Seuraa meitä somessa:

Jyri Niemi Liiga Särkkien riveihin

10.07.2014


Jyri Niemi

Liiga Särkät on julkistanut pelaajasopimuksen 22-vuotiaan yleispelaajan Jyri Niemen kanssa, joka nousee uutena pelaajana Mestaruusliigaan.

Aikaisemmin Jyri on pelannut muun muassa Kyyjärven Kykyssä miesten ykkössarjassa vuosina 2010-2011. Viime kauden hän pelasi Reisjärven Voimassa Kokkovolley-sarjassa.

- Jyri voi pelata yleispelaajana sekä liberona ja näitä monipuolisia kykyjä pyrimme kehittämään. Hän on nuori pelaaja, joka kaipaa uusia haasteita, päävalmentaja Shailen Ramdoo toteaa.

Miehen vahvuuksiin kuuluvat muun muassa puolustus ja joukkuehengen kohottaminen. Jyri on tehnyt aiemmin myös juniorivalmennusta ja on koulutukseltaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja.

- Jyri tulee työskentelemään joukkueen lisäksi lasten lentopalloklubiprojektissa ja tulee olemaan osa myös klubin johtoryhmää, Shailen kertoo.

Shailenin mukaan Liiga Särkät on myös solminut jo yhteistyösopimuksia useiden yritysten kanssa ja neuvotteluja jatketaan yhä, jotta organisaatio saadaan vahvalle pohjalle. Tavoitteena on luoda perusta, jolla saadaan kehitettyä ammattimaista ja nuorten lentopallotoimintaa koko alueella.

- Meillä on jo alustavat sopimukset kymmenen pelaajan kanssa, loput sopimukset tullaan julkistamaan kesän myötä. Toivottavasti saamme myös lisää yhteistyökumppaneita mukaan kehittämään lentopallotoimintaa pitkäjänteisesti Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella.

  Takaisin