Seuraa meitä somessa:

Huima avaus naisten liigafinaaleille

27.03.2014


Dubravka Rakic oli kentän valtiatar avausfinaalissa.

Huiman startin sai naisten Mestaruusliigan finaalisarja keskiviikkona Salossa. LP Viesti nousi 1-2- tappiolta lopulta melkoisen rutiininsa ansiosta kahden tunnin ja kolmen vartin taistelun jälkeen voittoon 3-2 (23-25, 25-14, 28-30, 25-21, 15-4).

846 katsojaa Salohallissa ja URHOtv:n katsojat kotonaan saivat nautitavakseen hyvätasoisen pelin, jossa ei käänteitä todellakaan puuttunut.

Laszlo Hollozy oli sytyttänyt vieraat heti alusta ja avauserän OrPo veikin 23-25 heti hyvällä torjunnalla ja kotijoukkueen hermoillessa hiukan.

Ilman Noora Kososta avauspeliin lähtenyt LP Viesti heräsi kuitenkin toiseen erään vieden sen 25-14 tehtyään vain yhden pisteen virheellä vastustajalle.

Kolmas erä oli yksi liigakauden ikimuistoisimmista, ellei jopa ikimuistoisin. OrPo nappasi sen itselleen lopulta 28-30 johtoaseman vaihdeltua lukemattomia kertoja. OrPo napsi erään huikeat 12 torjuntaa ja Viestikin viisi. Erityisesti passari Annina Antikaisen kädet olivat koko ajan oikeassa paikassa. Antikainen nappasikin koko peliin kuusi torjuntaa OrPon kokonaismäärän oltua 18 (Viesti 10).

Neljännessä erässä Viesti kiristi ruuvia juurikin ratkaisevalla hetkellä Dubravka Rakicin (21/+19) toimiessa passari Viktoria Polishchukin kanssa tahdin näyttäjinä. Kaksikko olikin kotijoukkueen pelastus yhdessä yleispelaajaksi palanneen Sini Häkkisen (19/+7) kanssa.

Viides erä oli yksipuolisesti kotijoukkueen OrPon hermoillessa.

Ottelu oli joukkueiden kauden kuudes ja viidennen kerran LP Viesti voitti 3-2.

OrPo lähtee perjantaina ja lauantaina kotikentällään hakemaan ensimmäistä voittoaan salolaisjoukkueesta sitten vuoden 2008 välierien. Mestaruus ratkeaa neljällä voitolla.

Laszlo Hollosy, OrPon valmentaja:

- Pelissä oli nousuja ja laskuja, koska tämä on naisten lentopalloa, totesi unkarilaisvalmentaja hymyillen.

- Nautin todella tästä hyvästä finaalista. Salo pelasi hyvin, mutta kuten ennen finaaleja lupasin, me taistelemme ja me taistelimme. Ollaan tietysti onnellisia, että ollaan finaaleissa ja Salo on edelleen suosikki. Olen tyytyväinen joukkueen hyvään asenteeseen ja saimme laitettua kotijoukkueen ahtaalle.

- Kolmannessa erässä otimme 12 torjuntaa ja se oli yksi hyvä kohta meiltä. Kuten Agneskin sanoi, olemme nuori joukkue ja meidän pitää oppia päättämään eriä. Orivedellä on täysi tupa ja hyvä fiilis, siellä jatketaan.

Kari Raatikainen, LP Viesti:

- Alkumme oli hapuileva, osin johtuen uudesta kuusikosta, koska Noora Kosonen oli pois. Sini Häkkinen paikkasi mainiosti laidassa. Olihan meillä vähän "jäpitystäkin" ja huonoa oli kahden tiukan tappioerän häviäminen.

- Neljännessä erässä oli taas tahtotasoa ja huonosta vastaanottopelistä huolimatta pystyttiin se erä voittamaan. Viides erä oli lopulta muodollisuus, kun saimme siihen hyvän alun. Torjunta pelasi siinä hienosti.

- Sini oli taas kerran hyvä, lisäksi joukkueesta ei löytynyt periksiantamista. Myös siinä vaiheessa kun peliä piti ratkaista, Anu Ennok oli taas tuttu ja turvallinen Anu.

Agnes Pallag, OrPon parhaana palkittu:

- Hienoa että ollaan finaaleissa ja pystyttiin tarjoamaan nuorella joukkueella Salolle kova vastus. 1-2 -johtotilanteessa ruvettiin liikaa odottamaan voittoa. Kotona pyrimme vielä parantamaan ja voittamaan - minä itsekin.

Sini Häkkinen, LP Viestin parhaan palkittu:

- Oli vaihtelevaa ja oltiin pinteessäkin, mutta hieno homma, että noustiin sieltä ja lopulta voittoon saakka. Olen tosi ylpeä meidän joukkueesta. Tappiotilanteessa korostettiin keskittymistä seuraaviin palloihin, ei edellisiin. Ja pelattiin pallo kerrallaan.

- Neljännen erän jälkeen nollattiin kokonaan tilanne ja pystyttiin siirtämään ajatukset siihen ratkaisuerään. Niihinhän me olemme OrPon kanssa tällä kaudella tottuneet.

Ottelutilasto

  Takaisin