa.

Toiseen ja kolmanteen erään pukkipaidat saivat kaikki palaset kohdalleen. VaLePa sai karsittua virheet minimiin ja toisaalta pakotti Loimun yrittämään liian vaikeita ratkaisuja. Pelin voittajasta ei sen jälkeen ollut epäselvyyttä.

Mikko Esko taikoi hyökkääjille toinen toistaan maukkaampia hyökkäyspaikkoja. Niko Suihkonen oli jälleen erinomaisella pelipäällä ja myös erittäin tarkka vastaanottaja. Lisäksi hyppysiin tarttui 4 torjuntaa. David Pettersson on päässyt kevään myötä kovaan vireeseen, peräti viisi torjuntaa ja hyökkäyksiä omista korkeuksista. Samoin Olli Kunnari on noussut hyvään kuntoon. Hän osoitti jälleen, mitä taito merkitsee lentopallossa. Koko joukkueelta erinomainen suoritus. Loimu onnistui hyvin syöttöpelissä VaLePan vastaanottajat Suihkonen, Mutka ja Kunnari vastaanottivat tarkasti Loimun painavat syötöt.

Loimun vastaanottovaikeudet söivät joukkueen hyökkäystehoja. Parhaiten selvisi Kasimir Vuorinen. Tamir Hershko väläytteli kovaa iskukättään, mutta virheet ja vaisu vastaanotto laskevat arvosanaa. Kesken pelin kentälle otettu Väinö Rahko on lupaava pelaaja.

Parhaat pistemiehet
VaLePa Suihkonen 17/+9, Pettersson 10/+8, Kunnari 9/+5
Loimu K. Vuorinen 11/+4 Hershko 10/-1, Mäki 5/+4

LähiTapiolan pisteet
3 Esko VaLePa
2 Pettersson VaLePa
1 Suihkonen VaLePa

PROlibero
Mutka VaLePa

Ottelutilasto

Tiikerit noutivat pisteet Rovaniemeltä

Team Lakkapää - Tiikerit 0-3 (30-32, 20-25, 16-25)

Antti Leppälä, Tiikerit

- Saimme kierrätettyä pelaajia hyvin. Kaikki suoriutuivat hyvin. Vastustajan puolelta ei näkynyt ilon pilkahduksia. Pelissä näkyi Lakkapään loukkaantumiset. Loppukauden aikana pyrimme pitämään pelin kuosissa, jotta olemme valmiita, kun pudotuspelit alkavat.

Atro Berg, Team Lakkapää

- Ensimmäisessä erässä pelasimme lentopalloa omalla tasollamme. Toiseen erään häviäjän asenne jäi päälle ensimmäisen erän tiukan taiston jälkeen. Teimme yksilötasolla virheitä paljon. Kolmas erä annettiin vastustajalle täysin. Peli oli tosi huonoa.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit

- Olen iloinen siitä, että pelin taso säilyi riittävän hyvänä, vaikka kentällä oli pelaajia, jotka eivät ole olleet aiemmin paljoa kokoonpanossa. Passari Förstin peliin olen erittäin tyytyväinen. Joukkueen terveystilanne on hyvä. Jere Mäkinen on poissa armeijan velvollisuuksien takia. Kiivaan ottelutahdin ja selkeän sarjasijoituksen vuoksi peluutamme laajaa rinkiä runkosarjan lopun ajan.

Henri Tuomi, Team Lakkapää

- Sama linja jatkuu edelleen. Kun vastaan tulee liigatason lentopallojoukkue, emme tällä miehistöllä pärjää. Kovac ja Lemola ovat pelanneet pitempään hyvällä tasolla, mutta muilla ei tahdo taso riittää siihen, että olisi pelipaikallaan vastustajan vastaavaa pelaajaa parempi. Ensimmäisessä erässä oli sauma ottaa voitto. Gavin Taylor pelasi varsinkin ensimmäisessä erässä todella hyvin. Lopputuloksilla ei tässä vaiheessa ole suurta merkitystä, joten emme peluuta vajaakuntoisia pelaajia. Ville Vänskä tulee mukaan vasta karsintoihin. Vasta sitten saamme joukkueen kokonaisuudessaan kasaan.

Parhaat pelaajat
Antti Leppälä, Tiikerit
Jacub Kovac, Team Lakkapää

LähiTapiolan pisteet
3 Leppälä Tiikerit
2 Breilin Tiikerit
1 Försti Tiikerit

PROlibero
Breilin Tiikerit

Ottelutilasto

  Takaisin