Seuraa meitä somessa:

JymyVolley ja LP-Vampula kovia kotonaan - LP Kangasala vei paikallistaiston

30.10.2021

Pirkanmaan naisten lentopallovaltikka on edelleen tiukasti Kangasalla, kun LP Kangsala otti kuudennen voiton seitsemästä edellisestä kohtaamisesta sunnuntaina Orivedellä, JymyVolley lähetti erävoitoitta kotimatkalle Puijo Wolleyn ja LP-Vampula LiigaPlokin.

Puijo Wolley ei löytänyt keinoja JymyVolleyn kaatoon

JymyVolley oli tyly emäntä lauantai-iltana kotisalissaan ja vei pisteet Puijo Wolleylta puhtaasti kolmessa erässä 3-0 (25-18, 25-21, 25-22). Puijo Wolley pääsi peliin mukaan kolmannessa erässä, mutta ei perättäisistä ässistä huolimatta onnistunut kuromaan erän alussa Mila Viljasen syötöillä peräti seitsemän pisteen johtoon kirinyttä kotijoukkuetta.

Ensimmäinen erä oli emänniltä vahvaa ja tasaista peliä. Vieraat tulivat koko ajan muutaman pisteen perässä, ja antoivat omilla virheillään kotijoukkueelle lisää eväitä erävoittoon.

Toiseen erään vieraat tulivat uudella otteella, ja erä eteni aina kahteenkymmeneen pisteeseen tasavedolla kummankin joukkueen johtaessa vuoron perään. Erän lopussa emännät näyttivät voitontahtonsa ja paukuttivat viimeiset pisteet kotiin. Edes Jukka Lehtosen aikalisä tilanteessa 23-21 ei saanut kotijoukkueen putkea katkeamaan.

Kolmannen erän alussa emännät johtivat jo luvuin 11-3, mutta vieraat nousivat jo ihan kintereille. Vieraiden erän lopun kolmen pisteen ässäputki toi tilanteeksi jo 23-22, mutta kotijoukkue onnistui rutistamaan voiton lopulta itselleen.

Diana Lundvall, JymyVolley:

- Peli sujui tänään hyvin, ja teimme koko joukkueena hyvän suorituksen. Kolmen pisteen voitto tuntuu aina hyvältä, ja se oli meille erittäin tärkeä. Voitto vahvistaa luottamusta omaan pelaamiseen, mikä on hyvin positiivista.

Kari Raatikainen, JymyVolley:

- Toinen kolmen pisteen voitto ja se maistuu tietenkin hyvältä. Ongelma on ollut se, ettei peli tahdo pysyä kasassa, ja tänäänkin kolmannessa erässä oli vahvaa aaltoliikettä. Onneksi hallittiin tilanne. Ensimmäinen erä oli meiltä hyvää ja hallittua peliä. Toisen erän lopulla löysimme aggressiivisen vaihteen pelaamiseen, kolmas aloitettiin riittävän hyvin, jotta se kantoi voittoon saakka. Tänään kentällä oli paljon onnistujia. Torjuntapeli kolmannen erän lopussa oli laadukasta, ja se tietysti tylsytti vastustajan hyökkäystä jonkun verran. 

- Avainasemassa oli syöttöpeli. Vastustaja joutui rakentamaan hyökkäyksiä vaikeasta paikasta, ja sitä kautta peli ehkä puuroutui ja me päästiin siihen kiinni. Kolmannessa erässä pääsimme kokeilemaan pelitilanteessa vähän eri tempoista hyökkäystä, joka on ollut pienessä roolissa.

- Toisen erän lopussa en sanonut joukkueelle mitään taktista vaan sanoin, että nyt pitää taistella . Kun halutaan voittaa, taktiset jutut ovat toissijaisia. Pelaajat halusivat voittaa ja se näkyi kentällä.

Eveliina Smolander, PuijoWolley:

- Nurmo pelasi omaa hyvää ja aggressiivista peli, kun taas meillä oli tosi kehno peli. Teimme paljon virheitä ja heikkoja ratkaisuja joka suuntaan. Välissä on ollut hyviä otteluita, esimerkiksi Orivedeltä otettiin hyvä voitto. Noin paljon virheitä ei voi antaa, me helpotimme vastustajan tekemistä omilla suorilla virheillämme. En tiedä, onko kukaan meidän pelaajistamme tyytyväinen tekemiseensä tänään. Kun tulos on tämä, on pettymys kova.

Jukka Lehtonen, PuijoWolley:

- En halua, että huono peli menee sen piikkiin, että oli huono fiilis tai että emme päässeet peliin sisään. Tänään huonoja olivat oikeastaan kaikki osa-alueet, mitä lentopallosta löytyy. Syöttö oli ihan ok, mutta vastaanotossa oli suuria ongelmia. Emme päässeet hyökkäämään meidän peliä niin hyvästä vastaanotosta, mitä olisi tarvittu. Kun jouduimme vaikeisiin tilanteisiin, ratkaisut olivat hätäisä ja heikkoja, eivät parhaita mahdollisia. Emme pystyneet reagoimaan palloihin, jotka ei tulleet normaalilla tavalla. Silloin olimme seisovilla jaloilla. Jos jotain hyvää tästä sanoisi niin lentopallo on ihan kiva laji.

