Seuraa meitä somessa:

Juntura juoni Akaan vierasvoittoon Vantaalla

22.02.2019

Lentopalloilun Mestaruusliigassa perjantaipelissä Vantaa Ducks kohta Akaa Volleyn. Vieraiden upea kannustusjoukko piiskasi Akaa Volleyn yrittämään parastaan. Ottelu lopulta selkeästi vierasjoukkueelle 0 - 3, vaikka Vantaa Ducks väänsi tosissaan kolmannessa erässä.

Akaa kuitenkin otti kolmannenkin erän eräpistein 31 – 33.

Vantaa Ducks pelaa runkosarjan viimeisen kotiottelun perjantaina 1.3. klo 18.30 ja silloin vieraaksi tulee Tiikerit Kokkolasta. Yleisöä oli Lumon lauteilla 296 katsojaa. Otteluisäntänä oli Stark.

Ensimmäisen erän alkuun onnistui Sauli Sinkkonen ässäsyötöllä kaksi kertaa peräkkäin. Ankkojen vastaanotto oli muutenkin vaikeuksissa ja tilanteessa 1 – 6 otti Tuominen ensimmäisen aikalisän. Ankkaliberona oli tänään Toni Kankaanpää. Aikalisän jälkeen Sinkkonen syötti verkkoon, 2 – 6. Akaan Hepburn tappaa keskeltä, jonka jälkeen Juntura syöttää äsän, 3 – 8. Kaunisto kaventaa nelospaikalta 5 – 9. Atte Rissanen oli tervehtynyt ja oli jälleen tositoimissa. Herreran onnistuneen nelospaikan hyökkäyksen jälkeen Tuominen otti erän toisen aikalisän tilanteessa 9 – 14. Akaalla oli henki päällä ja ankat pelasivat puolestaan käsijarru päällä. Pasi Hyvärinen nähtiin pitkästä aikaa syöttöruudussa erän loppupuolella, kun Hyvärinen tuli Kauniston tilalle. Lüütsepp otti erän ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 20 – 24. Sinkkonen päättää erän komeaan pystypateriin eräpistein 20 – 25. Ankkojen erän vastaanottoprosentti oli kaksikymmentäseitsemän.



Toiseen erään Kyrölä tuli Kauniston tilalle. Liberona jatkoi Toni Kankaanpää. Sinkkonen ottaa Kyrölän hihasta ässän, 0 – 2. Leo Jack kaventaa nelospaikasta 1 – 3. Mikkonen lyö Reynaldon käsistä tilanteeksi 2 – 6. Junturan ja Mikkosen välinen akseli toimii, 4 – 8. Kyrölän syöttövuorolla ankat saivat juonesta ja tilanne kaventui, 7 – 8. Sen jälkeen tuli päätuomari Arolta viivytysvaroitusta ja Jackille keltainen kortti ja muutakin härdeliä, tilanne olikin nopeasti 7 – 11. Herreran onnistuneen nelospaikan hyökkäyksen jälkeen otti Tuominen aikalisän tilanteessa 9 – 12. Tuomisen toinen aikalisä tuli tilanteessa 9 – 14. Ottelun keskivaiheella tuntui, ettei ankoilla onnistunut mitään ja Akaa Volley johti jo 9 – 18. Pasi Hyvärinen tuli Jackin tilalle ja kaventaa nelospaikalta 10 – 18. Erän lopussa tuli Kattelus Kyrölän tilalle. Akaa Volley teki mitä tahtoi ja vei erän todella helposti pistein 14 – 25.

