Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani vei viisieräisen välierien avauksen

16.03.2019

Se oli ensimmäinen välieräottelu ja Hurrikaani-Etta-vääntö tyypillisimmillään. Paineet välieräsarjan avauksessa ovat kotijoukkueella, ja vastustajalla on helpompi lähteä hakemaan yllätystä. Lisäksi peliin tulee helposti liikaa tunnetta mukaan ja fiksu pelaaminen saattaa unohtua. Hurrikaani vei voiton 3-2 (25-21, 25-22, 23-25, 17-25, 15-12).

– Tyypillinen peli välieräsarjan avausotteluksi. Ailahtelevaa, vaikka toisaalta mukana oli paljon hyviä palloja. Huomenna on todennäköisesti normaalimpi peli, totesi Ettan parhaana palkittu Anssi Hakalakin ottelun jälkeen.

Samoin odotettavissa on koko välieräsarjan kestävä tiukkaakin tiukempi vääntö samantyyppisten joukkueiden välillä. Sekä Etta että Hurrikaani panostavat pelissään hyvään vastaanottoon ja järkevään hyökkäyspeliin. Tänäänkin liikuntahallissa nähtiin useita pitkiä palloja, joissa huonosta paikasta otettiin mieluummin pallo torjunnasta takaisin itselle kuin että oltaisiin silmittömästi isketty sitä vastustajan pisteeksi.

Lisäksi Etta pelasi aivan loistavaa puolustuspeliä, jossa torjunnassa saatiin himmennyksiä, ja jos Hurrikaani pystyi ohittamaan torjunnan, niin kenttäpuolustus oli oikealla paikalla nostamassa palloa peliin.

Hurrikaanin vahvuus on koko kauden ajan ollut syöttöpeli. Lauantai-illassa se toimi kaksi ensimmäistä erää ja ratkaisi lopulta myös viidennen erän kotijoukkueelle. Kolmannessa ja neljännessä erässä Hurrikaanin syöttöpeli lakkasi toimimasta, ja tilalle tuli iso määrä syöttövirheitä.

Välieräsarjassa pelejä harvoin ratkaisevat yksilöt. Ottelut voittaa tasaisemmin suorittava joukkue. Tänäänkin Anssi Hakala ja Eetu Pennanen urakoivat moitteetta vastaanotossa ja puolustuksessa, mutta hyökkäyspelissä Etta oli liikaa hakkuri Joonas Jokelan varassa.

Hurrikaanin hyökkäystehot lepäsivät leveämmällä rintamalla. Antti Ropponen teki eniten pisteitä, mutta myös Tapio Toiviainen, Tomi Rumpunen ja Henrik Porkka onnistuivat verkolla mainiosti.

Matti Oivanen loisti syötöillään, ja parhaana palkittu Jesse Mäntylä puolustus- ja passipelillään. Matthew West rakensi hyökkäyspeliä varmoin ottein, ja Kasimir Vuorinen väläytteli hurjia syöttöjään.

Sunnuntaina kapina kentällä jatkuu. Mikään ei viittaa siihen, että joukkueiden pelaaminen muuttuisi oleellisesti tästä illasta. Kuten Jussi Heino loppukahveilla ennusti, pelit tulevat näiden joukkueiden välillä jatkumaan yhtä tasaisina ja jännittävinä koko välieräsarjan ajan.

Hurrikaani - Etta 3-2
25-21, 25-22, 23-25, 17-25, 15-12
Hurrikaani: Antti Ropponen 30/+16, Tapio Toiviainen 19/+17, Henrik Porkka 13/+11
Etta: Joonas Jokela 28/+19, Antti Ronkainen 15/+8, Ville Kaksonen 8/+8
Hurrikaani johtaa välieräsarjaa 1-0

Ottelutilasto

Juuso Riponiemen kuvat

Seuraavat ottelut
Su 17.3. 17:00 Hurrikaani - Etta, Loimaan liikuntahalli RUUTU
Ke 20.3. 18:30 Etta - Hurrikaani, Oulun urheilutalo RUUTU
To 21.3. 18:30 Etta - Hurrikaani, Oulun urheilutalo RUUTU
Tarvittaessa
Su 24.3. 17:00 Hurrikaani - Etta, Loimaan liikuntahalli RUUTU
Ti 26.3. 18:30 Etta - Hurrikaani, Oulun urheilutalo RUUTU
To 28.3. 18:30 Hurrikaani - Etta, Loimaan liikuntahalli RUUTU

  Takaisin