JymyVolley - Puijo Wolley
3-0 (25-18, 25-21, 25-22)
Koti:Lundvall 15/+10,Salminen 12/+7,Niemi 8/+3
Vieras:Calkins 9/-2,Hujanen 8/+4,Kettunen 7/+4
Ässät, syöttövirheet, torjunnat, hyökkäys%, vastaanotto%

Joukkueiden MVP:t
Diana Lundvall JymyVolley
Eveliina Smolander Puijo Wolley

Otteluisäntä Lakeus Office

PROlibero
Laura Penttilä, JymyVolley

Katsojia: 255

Ottelutilasto

LP-Vampulan painostus tuotti tulosta

LP-Vampula Huittinen halusi voittaa ja veikin voiton Pihtiputaan LiigaPlokista erin 3-0 ja pistein 25-17,25-16,25-19. Kolme saavutettua sarjapistettä nosti Vampulan Mestaruusliigassa kahdeksanneksi.

Vampula vei lauantai-illan ottelua juuri niin kuin tahtoi. Ottelun alussa passari Elvita Dolotova teki syöttövuorollaan kaksi ässää ja tästä joukkue sai tahtomansa buustin päälle ja johti erään nopeasti 6-2. Dolotovan syötöt tippuivat inhottavasti etukentälle. Erä jatkui Vampulan heiluttaessa tahtipuikkoa aina tilanteeseen 13-6 asti, jolloin Plokin yleispelaaja Helena Elbaek loukkaantui. Hänet kannettiin ulos kentältä ja avuksi tarvittiin ensihoitoyksikköä. Loukkaantumisen jälkeen Elbaek ei enää pelannut.

Ikävän loukkaantumisen seurauksena olisi voinut luulla, että Plokin peli olisi mennyt sekaisi. Vielä mitä. Joukkue kuroi Vampulan etumatkaa umpeen jo tilanteeksi 15-13. Tässä vaiheessa Vampulan päävalmentaja Ziga Kos otti aikalisän, jonka jälkeen Vampula otti taas ottelun omiin käsiinsä ja takoi pian tilanteeksi 18-13. Plokin päävalmentaja Mikko Pesonen otti puolestaan joukkueensa sivuun, mutta se ei auttanut, ja Vampula vei erän nimiinsä 25-17 yleispelaaja Cassie Bairdin hyökkäyksellä.

Toinen erä alkoi Vampulan yleispelaajan Kristiana Petrovan syöttövuorolla ja Vampula vei erää jo 6-1, kunnes Ploki sai Petrovan syöttövuoron poikki. Vampulalla toimi kaikki, niin vastaanotto-, hyökkäys- kuin torjuntapelikin. Liberona jälleen pelannut Laura Liikanen nosti Plokin hyökkäyksiä hyvin ja keskipelaaja Laura Laukkanen sekä torjui että hyökkäsi hyvin. Peli oli kotijoukkueen kannalta nautittavaa katsottavaa ja Vampula vei erää selvästi. Ennen ratkaisevaa Cassie Bairdin ässää nähtiin pitkä palloralli, jossa oli hienoja suorituksia kummaltakin joukkueelta. Erä päättyi Vampulalle pistein 25-16.

Kolmas erä alkoi Vampulan johdossa, mutta keskitorjuja Siiri Vehmasen ässät toivat Plokin tasoihin 5-5. Ploki siirtyi ottelussa ensimmäisen kerran johtoon Vampulan tekemien virheiden avustuksella luvuin 6-8. Vampula kuroi eron umpeen, tuli tasoihin ja meni ohi pistein 12-9. Ploki otti aikalisän, mutta Kristiana Petrovan syöttövuorolla Vampula karkasi jo 15-10 johtoon.
Ploki ei saanut peliä enää kuosiin ja Vampula vei erän nimiinsä 25-19.

Ottelun jälkeen Plokin parhaana palkittu hakkuri Anna Yefremenko oli harmissaan siitä, että hänen joukkueensa teki paljon virheitä eikä kyennyt Vampulan hyvän alun jälkeen kääntämään ottelua parempaan suuntaan. Helena Elbaekin loukkaantumisesta hän totesi, että koko joukkue on hänestä huolissaan.

Vampulan parhaana palkittu Cassie Baird oli tyytyväinen siitä, että Vampulan pelisuunnitelma toteutui.

-Lähdimme nopeasti liikkeelle ja pakotimme vastustajan peliä haluamaamme
suuntaan. Kaikki meni niin kuin piti ja siksi voitimme, sanoi Baird.

Plokin päävalmentaja Mikko Pesonen ei lehdistötilaisuudessa voimasanoja säästellyt.

