Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani-Loimaa ja Ducks viihdyttävien pelien voittajiksi

08.12.2019

Vantaalla tarvittiin lopulta kaikki viisi erää voittajan selville saamiseksi, kun Loimaalla riitti neljä erää. Kotijoukkueet kuittasivat lopulta voitot pisteiden mentyä Hurrikaani kolme, Ducks kaksi, Hurmos yksi ja Loimu nolla.

Melkoista rallia Loimaalla

Hurrikaani-Loimaan ja Raision Loimun kauden kolmas kohtaaminen oli selkeästi tasaisin, mutta vieläkään ei Loimun sarjapisteillä hyvitetty: 3-1 (25-22,19-25,25-22,25-22).

Hurrikaanin kotisaldo on edelleen puhdas ja samalla voitto sille yhdeksäs perättäinen.

Hurrikaani- Loimaa ja Raision Loimu kohtasivat kolmannen kerran tämän kauden liigassa. Tälläkin kerran Hurrikaani oli vahvempi, mutta Loimu ei myynyt nahkaansa helpolla. Itse asiassa raisiolaisilla oli mahdollisuudet viedä ottelu viidenteen erään saakka, mutta neljännen erän lopussa kotijoukkue onnistui muutamissa tiukoissa paikoissa kokematonta Loimua paremmin.

Ottelun käsikirjoitus oli jokaisessa erässä samanlainen. Alussa Hurrikaani repi turvallisen johdon, mutta erän puolivälin paikkeilla Loimu hivuttautui joka kerta rinnalle. Toisessa erässä vieraat olivat jo 9-3 häviöllä, mutta onnistuivat nousemaan erävoittoon. Toisen erän loppu kirjattiin Loimulle 22-10!

– Meillä erien alut olivat hyviä. Sitten tuli omia virheitä ja kaveri pääsi peliin kiinni, Jussi Heino summasi.

Vaikka kotijoukkue pelasi kauden heikoimman ottelun, Loimu onnistui siinä, missä muut joukkueet eivät Loimaalle ole onnistuneet. Raisiolaiset nostivat Hurrikaanin syöttöjä ainoastaan pelattavaksi, tarkoituksena ei edes ollut nostaa niitä suoraan passarille. Kun isojen laitapassien tappaminen loimulaisilta oli hyvällä tasolla, onnistui se pitkittämään ottelua.

– Tiedettiin, että Hurrikaani syöttää varsinkin kotona hyvin. Saatiin aika hyvin palloja ylös, mutta jatkopalloissa pitää olla jatkossa tarkempi, Kasper Vuorinen analysoi.

Raisiolaiset olivat läpi ottelun epäkiitollinen vastustaja. Se jaksoi jauhaa ja tapella joka pallosta ja sen torjuntapelaaminen oli tarkkaa. Kaikkiaan 13 torjuntapistettä Hurrikaanista osoittaa, että jotain Vuorinen oli löytänyt heikkouksia loimaalaisten pelistä.

– Kaikki kunnia Loimulle, mutta kyllä me tyhmästi välillä lyötiinkin päin torjuntaa, Antti Ropponen sadatteli.

Hakkuri oli kotijoukkueen yksinäisiä onnistujia. Kaikkiaan 33 pistettä ja kuusi ässää oli Ropposen saldo paikallispelissä.

Ropposen lisäksi kotijoukkueen onnistujat olivat vähissä. Kaikesta tekemisestä näki, ettei joukkueen keskittyminen ollut aivan maksimaalisella tasolla.

– Pikkasen kaamosta ilmassa. Ollaan pelattu aika tiuhaan tahtiin ja välillä tulee näitä heikompia pelejä, Heino myönsi.

Sunnuntainen paikallisottelu oli tämän kauden mielenkiintoisin. Vaikka pelillinen taso jäi vaatimattomaksi, oli kentällä tunnetta ja taistelua vanhaan malliin. Eikä varoituskorteiltakaan vältytty. Loimu näki kahdesti punaista ja Inoslav Krnic nappasi keltaisen kortin loimaalaisilta.

– Oltiin tänään hyviä, mutta voittaakseen pitää olla tosi hyviä. Ihan siihen ei tänään pystytty, Jankko- kasvatti Vuorinen myönsi.

LähiTapiolan pisteet
3 Antti Ropponen Hurrikaani
2 Karri Kutinlahti Hurrikaani
1 Trent O´Dea Loimu

PROlibero
Jesse Mäntylä Hurrikaani

Ruudun ottelukooste

Juuso Riponiemen kuvat

Ottelutilasto

Ankat taltuttivat Hurmoksen hurmoksen

Yksi piste matkasi Joensuuhun, kun lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaan Ducks kohtasi sunnuntaina 8. joulukuuta kotikentällään ensimmäistä kertaa sarjanousijan Karelian Hurmoksen Joensuusta. Ottelua oli Lumon liikuntahalliin tullut seuraamaan 301 katsojaa. Otteluisäntänä oli Sjöman ja lopputulos 3-2 (22-25, 25-21, 27-25, 15-25, 15-11).

