Seuraa meitä somessa:

HPK, LP Viesti ja LiigaPloki ylivoimaisia

28.09.2014

Sunnuntain naisten liigakierroksella HPK, LP Viesti ja LiigaPloki ottivat kaikki komeat 3-0- voitot. Orivedellä sen sijaan väännettiin täydet viisi erää ennen kuin OrPo voitti Pieksämäen.

HPK murskasi LP Kangasalan

HPK jyräsi LP Kangasalan nurin sunnuntaina yli tuhannen kotikatsojan riemuksi. HPK pelasi tasaisen varmasti koko ottelun ja voitti 3-0 (25-11, 25-13 ja 25-18).

Missään vaiheessa Kangasala ei pystynyt horjuttamaan HPK:n ylivoimaa. HPK oli vahva etenkin verkolla ja syöttö kulki mallikkaasti. Edellisenä päivänä Kangasalassa joukkueet tahkosivat tasapäisesti viisi erää.

Sunnuntaina kentällä loisti vain HPK. HPK:n pirteimmät pelaajat olivat keskipelaaja Michaela Madsen ja yleispelaaja Anna Boricheva. Kangasalan Eveliina Vilponen teki eniten joukkueelleen pisteitä.

LP Kangasalan päävalmentaja Tuomas Alatalo ei selvästä tappiosta huolimatta moittinut pelaajiaan pahasti.

- HPK oli tänään erinomainen ja sillä oli vahva torjunta sekä myös joukkue puolusti hyvin. Oma peli oli kohtalainen mutta hyökkäys ei toiminut suunnitellusti.

HPK:n päävalmentaja Bruno Napolitano oli varsin tyytyväinen omien pelaajien otteiden paranemiseen yhdessä yössä.

- Peli oli ihan erilainen kuin edellisenä päivänä. Eilen oli mukana vielä selvästi alkukankeutta mutta tänään pelattiin jo vapautuneesti. Meillä oli tänään hyvä torjunta ja oma syöttö kulki pahana koko ottelun. Virheiden määräkin väheni huomattavasti. Tärkeätä on kuitenkin, että joukkue kehittyy kaiken aikaa eli mennään pelillisesti eteenpäin.

Ottelun nälkäisimpinä pelaajina palkittiin Herkkumaan tuotepaketilla HPK:n Anna Boricheva ja LP Kangasalan Tiiamari Sievänen.

Ottelutilasto

OrPo vei viisieräisen kotonan

Oriveden Ponnistus rutisti lopulta niukkaan kotivoittoon kauden avauspelissään Pieksämäki Volleyta vastaan erin 3-2 (25-16,24-26,20-25,25-14,15-11).

Orivedellä oli kauden avauksessa tupa täynnä väkeä. OrPo ve selkeästi ensimmäisen erän, takkusi kahdessa seuraavassa ja emännöi kaksi viimeistä.

Elina Heiskanen, Pieksämäki:

-Aika ailahtelevaa meiltä ja katastrofi alku. Onneksi peli aukeni. Tyytyväinen pisteeseen, koska ensikertalaisilla taisi puntit tutista.

Annina Antikainen, OrPo:

- Tiedettiin, että kaveri puolistaa ja taistelee hyvin. 2. ja 3. erät oman tyhmyyden ja pelaamattomuuden piikkiin. 4. ja 5. erissä ryhdyimme pelaamaan järkevämmin ja eri ilmeellä. Hyvä, että kausi avattiin voitolla.

Hannu Seppänen, Pieksämäen päävalmentaja:

- Meillä Akilleen kantapää oli nuorien pelaajien vastaanottovastuussa. Peli ilme ei romahtanut ja 3. sekä 4. erä taisteltiin hyvin. Kahdessa viimeisessä erässä kokemattomuus paistoi. Kokonaisuutena olen tyytyväinen tekemiseen. Uusien pelajien kauhunkilometrit käytiin nyt täällä.

Laszlo Hollosy, OrPon päävalmentaja:

- Jokainen piste ja voitto ovat tärkeitä tällä kaudella, kun sarja on tasaisempi. Huonoa oli, että peli vaihteli liikaa. Tässä vaiheessa kautta emme ole vielä valmiita.

Ottelun parhaina palkittiin Elina Heiskanen ja Agnes Pallag.

Ottelutilasto

Nyströmiltä vahva paluu lentopallokentille

Beach volley -pelaaja Emilia Nyström teki vahvan paluun lentopallokentille ja Mestaruusliigaan. Nyström johdatti joukkueensa avausviikonloppuna kahteen voittoon Kuortaneesta, ja hänen omat otteet niin hyökkäys kuin puolustuspelissä toivat pihtiputaalaisille paljon ilonaihetta.

Biitsitaiturin kokonaissaldo viikonloppuna oli 39/+33. Sunnuntaina hän oli LiigaPlokin paras pelaaja jälleen tehden 18/+16 pistettä. Ploki juhli viikonlopun toista voittoaan Kuortaneesta suoraan erin 0-3 (24-26, 9-25, 21-25).

Kuortaneella avauserä mentiin tasaisissa merkeissä alusta loppuun saakka: lopulta voittaja piti ratkaista eilisen ottelun tapaan jatkopalloilla. Kuortaneen Lotta Piesanen jatkoi mainioita otteitaan laitahyökkäyksissään, mutta ei saanut lopulta vietyä kotijoukkuetta erävoittoon saakka. Kuortane johti erää vielä pisteissä 20–18, mutta Plokin tilanteessa ottama aikalisä sai osaltaan vierailijan kuviot kuntoon neljän pisteen pisteputken myötä. Lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen ja Plokin onnistuneen torjunta-puolustuspelin ansiosta erävoitto kirjattiin vierailijalle.

