Seuraa meitä somessa:

Isku nappasi liigakarsinnat katkolle

15.04.2022

Naisten 1-sarjan mestari Rantaperkiön Isku selätti "passarittomuutensa" ja nappasi jo toisen voiton liigakarsinnoissa Helsinki Volleysta, nyt kotonaan erin 3-0 (25-23, 25-19, 25-20).

Kolmas ottelu pelataan maanantaina Helsingissä ja mahdollisuus liigapaikan anomiseen ratkeaa kolmella voitolla.

Iskulta parhaana palkittu Tiia Virta:

- Tosi hyvin meni siihen nähden miten haastavat olosuhteet tuli, tuntii ennen peliä saatiin tietää ettei ole passaria. Olen kyllä todella ylpeä kapteenistamme, hän hoiti sairaan hyvin oman roolinsa. Mitä omaan peliin tulee niin oli hiukan vaikeaa, mutta sen voin sanoa että kun ikää tulee niin osaa tehdä fiksumpia ratkaisuita eikä hakkaa päätä seinään.

Iskun päävalmentaja Jari Tolvanen:

- Se kertoo kokeneesta joukkueesta paljon, kun tällaisessa tilanteessa ja sitten pitää muistaa että äärimmäisen rikkinäinen viikko. Mutta sen taakse on tietysti turha kenenkään mennä tällä kaudella. Jos eilisen päivän tän päivän passari oli harjoittelematta, että tänään pystyi pelaamaan niin näitä on kaikilla joukkueilla ollut. Niinkun Tiia sanoi niin mahdottoman iso hatunnosto siitä että pärjättiin tällä rosterilla mikä tänään oli.

- Tänään huilataan ja nautitaan pääsiäisestä, huomenna kevyt harjoitus ja maanantaina lähdetään katselemaan taas kirkkaita valoja. Ei sen kummempaa, ihan perustekemistä. Oikeastaan kiva, että pelataan vähän tiiviimmin. Tässä oli nyt viikon tauko joka oli hiukan liiankin pitkä.

Helsinki Volley:n parhaana palkittu Elina Lind:

- Kyllähän se harmittaa ettei tullut erääkään. Pitäisi vaan saada kaivettua sellaista voitontahtoa, ihan ok tasolla pelataan mutta joku sieltä vielä puuttuu. Ei auta kun mennä reenisalille takaisin. Kyllä me vielä se voitontahto tästä kaivetaan, mennään reenisalille ja puhutaan vielä läpi asiat ja mennään täysillä.

Helsinki Volley:n päävalmentaja Ismo Tuominen:

- Onhan tässä jo taipale takana, mutta kieltämättä yksi vakavin paikka missä tässä nyt tulee oltua tällä hetkellä. Ei olla aliarvioitu missään tapauksessa vastustajaa. Jarin kommentti kokemuksesta oli hyvä, että aika yllättävää kyllä että Isku on todella paljon kokeneempi joukkue, mutta me pelataan kuitenkin 1-sarjajoukkuetta vastaan joka pelaa ilman passaria niin minä odottaisin sellaista omaa ylpeyttä ja kovuutta meidän tekemiseen. Nyt vanha eläin klisee tähän että on elukka ajettu nurkkaan ja katsotaan saadaanko se sieltä nurkasta ulos. Ja tässä on turha lähteä analysoimaan. Joskus on aika hankalaa lähteä pelaamaan tällästä joukkuetta vastaan joka kaivaa hullun lailla palloa kentästä, tekee vähemmän virheitä kun me ja kuitenkin passari pelaa tollasta ihan eri temposta peliä kun aiemmin niin ei se torjunta ehkä niin helppoa. Se vie sitä omaa rytmiä pois, mutta faktahan se on että se meni meiltä ihan täysin katseluksi alkuun. Kunnia Iskulle ja me tehdään kaikkemme vielä maanantaina ja sitten meillä on tilanne sama kun sarjan alussa, että kolme voittoa vaaditaan, se ei ole muuttunut mihinkään.

Ottelutilasto

Naisten liigakarsinnat
Helsinki Volley - Rantaperklön Isku
MA 18.4. Helsinki 13:00
—————
TO 21.4. Tampere 18:30
LA 23.4. Helsinki 15:00

  Takaisin