Kolmas erä alkoi Lemolan syöttövirheellä ja ankat siirtyivät ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon, 1 - 0. Lankisen ässällä ankat johtoon 3 – 1. Seuraavassakin syötössä on Köykällä ongelmia, 4 – 1. Mikkosen piiska käy ja Akaa tulee jo pisteen päähän, 5 – 4. Ankat saivat hiljalleen pelin juonesta kiinni ja erä pysyi tasaisena. Hyvärinen on tehokas nelospaikalla ja tilanne 8 – 7. Herreran juju kaventaa tilanteeksi 11 – 10. Hyvärisen juju puolestaan menee 14 senttiä leveäksi, 12 – 12. Jack lyö pitkäksi ja Akaa siirtyy erässä ensimmäistä kertaa johtoon, 14 – 15. Hyvärisen lyötyä leveäksi, tilanteessa 14 – 16 Tuominen ottaa erän ensimmäisen aikalisänsä. Atte Rissanen kaventaa heti aikalisän jälkeen. Akaa kiristi otettaan, mutta Lemolan syöttö jää jälleen verkkoon, 16 – 18. Tilanteessa 16 – 19 otti Tuominen erän toisen aikalisänsä. Vallin kaventaa paterillaan 18 – 20. Hyvärisen tilalle tullut Kaunisto kaventaa tilanteeksi 19 – 20. Jackin kuutospaikan hyökkäyksellä Ducks tulee vielä iholle, 21 – 23. Lankinen torjuu Lemolan hyökkäyksen ja tilanne on tasan 23 – 23. Lüütsepp ottaa erän ensimmäisen aikalisänsä. Reynaldo onnistuu ja Ducks saa eräpallon 26 – 25. Lüütsepp ottaa erän toisen aikalisänsä. Lankinen torjuu Junturan lyömän vastapallon ja taas ankoille eräpallo, 27 – 26. Reynaldon peippi onnistuu ja eräpallo 28 – 27. Lemola onnistuu ja eräpallo vieraille, 28 – 29. Hyvärinen onnistuu ja tilanne tasan 30 – 30. Hyvärinen jää Mikkosen pihteihin, 30 – 31. Jack tuo ankat tasoihin 31 – 31. Lemolan ässä päättää erän 31 – 33. Koko ottelu lopulta Akaalle erin 0 – 3.



Otteluisäntä Stark palkitsi Vantaa Ducksin parhaana pelaajana Akseli Lankisen ja Akaa Volleysta Shonari Hepburnin.

Passari Akseli Lankinen, Vantaa Ducks
”Kaveri syötti kaksi ensimmäistä erää hyvin ja sai sillä meidän pelin rikki. Kolmannessa erässä oli tiukkaa vääntöä ja pallo sinne tai tänne, niin erä olisi voinut tulla meille. Kaveri oli kuitenkin tänään parempi”.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks
”Meille ei tällä kaudella ole syötetty näin hankalaa leijasyöttöä. Kun vastaanotto ei sitten toiminut, niin koko muu peli hajosi sen mukana. Kolmannessa erässä päästiin peliin mukaan ja tehtiin tästä vielä peli. Miinuksena tietysti, että ei saatu sitä kolmatta erää käännettyä meille”.

Keskipelaaja Shonari Hepburn, Akaa Volley
”Valmistauduimme hyvin peliin ja tiesimme, että Vantaa Ducks on kova joukkue, vaikka ovat sarjassa viimeisenä. Joukkue kuitenkin toteutti pelisuunnitelmansa ja voitto tuli kotiin. Minusta on ollut mukava pelata Suomessa ja minut on otettu hyvin vastaan”.

Päävalmentaja Oliver Lüütsepp, Akaa Volley
”Kahdessa ensimmäisessä erässä meidän syöttö toimi todella hyvin. Kolmannessa erässä varmaan ajattelimme, että ottelu tulee meille ja meidän fokus katosi. Teimme myös muutamia virheitä, mutta voitto kuitenkin tuli”.



Vantaa Ducks - Akaa Volley 0-3
20-25, 14-25, 31-33
Vantaa Ducks: Reynaldo 16/+3, Leo Jack 13/+8, Akseli Lankinen 4/+4
Akaa Volley: Joni Mikkonen 13/+10, Hepburn 12/+10, Herrera 11/+6

LähiTapiolan pisteet
3 Hepburn Akaa
2 Lemola Akaa
1 Lankinen Ducks

PROlibero
Köykkä Akaa

Ottelutilasto

Kuvat: Olli Leino / Ducks

  Takaisin