-Ei ole hirveästi kommentoitavaa tästä pelistä. Umpisurkea peli ja lisäksi yhden pelaajan loukkaantuminen niin ei tässä paljon naurata. Viikko tehtiin kovasti töitä ja laadukasta treeniä ja sitten kun tullaan tänne, kaikki menee päin h-vettiä. Siinäpä se on pähkinänkuoressa.

Plokin alkukausi on sujunut hyvin, mutta nyt takana on muutama heikompi peli.

-Todennäköisesti olemme tehneet asioita väärin, kommentoi Pesonen.

LP-Vampulan valmentaja Ziga Kos totesi, että joukkue taistelee parhaillaan loukkaantumisten kanssa. Keskipelaaja Samantha Rubal oli edelleen poissa joukkueen vahvuudesta.

-Juuri näimme sen, mikä tekee tästä lajista niin hienon. Olemme joukkue, jossa jokainen voi astua peliin loukkaantuneen tilalle. Tämä peli oli hyvä, sillä se toteutui juuri suunnitelmamme mukaan. Kolmannessa erässä päästimme vastustajan peliin mukaan, mutta pakotimme heitä tekemään asioita, jotka ovat epämukavia, ja peli päättyi eduksemme, sanoi Ziga Kos.

LP-Vampula - LiigaPloki
3-0 (25-17, 25-16, 25-19)
Koti:Baird 18/+15,Välimäki 10/+5,Laukkanen 9/+5
Vieras:Vehmanen 9/+4,Pertens 7/-6,Yefremenko 7/+1
Ässät 8-7, syöttövirheet 8-9, torjunnat 8-6, hyökkäys% 48-29, vastaanotto% 33-37

Joukkueiden MVP:t
Cassie Baird LP-Vampula
Anna Yefremenko LiigaPloki

Otteluisäntä Huittisten Siirtokuljetus

PROlibero
Laura Liikanen LP-Vampula

Katsojia: 312

Ottelutilasto

Roosa Heikkiniemen syöttötykitys johti LP Kangasalan pistepotin hakua

OrPo antoi hyvän vastuksen LP Kangasalalle, mutta ei pystynyt venymään sarjapisteisiin kotikentällään sunnuntaina, erät 1-3 (25-23,15-25,16-25,23-25). Etenkin neljäs ja toki ensimmäinen erä oli OrPolta vahvaa pelaamista. Kahden keskimmäisen erän LP Kangasala vei hyvillä syötöillä.

Liisa Rinta-Tassi tuli neljänteen erään ja pelasi aivan huiman pelin. Lissun käsi on kuntoutunut ja nyt pallo sai kyytiä korkealta ja kovaa. 9 pistettä yhteen erään.
OrPolle tuli liikaa virheitä. Pallot menivät niukasti rajoista yli.

Ässät LP Kangasalalle 14-5. Roosa Heikkiniemi syötti yksistään komeat 8 ässää.

Roosa Heikkiniemi, LP Kangasala:

- Oli aika intensiivinen peli. Etenkin neljäs erä. Vastustaja tuli kovalla syötöllä eka erään. Alkukausi on ollut vuoristorataa ja nyt on saatu parannettua peliä ja itseluottamusta.

Liisa Rinta-Tassi:

- Ei kai siinä muuta kuin tappamaan palloa. Kun kentälle pääsee, niin aina näytön paikka. Eka ja viimeinen oli hyvää peliä meiltä, keskimmäisistä ei mainintaa. Ollaan parannettu omaa peliä.

Arttu Keränen:

- Pyrittiin parantaa keskiviikosta torjuntapuolustusta. Puolustettiin hyvin neljänteen asti, Lissu toi muutoksen. Pidettiin pää kylmänä. Nyt maltti pysyi, mitä tuloksen tekoon tarvittiin. Oma syöttöpeli parani loppua kohti. Hakkuripeli on meillä parantunut alkupeleistä.

Nikolaos Gitzekos, OrPo:

- Onnittelut Kangasalalle. Meillä oli vastaanotossa vaikeuksia ja toiseen ja kolmanteen tuli syöttövirheitä. Onnittelut Liisalla ja myös Lotalle, he muuttivat hyökkäystä. Erittäin ylpeä Liisasta. Adalla paranee peli joka ottelulta. Kangasalalla on laatupelaajia, Silva pelasi tänään hyvän pelin.

OrPo - LP Kangasala
1-3 (25-23, 15-25, 16-25, 23-25)
Koti:Pirv 19/+4,Aronen 9/-1,Rinta-Tassi 9/+8
Vieras:Da Silva 22/+11,Heikkiniem 18/+11,Riikilä 13/+6
Ässät, syöttövirheet, torjunnat, hyökkäys%, vastaanotto%

Joukkueiden MVP:t
Emilia Putkisaari OrPo
Gabi Da Silva LP Kangasala

Otteluisäntä OP Pohjois-Häme

PROlibero
Tiiamari Sievänen, LP Kangasala

Katsojia:

Ottelutilasto


  Takaisin