Seuraa meitä somessa:

Kaisa Jokinen jatkaa LP Viestissä - Hämäläinen ja Murto myös sopimukseen

17.03.2014


Kaisa Jokinen

Lentopallon naisten Mestaruusliigan finaaleissa kuudennen kerran peräkkäin pelaava ja hallitseva Suomen mestari on tehnyt kaksi uutta jatkosopimusta sekä yhden uuden sopimuksen. Kaksi SM-kultaa Salossa jo voittanut joukkueen kokenut kapteeni, keskipelaaja Kaisa Jokinen on tehnyt 1-vuotisen jatkosopimuksen. Ensimmäistä kautta LP Viestissä pelaava hakkuri Mira Hämäläinen jatkaa Salossa kevääseen 2017 saakka. Uutena pelaajana seuraan tulee jo aiemmin kehityspelaajana mukana ollut Salon Viestin juniori Iida Murto – hänenkin sopimuksensa on 3-vuotinen.

Kaisa Jokinen on LP Viestissä ylivoimaisesti kokenein suomalaispelaaja: 11. kausi menossa ja takana 334 pääsarjaottelua. Hänet on valittu liigan tähdistöön tällä kaudella neljä kertaa.

Mira Hämäläinen oli kauden alussa vielä polvivammasta toipuva hakkuri, joka kauden aikana on saanut jonkin verran peliaikaa ja tehnyt mm. 39 pistettä.

Iida Murto on vielä nuori tulevaisuuden lupaus – huhtikuussa 16 vuotta – mutta on ehtinyt jo mm. edustaa Suomea kansainvälisessä Pohjois-Euroopan mestaruusturnauksessa, jossa hän oli maajoukkueen kapteeni.

LP Viestillä on nyt kuusi 3-vuotista ja yksi 1-vuotinen pelaajasopimus valmiina.

LP Viestin sopimustilanne 17.3.2014

Anu Ennok (EST) yleispelaaja 2014-17
Viktoriia Polishchuk (UKR) passari 2014-17
Noora Kosonen yleispelaaja 2014-17
Roosa Koskelo libero 2014-17
Kaisa Jokinen keskipelaaja 2014-15
Mira Hämäläinen hakkuri 2014-17
Iida Murto yleispelaaja/hakkuri 2014-17
Kari Raatikainen, päävalmentaja 2014-17
Tomi Lemminkäinen, 2-valmentaja, urheilutoimenjohtaja 2014-16
Tuomas Sallinen, fysiikkavalmentaja 2014-16
Anssi Laaksonen, tilastot, joukkueenjohtaja 2014-15
Auno Lindh, huoltaja 2014-15

Kaisa Jokinen

keskipelaaja, 186 cm, 30 v. (s. 23.8.1983 Vammala)
kasvattajaseura Vammalan Kisa

pelaajaura tiivistettynä:

* pääsarjassa menossa 11. sarjakausi (kotimaassa, ulkomailla 2)
* 334 pääsarjaottelua (tilanne 17.3.2014)
* mitalit pääsarjassa: 5 kultaa, 2 hopeaa
* Suomen cupissa 3 kultaa, 4 hopeaa
* 1. pääsarjaottelu 7.10.2001 Kajo – LiigaEura
* 64 A-maaottelua
* 1. A-maaottelu 3.5.2002 Suomi – Viro

pelaajaura kausittain:
1999 – 2000 Vammalan Lentopallo (1-sarja)
2000 – 01 Ylöjärven Ryhti (Suomi-sarja)
2001 – 02 LiigaEura
2002 – 03 LiigaEura
2003 – 04 Tarmo-Volley (SM-hopeaa)
2004 – 05 Vanajan RC (SM-kultaa)
2005 – 06 Vanajan RC (SM-kultaa)
2006 – 07 Vanajan RC (SM-kultaa)
2007 – 08 Hainaut (FRA)
2008 – 09 Istres (FRA)
2009 – 10 HPK (SM-hopeaa)
2010 – 11 LiigaEura
2011 – 12 LP Viesti (SM-kultaa)
2012 – 13 LP Viesti (SM-kultaa)
2013 – 14 LP Viesti

