Seuraa meitä somessa:

Jymyn terävät otteet jatkuivat - LP Kangasala parempi Kuusamossa

02.02.2019

Lauantai tarjosi kaksi vierasvoittoa naisten liigassa, kun Nurmon Jymy kuittasi voiton Pihtiputaalta ja LP Kangasala Kuusamosta.

LP Kangasala kuittasi pisteet Kuusamosta

Ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta hyvää taistelua, jossa pallo sai kättä kunnolla. Pölkky teki erään 15 hyökkäyspistettä vastustajan 14 vastaan, mutta syöttövirheitä tuli puolestaan kaksi enemmän. Erä meni kotijoukkueen virheillä vastustajalle 23-25. Lopussa tasatilanteesta ensin oma syöttövirhe ja eräpallossa hyökkäysvirhe.

Toinen erä oli Pölkyltä vahva ja hyvä draivi päättyi joukkueen kapteenin Essi Helmisen pahan näköiseen loukkaantumiseen erän lopulla 23-8 tilanteessa. Peli oli kauan poikki, kun Essin vääntynyttä jalkaa hoidettiin ensin kentällä ja hänet kiidätettin ambulanssilla jatkohoitoon. Todella valitettava tapahtuma juuri kun Essi oli kuntoutunut edellisestä loukkaantumisesta ja pelasi erinomaista ottelua tuossa vaiheessa pistein 10 (+5), 67 % vastaanotto, 53 % hyökkäystehot ja kaksi torjuntaa. Tsemppiä ja paranemista Essille, kotiyleisön suosikkipelaajalle.

Kolmas erä oli toisen toisinto ja meni vierajoukkueen komennossa. Neljäs erä oli tasaista taistelua alusta loppuun. Molemmat joukkeet pääsivät erän vaiheissa muutaman pisteen karkumatkalle, mutta kaveri kuroi kummllakin kertaa eron kiinni. Tasainen erä päättyi jatkopalloilla 25-27 vierasjoukkueelle ja samoin koko ottelu erin 1-3.

Kotijoukkueen tuore päävalmentaja Zvonko Nikolic selvisi ottelusta puhtain paperein. Valmentaja piti tiukasti pelaajiensa puolta ja ohjeisti joukkuettaan aktiivisesti läpi ottelun. LP Kangasalan hakkuri Nikki Taylor ja keskipelaaja Kayla Haneline olivat ratkaisupaikoissa kovia.

Mita Uiato, LP Kangasala:

- Meiltä hyvä joukkuepeli, ja olimme energisiä. Pelasimme joukkueena hyvin ja pystyimme tiukoissa erissä kääntämään itselle.
- Kummallakin joukkueella oli hyviä ja huonoja jaksoja. Välillä vastaanotto oli hyvä ja jaksoja joissa taas vaikeuksia. Molemmilla joukkueilla hyvät ja huonot hetkensä.

Mia Swanegan, Pölkky:

- Kovat odotukset peliin, mutta emme pystyneet niitä täyttämään. Töitä pitää tehdä, että nostamme tasoamme loppukauden tärkeimmissä peleissä. Omassa pelissä oli energiaa ja yhteispeli passarin kanssa toimi hyvin. Ihan tyytyväinen omaan pelaamisen syöttövirheitä (2 kpl) lukuunottamatta.

Arttu Keränen, päävalmentaja LP Kangasala:

- Ensimmäinen erä oli tasokas muuten, mutta syöttövirheitä molemmilla. Toinen ja kolmas erä meni ristiin, jolloin toisella joukkueella onnistui kaikki ja toisella ei mikään. Neljäs erä aloitettiin kohtalaisen vahvasti. Tuli paljon huolimattomuusvirheitä.