Toinen erä oli täysin LiigaPlokin syöttönäytös: Kuortaneen nostopeli oli suurissa vaikeuksissa heti alusta alkaen. Kuortanelaisten päävalmentaja Aapo Rantanen joutui käyttämään joukkueensa molemmat aikalisät jo tilanteessa 1-8. LiigaPlokin syöttönurkassa viihtyivät etenkin yhdysvaltalainen Hillary Hurley (4 ässäsyöttöä) ja Anni Sorvoja. Kuortanelaiskäskijä Aapo Rantasen vaihtoruletti ei tuottanut tulosta, ja kotijoukkue taipui helposti pistein 9-25. Vastaanottoprosentti oli Kuortaneella erässä vain 28 %.

- Ratkaisevaa oli ottelussa se, että saimme toisessa erässä syöttöön tarvittavaa painetta. Tiesimme, että jos siinä onnistumme, vastustajalla on vaikeuksia, LiigaPlokin päävalmentaja Teemu Oksanen kommentoi.

Kuortane haki uutta rytmiä vastaanottopelissään pitkän erätauon jälkeen vaihtamalla liberoksi kentälle Janika Rontin. Rontin mukaantulo toi uutta ryhtiä nuoren joukkueen pelaamiseen, mutta Ploki oli parempi etenkin loistavasti jälleen pelanneen Emilia Nyströmin ansiosta lopulta pistein 21-25.

Plokin päävalmentaja Oksanen kehui ottelun päätyttyä etenkin joukkueensa liberoa Iida Eskonmaata (vastaanottoprosentti 52 %).

- Pystyimme pitämään omat virheemme erittäin vähäisenä tänään, vaikka eiliseen nähden emme onnistuneet niin hyvin torjunta- ja hyökkäyspelissä. Kuulutin eilisessä lehdistötilaisuudessa, että liberomme (Iida Eskonmaa) pystyy pelaamaan paremmin. Eskonmaan onnistuminen oli erittäin arvokasta meille tänään, kun muissa osa-alueissa emme onnistuneet niin hyvin. Hän antoi meille mahdollisuuden voittoon, Oksanen kehaisi liberoaan.

Kuortaneen päävalmentaja Aapo Rantanen kuulutti ennen kauden alkua, että nuoren joukkueen on opittava voittamaan erien loppuja. Pelkästään hyvät otteet eivät riitä.

- Pientä epävarmuutta ratkaisupaikoissa oli edelleen aistittavissa, vaikka pelasimmekin erien loppuja paremmin. Muutama ilmainen piste annettiin ratkaisupaikoissa, ja se harmittaa, Rantanen mietti.

Hän piti kuitenkin Kuortaneen esityksiä viikonloppuna kohtuullisina.

- Pelkäsin pahempaa peliä laadullisesti, mutta pystyimme yllättävän hyvin taistelemaan ja energiataso oli yleisesti hyvä. Nälkä toki kasvoi syödessä, joten toki tappio harmittaa nyt, Rantanen sanoi ja huomautti, että Kuortane pelasi eilen etenkin paremmin laitahyökkääjiensä toimesta.

LiigaPlokin käskijä Teemu Oksanen kehui vuolaasti viikonloppuna mainiosti esiintyneen Emilia Nyströmin otteita. Nyström pelaa näillä näkymin Plokin riveissä tammikuun loppuun saakka, kunnes lähtee rantalentopallokentille. Nyström mahdollisesti esiintyy vielä tammikuun jälkeen yksittäisissä otteluissa pihtiputaalaisten riveissä, mikäli beach volley antaa myöden.

- Näen tietenkin tilanteen heikkona, jos Emilia ei ole enää helmikuussa käytettävissä. Jonkun on joukkueestamme kasvettava hänen rooliinsa näiden neljän kuukauden aikana. Hän on tuonut etenkin puolustuspeliimme jämäkkyyttä, ja ennen kaikkea se asenne, jolla hän tulee jokaiseen tapahtumaan, on esimerkillinen, josta kaikilla on opittavaa.

Parhaimmat pisteentekijät:
Kuortane: Lotta Piesanen 11/+4, Roosa Nieminen 9/+5
LiigaPloki: Emilia Nyström 18/+16, Mercy Moim 13/+6

Ottelutilasto

Huittisten ensimmäinen liigaottelu LP Viestin merkeissä

Huittisten historian ensimmäinen lentopallon Mestaruusliigan ottelu ei tarjonnut pisteiden merkeissä juhlittavaa isäntäjoukkue LP-Vamulalle. Liigasuosikki LP Viesti haki viikonvaihteen toisen puhtaan pistepottinsa erin 0-3 (15-25, 8-25, 16-25).

LP Vampulan historian ensimmäisessä koti Mestaruusliigaottelussa oli selkeästi havaittavissa jännityksen tunnetta ja uuden aikakauden alkua. Kotijoukkue ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan vierailijan vahvoihin peliotteisiin vaan ottelu meni selkeästi LP Viestille.

Vastustaja oli kaikilla osa alueilla selkeästi parempi. Erityisesti vastustajan vahva syöttö aiheutti LP Vampulalle suuria vaikeuksia.

LP Viestin parhaana palkittiin Anu Ennok ja LP Vampulasta Tatsiana Mysliuchyk.

LP-Vampulan päävalmentaja Janne Harju:

- Tultiin otteluun hyvin, mutta Salo oli kaikessa selkeästi vahvempi, varsinkin syötössä ja puolustuksessa.

LP Viestin päävalmentaja Kari Raatikainen:

- Rennompi esitys kuin eilen, puolustus ja syöttö olivat sellaista kuin jatkossakin niiden pitää olla.

Ottelutilasto

  Takaisin