Seuraa meitä somessa:

Hieno välierätaisto Kangasalla - LP Viesti tasoitti voitot

31.03.2022

Kangasalla pelattiin varsin hyvätasoinen välieräottelu kahden LP:n eli Kangasalan ja Viestin välillä. Salolaiset käänsivät lopulta kaksi jatkopalloille mennyttä viimeistä erää itselleen ja samalla tasoittivat otteluvoitot 1-1 tilanteeseen vierasvoitolla 1-3.

Avauserä antoi jo luvan odottaa hyvätasoista ja tasaista välierävääntöä.Pelikuntoon loukaantumisten ja koronan jälkeen vihdoin toipuneen Ronja Heikkiniemen johdolla Kangasala vei tasaisen erän 25-21.

Kakkoserässä kotijoukkue teki helppoja virheitä ja hyvän ottelun pelanneen Viestin nuoren Linnea Kuuselan parilla pidemmällä syöttöputkella vierailijat karkasivat 16-25 erävoittoon.



Kolmannessa erässä vauhtiin pääsivät toden teolla Salolaisten keskipelaajat Kaisa Nyman ja Anna Czakan, joista Nymanin satasen hyökkäykset ja Czakanin torjunnat tekivät Kangasalaisten pisteiden teon tukalaksi.Kangasala nousi lopussa kuitenkin tosissaan taistelemaan erävoitosta ja sai jopa kolme eräpalloa mutta erä kuitenkin vieraille 26-28.

Neljäs erä alkoi kotijoukkueen hallinnassa, mutta tässä taas vierailijat nousivat lopussa rinnalle erinomaisen keskipelinsä ja koko ottelussa Kangasalan vastaanottoa horjuttanut Salolaisten hyvä syöttöpeli toi lopulta ratkaisun ja yhdestä eräpallosta huolimatta kotijoukkue joutui taas tyytymään tappioon erälukemin 24-26 ja koko ottelu siis Viestille 1-3. Sarja jatkuu lauantaina Salossa ja finaaliin mennään kolmella voitolla.



Kaisa Nyman, Viesti :

- Nyt oli kunnon playoff meininki joka ainakin meiltä ekasta pelistä puuttui.Joukkueet ovat niin tasaisia että pienet jutut lopulta ratkaisevat nämä ottelut ja finaalipaikan.

Ronja Heikkiniemi, Kangasala :

- Ei oikeastaan mikään yllättänyt tässä pelissä, Viesti paransi ekasta pelistä mikä oli tiedossa.Kuten Kaisa sanoi, pienet asiat lopulta ovat ratkaisevia.

Tomi Lemminkäinen, Viesti :

-Kangasala pelasi hyvin jo ensimmäisessä ottelussa, nyt koko ottelu oli hyvätasoinen.Ei yllätä että sarja on kahden pelin jälkeen tasan, ei edes se että molemmat ovat voittaneet vieraissa.Kotiedulla ei näiden joukkeiuden välillä ole mitään mahdottoman suurta merkitystä.

Arttu Keränen, Kangasala :

- Ottelu ei tarjonnut mitään suuria yllätyksiä, hyvin viihdyttävää lentopalloa kylläkin.Sarjan ja otteluiden tasaisuus ei varmaan ole kenellääkään mikään yllätys.Mainittava on että näiden Kangasalla viettäväni vuosien aikana ei varmaan koskaan ole tunnelma ja kannatus niin hienoa kuin oli tänään. Lauantaina taas uusi peli ja mahdollisuus.

LP Kangasala - LP Viesti 1-3
25-21, 16-25, 26-28, 24-26
Koti:Heikkiniem 20/+14, Laakkonen 16/+11, Da Silva 15/+5
Vieras:Czakan 23/+18, Kosonen 17/+2, Andrikopou 14/+8

Joukkueiden MVP:t
Kaisa Nyman, Viesti
Ronja Heikkiniemi, Kangasala

Ottelutilasto

Otteluvoitot 1-1, finaaleihin kolmella voitolla

Otteluohjelma
Salo 2.4. 18:00
Kangasala 4.4. 18:30
————
Salo 6.4. 18:30

  Takaisin