Seuraa meitä somessa:

FINAALIT 2022: VaLePa murskaava vitospelissä - mestaruus katkolla torstaille kotisaliin

18.04.2022

Mestaruusliigan miesten finaalisarja on ollut melkoista vuoristorataa, vaikka vastakkain on kaksi toisensa todella hyvin tuntevaa joukkuetta. Maanantaina Kuopio-hallissa vieraat olivat kahden tasaisen erän jälkeen totaalisesti kuskin paikalla, ja ottelun päättyessä taululla olivat tylyt VaLePan voittolukemat 1-3 (25-23, 23-25, 13-25, 13-25).

Seuraavassa ottelussa torstaina Sastamalassa kultamitalit ovat tyrkyllä VaLePalle. Mikäli Savo Volley kairaa Sastamalasta voiton, pelataan seitsemäs ja ratkaiseva finaali lauantaina Kuopio-hallissa.

- Eilen meillä oli kova lataus, ja lyhyen tauon jälkeen uutta latausta oli vaikea löytää, totesi Savo Volleyn valmentaja Timo Tolvanen.

- Ja kun väsymys alkaa iskeä, peli on tuon näköistä.

Tolvanen heitti aloitukseen saman seitsikon, millä edellisenä päivänä oli irronnut mukava voitto.

Ensimmäisenä vaihtopenkki kutsui hakkuri Lelu Ojansivua, jonka paikalle tuli Mikko Räsänen. Hänelläkään ei kulkenut, joten viimeiseen erään isojen pallojen tappajaksi Tolvanen laittoi Veikka Lindqvistin. Nuori mies kaipaa kenties vielä lisää kokemusta kovista paikoista, mutta hän väläytteli kuitenkin potentiaaliaan. Yhteen erään kymmenen hyökkäystä, joista tasan puolet tuottivat pisteen.

Myös yleispelaajaosastolla nähtiin vaihtuvuutta, kun aloittaneet Antti Siltala ja Andrus Raadik tutustuivat hekin pelin lopulla vaihtopenkkeihin.

Keskipelaajat Jakub Kovac (11/+7) ja Miki Jauhiainen (7/+5) pelasivat koko pelin, ja pelasivatkin hyvällä omalla tasollaan, mutta se ei tällä kertaa kantanut joukkuetta parempaan suoritukseen.

Vastustajan yleispelaaja Sakari Mäkinen hyytyi sunnuntaina tehoissaan peräti miinukselle, mutta oli maanantaina jälleen oma itsensä. Illan komeimmat lukemat kirjattiin 26/+20.

- Eiliseen verrattuna kova parannus kaikilla osa-alueilla, sanoi Mäkinen.

- Varsinkin syöttö onnistui nyt kaikilta pelaajilta.

VaLePan valmentaja Janne Kangaskokko allekirjoitti myös yleispelaajansa näkemyksen.

- Hieno kasvu meiltä. Taisteltiin heti alusta lähtien, ja onnistuimme vielä lisäämään kaasua pelin aikana, pohti Kangaskokko.

- Reissun minimitavoite on saavutettu.

- Mikko Karjarinta ei juuri näy tilastoissa, mutta hän toi peliin asennetta ja taistelutahtoa.

Savo Volley - VaLePa 1-3
25-23, 23-25, 13-25, 13-25
Koti:Siltala 12/+6, Kovac 11/+7, Raadik 10/-2
Vieras:Mäkinen 26/+20, Hänninen 18/+11, Tihumäki 15/+11

Ottelutilasto

  Takaisin