Hurmos oli sarjapisteen edellä Ducksia sarjataulukossa ja ottelun tärkeys näkyi kummankin joukkueen otteissa. Syötöistä pyrittiin tekemään vastustajalle mahdollisimman hankalia kun taas vastaanotto pyrittiin pelaamaan tarkasti.

Kotijoukkueen hakkuri Bojan Strugar oli mainiolla pelipäällä heti ottelun ensimmäisessä erässä ja passari Michael Milstein puolestaan aiiheutti syötöillään Hurmoksen vastaanotossa sekaannusta. Hurmoksen keskihyökkäys taas toimi mainiosti, eivätkä ankat oikein löytäneet eväitä pysäyttääkseen keskitorjujia Petter Østvikiä ja Eugene Stuartia.

Ensimmäisessä erässä edettiin tasatahtiin aina tilanteeseen 18-18. Sen jälkeen muutama nosto oli ankkalaumalta huolimaton ja vieraat pääsivät karkuun. Torjuntapelikään ei toiminut ja erä vieraille 22-25.

Toiseen erään tuli sisuuntunut Ducks. Michael Milstein jatkoi mainioita syöttöjään ja Hurmos joutui ottamaan ensimmäisen aikalisänsä jo tilanteessa 4-0 Ducksille. Kun Bojan Strugar jatkoi mainioita otteitaan ja Lauri Lehtonen sai hyökkäyksensä toimimaan keskeltä vieraille ei annettu mahdollisuuksia, eivätkä he päässeet missään vaiheessa erää johtoon.

Erä ankoille selvästi Strugarin päättäessä sen komeaan iskulyöntiin.

Kolmannessa erässä edettiin taas tasatahtiin. Erän puolessa välissä Ducksin syöttöpeli takkuili ja vieraat saivat monta ilmaista pistettä. Mutta omalla pelillä ankat käänsivät erän itselleen, vaikka jatkopalloille mentiin. Bojan Strugar jatkoi edellisten erien tapaan pistetehtailuaan, mutta Lauri Lehtonen joutui jättämään erän kesken loukattuaan jalkansa.

Neljännestä erästä ei jää paljoa kerrottavaa Ducksin kannattajille. Virheitä tuli kaikille ja joka osa-alueella. Kaiken lisäksi vastustajille annettiin kaksi ilmaista pistettä väärällä pelaajajärjestyksellä kentällä.

Viides erä kääntyi hieman haparoivan alun jälkeen Ducksille. Kalle Katteluksen syöttövuoro erän lopussa katkaisi lopullisesti Hurmoksen pistetehtailun ja kaksi pistettä jäi Vantaalle.

Otteluisäntä Sjöman palkitsi Hurmoksen parhaana pelaajana Ville Louhelan ja Ducksin parhaana Bojan Strugarin.

PRO Liberoksi arvovaltainen raati valitsi Pasi Hyvärisen.

Ottelun parhaat pistemiehet:
Vantaa Ducks: Bojan Strugar 28 / +!6, Atte Kyrölä 14 / +5, Marko Määttänen 12 / -2
Karelian Hurmos: Petter Østvik 17 / +15, Ville Louhela 16 / +8, Mikko Räsänen 16 / +2

Bojan Strugar, Vantaa Ducks

”Onneksi otimme tästä voiton, tämä oli meille tärkeä peli. Tein paljon pisteitä, mutta ei tämä silti ollut minulta kauden parasta peliä. Neljäs erä oli meiltä huono, mutta onneksi onnistuimme hoitamaan viidennen.

Valmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks

”Kolmannen erän jälkeen näytti, että hoidamme tämän, mutta Lauri Lehtosen loukkaantumisen jälkeen kolmannessa erässä pelistä muodostui meille selviytymistaistelu. Keskitorjujaosasto on kapea ja Lehtosen loukkaantuminen antoi vastustajalle mahdollisuuden. Pisteet olivat meille tärkeitä.

Ville Louhela, Karelian Hurmos

”Tilastojen valossa ei meidän ja Ducksin välillä ollut mikään suuri ero tänään. Mutta pienet virheet ratkaisivat vastustajan eduksi..

Valmentaja Aigars Birzulis, Karelian Hurmos

”Ducksin syötöt olivat hyviä ja taktisia ja Bojan Strugarilla oli hyvä päivä. Pienet asiat ratkaisivat vaikka yritin pelaajavaihdoilla muuttaa peliä. Tämä oli kuitenkin meiltä parempi peli kun ensimmäisessä kohtaamisessa Joensuussa.

LähiTapiolan pisteet
3 Strugar Ducks
2 Louhela Hurmos
1 Kyrölä Ducks

PROlibero
Pasi Hyvärinen, Ducks

Ottelutilasto

Kuvat:
Olli Leino / Ducks
Juuso Riponiemi / Hurrikaani

  Takaisin