Seuraa meitä somessa:

Etta jännittävien vaiheiden jälkeen voittoon viisieräisessä

20.03.2019

Välierät jatkuivat Ettan ja Hurrikaani-Loimaan välillä täpötäydellä Oulun urheilutalolla. Yleisö sai vastinetta rahoilleen, kun joukkueet tarjosivat herkkua viiden erän edestä. Ottelu päättyi Ettan 3-2 (25-23, 21-25, 25-27, 25-23, 15-9).

Ettan avaus: Haapakoski, Ronkainen, Pennanen, Jokela, Kaksonen, Väisänen. Liberona Hakala.
Hurrikaanin avaus: West, Rumpunen, Toiviainen, Ropponen, Oivanen, Porkka. Liberona Mäntylä.

Ensimmäisessä erässä Etta toivotti Hurrikaanin tervetulleeksi Ouluun häkellyttävän kovalla alulla. Hurrikaanivalmentaja Jussi Heino käytti toisen aikalisänsä Ettan 16-9- johtoasemassa. Aikalisä tuotti tulosta ja Hurrikaani nousikin tasatilanteeseen 19-19. Erän lopussa Etta oli kuitenkin vahvempi ja vei erän 25-23.

Toisessa erässä kuskin paikan otti vierasjoukkue Hurrikaani pitäen noin viiden pisteen johdon aina erän loppupuoliskolle, kunnes Etta nousi 15-20- tappioasemasta tasoihin. Erän lopussa Hurrikaani oli kuitenkin vahvempi ja erä Hurrikaanille 21-25.

Kolmatta erää mentiin pitkälti Ettan hallinnassa, mutta kahdesta edellisestä erästä tuttu erän puolenvälin jälkeinen jakso koitui tällä kertaa kotijoukkueen kohtaloksi. Hurrikaani nousi rinnalle ja voitti erän jatkopallojen jälkeen 25-27.

Neljännessä erässä puolestaan Etta nousi takamatkalta rinnalle ja 25-23- erävoittoon. Ottelu sai arvoisensa päätöksen viidennen erän muodossa. Etta räjäytti kotiyleisön ottaen erän totaalisesti komentoonsa. Etta sai vahvalla syötöllään rikottua Hurrikaanin vastaanoton ja ero repesi heti yli viiteen pisteeseen. Vahvan kotiyleisön kannustuksen siivittämänä Etta marssi 15-9- voittoon ja ottelu 3-2.


Jussi Heino, Hurrikaani:

- Jatkuu siitä, mihin Loimaalla jäätiin. Tiukkaa vääntöä ja veikkaan, että huomenna samanlainen peli.

Olli Kuoksa, Etta:

- Hieno peli seuralle ja oululaiselle yleisölle. Hienoa, että keskellä viikkoa saatiin tupa täyteen. Suuri kiitos yleisölle! Samaa mieltä, kuin Jussi, tiukkaa vääntöä.

Etta - Hurrikaani 3-2
25-23, 21-25, 25-27, 25-23, 15-9
Etta: Jokela 28/+15, Ronkainen 15/+6, Väisänen 11/+10
Hurrikaani: Ropponen 29/+18, Toiviainen 16/+11, Rumpunen 11/-2

Ottelutilasto

To 21.3. 18:30 Etta - Hurrikaani, Oulun urheilutalo
Su 24.3. 17:00 Hurrikaani - Etta, Loimaan liikuntahalli
Tarvittaessa
Ti 26.3. 18:30 Etta - Hurrikaani, Oulun urheilutalo
To 28.3. 18:30 Hurrikaani - Etta, Loimaan liikuntahalli

Kalevan juttu pelistä

  Takaisin