Zvonko Nikolic, päävalmentaja Pölkky:

- Valmentajan työ on erilaista kuin mikä tahansa työ ja valmentajalle tulee paineita tietenkin. Odotin peliltä yhtä paljon kuin pelaajatkin, mutta emme saaneet vielä toteutettua. Pienistä asioista jäi kiinni.
- Toisessa erässä oli hyvä draivi päällä. Mia (Swanegan), Trine (Kjelstrup) ja Essi (Helminen) pelasivat hyvällä energialla. Essin loukkaantuminen toisen erän lopussa vaikutti pelaajiin ja oli hieman vaikeaa tulla takaisin peliin. Loukkaantuminen ei välttämättä ratkaissut peliä, mutta vaikutti toki osaltaan. Neljäs erä oli tasaista vääntöä.
- Aikalisillä käytiin pieniä yksityiskohtia läpi ja yritin valaa uskoa pelaajiin. Vähän jäi vielä vajaaksi hyvästä onnistumisesta.

Parhaat pelaajat:
Uiato,LPK
Swanegan, Pölkky

Katsojia 564.

Pölkky Kuusamo - LP Kangasala 1-3
23-25, 25-9, 14-25, 25-27
Pölkky: Kjelstrup 217+11, Swanegan 14/+12, Lambert 12/+3
Kangasala: Taylor 14/+10, Haneline 15/+6, Peit 10/-1

LähiTapiolan pisteet
3 Uiato, LPK
2 Swanegan, Pölkky
1 Taylor, LPK

PROlibero
Moncks, Pölkky

Ottelutilasto

Nurmon hurmos jatkui Pihtiputaalla

Nurmon Jymy jatkoi edellisen viikonlopun hurmosta kaatamalla ensi kertaa tällä kaudella LiigaPlokin Pihtiputaalla, erin 0-3 ( 17-25,22-25,24-26). Jymy pelissä näkyi joukkueen virheettömäpi ja henkinen hyväolo. Kotijoukkueen ei päässyt peliin mukaan kuin kolmannessa erässä. Jymyn voitto merkitsi sitä, että joukkueiden välinen piste-ero on enää kolme pistettä LiigaPlokin hyväksi.

Jukka Koskinen, LiigaPloki:

- Nurmo pelasi tänään virheettömästi. Emme päässeet kunnolla haastamaan heitä. Jymy ansaitsi voittonsa. Eiliseen Hämeenlinna peliin verrattuna aloituksemme ei toiminut eikä pelin rakentelu.

Kari Tuomela, Nurmo:

- Kova treenaminen alkaa näkymään, meillä on liigan paras fysiikka. Toivottavasti voittoputki jatkuu. Valitettavasti yleispelaaja Hilkka Hujasen pelikausi on ohi, joten jouduimme hankkimaan uuden pelaajan Carina Hoffin, joka pystyy pelaamaan hakkurina ja keskipelaajana, tänään oli uudessa yleispelaajan roolissa.

Riikkaliisa Kärkkäinen, LiigaPloki:

- Tänään ei saatu fiilistä päälle. Kolmannessa erässä pääsimme jo paremmin peliin, mutta se ei kantanut loppuun asti.

Anniina Keinonen: Nurmon Jymy:

- Meillä oli sopiva rauhallisuus tänään pelissä. Voiton takana oli hyvät aloitukset vähillä virheillä ja erinomainen vastaanotto.

Palkitut:
LiigaPloki: Elizabeth Field , Nurmon Jymy: Andie Malloy

Yleisöä 248

LiigaPloki- Nurmon Jymy 0-3
17-25, 22-25, 24-26
Ploki. Horton 14/+5, Field 10/+9, Kärkkäinen 9/+3
Jymy: Malloy 19/+16, Krljc 13/+5, DeWeese 9/+7

LähiTapiolan pisteet
3 Malloy Jymy
2 Keinonen Jymy
1 Field Ploki

PROlibero
Koljonen, LiigaPloki

Ottelutilasto

Kuvat:
Jouni Ronkainen / Pölkky

  Takaisin