Miehet Hurrikaani Loimaa

Hurrikaanille hakkuri Latviasta

Pitkän ja järjestelmällisen etsimisen jälkeen Hurrikaani- Loimaa löysi puuttuvan palasen joukkueeseensa. Kun Antti Ropponen päätti siirtyä viime kauden jälkeen Sveitsiin, jäi hakkurin tontille valtava aukko. Ropposen jättämä aukko oli niin iso, että uuden hakkurin löytäminen venyi lopulta elokuulle asti. Nyt…

Hurrikaanille hakkuri Latviasta

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

22-vuotias oikeakätinen ja 202- senttinen hakkuri pelasi viime kauden Italia A1- liigan legendaarisessa Sir Safety Conad Perugiassa. Peliaikaa ei kuitenkaan paljoa tullut, joten mies saapuu Loimaalle ennen kaikkea pelaamaan ja kehittymään.

– Perugia halusi minut sinne ennen viime kautta. He olivat nähneet minun pelaavan maajoukkueessa. En kuitenkaan saanut peliaikaa tarpeeksi, joten seuran vaihto tuli keväällä eteen. Olen kuullut Romans Saussilta pelkkää hyvä Hurrikaanista, joten odotan pääseväni jo Loimaalle, mies tunnustaa.

Dardzansin sopimuksen myötä Hurrikaanin joukkue on valmis kauteen. Mies saapuu Loimaalle muutaman viikon sisällä. Ennen Loimaalle saapumista, Latvialla on edessä vielä yksi EM- karsintaottelu Itävaltaa vastaan.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Nurmesniemi tekee paluun Akaaseen – Köykkä purki sopimuksensa 19.9.2026 Miehet Kameyama ja Aronen kauden liigapelaajat 18.9.2026 Naiset Rojas ei tulekkaan Loimuun – uusi vahvistus haussa 10.9.2026 Miehet