* Suomen cupin voitto 2005, 2006, 2011
* Suomen cupin hopeaa 2003, 2009, 2012, 2013
* SM-liigan tähtiseitsikossa 2007, 2012, 2013
* Kauden naistulokas 2002
* Kauden naisjuniori 2001

Mira Hämäläinen

hakkuri, 182 cm, 20 v. (s. 5.3.1994 Somero)
kasvattajaseura Someron Pallo

pelaajaura tiivistettynä:

* pääsarjassa menossa 4. kausi
* 67 pääsarjaottelua (tilanne 17.3.2014)
* mitalit pääsarjassa: 1 hopea
* Suomen cupissa 1 kulta, 1 hopea
* 1. pääsarjaottelu 7.3.2009 Somero – Pieksämäki

pelaajaura kausittain:

2008 – 09 Somero
2009 – 10 Somero
2010 – 11 Varalan Urheiluopisto (1-sarja)
2011 – 12 Varalan Urheiluopisto (1-sarja)
2012 – 13 LP Kangasala (SM-hopeaa)
2013 – 14 LP Viesti

* Suomen cupin voitto 2012, hopeaa 2013

Iida Murto

yleispelaaja/hakkuri, 180 cm, 15 v. (s. 19.4.1998 Marttila)

kasvattajaseura: Kosken Kaiku

pelaajaura tiivistettynä:

* pääsarjassa mukana 1. kautta kehityspelaajan roolissa (LP Viesti / Salon Viesti)
* 1 pääsarjaottelu (tilanne 17.3.2014)
* 1. pääsarjaottelu 8.1.2014 LP Viesti – Kuortane (vaihdosta kentälle 1. ja 2. erässä, tehot 3/+2, 4 hyökkäystä, joista 2 pistettä, 1 torjunta)
* mukana LP Salon joukkueessa CEV-cupin otteluissa Fenerbahcea vastaan (ei peliaikaa)
* maaotteluita: NEVZA-turnaus (Pohjois-Euroopan mestaruuskisat: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Färsaaret ja Englanti) Ketteringissä Iso-Britanniassa marraskuussa 2013, U17 maajoukkue, kapteeni

pelaajaura kausittain:

2011–2012 SM-pronssi, C-tytöt (Salon Viesti C98)
AM-pronssi, C-tytöt (Salon Viesti C98)
2012–2013 SM-kulta, C-tytöt (Salon Viesti C98),
All Stars-pelaaja
Alue SM-kulta, C-tytöt (Lounainen),
All Stars-pelaaja
SM-pronssi, B-tytöt (Salon Viesti Chilit)
XI/2013 Pohjois-Euroopan mestaruuskisat,
Suomelle pronssia, U17 maajoukkueen
kapteeni, All Stars-pelaaja
I/2014 AM-kulta, A-tytöt (Salon Viesti Chilit)
III/2014 AM-hopea, B-tytöt (Salon Viesti)

muita taustatietoja:

* Iida vaihtoi lajia jalkapallosta lentopalloon vuonna 2010: jalkapallon hän aloitti 8-vuotiaana ja on pelannut mm. Liedon Pallossa. Hänet on valittu TPS:n koordinoimaan Southwest United -joukkueeseen.

* Iida on mukana ryhmässä, josta valitaan lentopallon 1996-97 –syntyneiden ikäluokan Suomen maajoukkue (U19), joka pelaa mm. EM-kisoissa Tampereella elokuussa 2014

* Iida on myös mukana tyttöjen 98-99 syntyneiden maajoukkueryhmässä, jonka ensimmäinen virallinen karsintaturnaus on U17 EM-karsinnat tammikuussa 2015

* LP Viestin Mestaruusliigajoukkueen harjoitusringissä mukana 13.5.2014 alkaen

* Iida on pelannut kaudella 2013-14 Salon Viestin B-tytöissä, A-tytöissä sekä naisten 2-sarjan joukkueessa

  Takaisin