Seuraa meitä somessa:

Jääskeläinen Karelian Hurmoksen apuvalmentajaksi

19.05.2021

Karelian Hurmos on saanut riveihinsä uuden apuvalmentajan Valtteri Jääskeläisen. Jääskeläinen on 25-vuotias tamperelainen, joka toimi viime vuonna LiigaPlokin naisten apuvalmentajana.

- Tuntuu hyvältä tulla Joensuuhun ja Karelian Hurmokseen. Seura on tehnyt viimeisen vuoden aikana paljon töitä, ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Vastaanotto on ollut erittäin lämmin, ja ihmiset ovat mukavaa porukkaa. Lajitaustani on hyvin kattava: pelasin juniori-ikäluokat läpi F:ää ja A:ta lukuunottamatta ja lisäksi korkeimmillaan 2-sarjassa keskitorjujana.

- Valmentamisen aloitin 18-vuotiaana D-poikien joukkueessa, ja sittemmin valmennusuralle on mahtunut niin junioreita kuin aikuisiakin. Viime kaudella toimin LiigaPloki Pihtiputaan 2-valmentajana naisten Mestaruusliigassa. Valmentamisen ja pelaamisen lisäksi olen tuomaroinut pelejä kymmenisen vuotta, kuuluttanut kymmeniä divari- ja liigaotteluita sekä ollut mukana seuran hallinnossa Ylöjärvellä. Viime vuosina olen myös kirjoittanut Vilppulan Tähden otteluraportteja.

- Lentopallo merkitsee minulle elämäntapaa. Pallon perässä on tullut reissattua joka puolelle Suomea, ja olen löytänyt lajista itselleni ammatin. Tavoitteena on lähteä joskus ulkomaille valmentamaan. Edelleen toki sytyn myös höntsäpeleistä.

- Tulevalta kaudelta odotan näkeväni vauhdikasta lentopalloa ja jokaisesta pallosta taistelevan Hurmoksen. Odotan myös oppivani paljon lisää lentopallosta ja miesten liigasta. Odotan innolla näkeväni faneja peleissä. Yleisö tekee ottelutapahtumasta erityisen tilanteen, joten tuokaahan meteliä halliin ja lähdetään yhdessä tavoittelemaan menestystä.

  Takaisin