Seuraa meitä somessa:

Kaislasalo Hurrikaanin hakkuriksi

24.07.2020

Hurrikaani-Loimaa nappasi todellisen vahvistuksen hakkuriosastolle. 24-vuotias (205cm) Koijärven Kunnon kasvatti Samuli Kaislasalo siirtyy Hurrikaanin paitaan tulevaksi kaudeksi.

Viime kaudella Belgiassa Lindemans Aalstinin joukkueessa palloa takonut hakkuri tekee paluun kotimaan kentille parin vuoden tauon jälkeen. Viimeksi Kaislasalo nähtiin kotimaan kentillä Raision Loimun paidassa ottelukohtaisella sopimuksella kaudella 2018-2019. Ottelukohtainen sopimus päättyi Kaislasalon siirtyessä pelaamaan loppukaudeksi Kreikan pääsarjaan Foinikas Syrosin joukkueeseen. Raision Loimun lisäksi 205-senttinen hakkuri on pelannut Mestaruusliigassa Rantaperkiön Iskun ja kuopiolaisen LEKA Volleyn riveissä.

-Aika pitkälle meni seuran etsiminen vallitsevan tilanteen takia. Katseet olivat ensisijaisesti ulkomaankentillä, mutta varteenotettavaa vaihtoehtoa uudesta seurasta ei tullut. Loppujen lopuksi oli helppo ratkaisu tulla yhteen maan parhaista lentopallo organisaatiosta, Kaislasalo kertaa kesää.

Innostusta ja pelihaluja huokuvalla hakkurilla on myös terveisiä faneille.

-Loimaalla tuli pikku poikana katsottua ensimmäisiä miesten otteluita aivan fiiliksissä. Onhan se todella hienoa päästä pelaamaan juuri tuolla parketilla kotijoukkueen pelipaita yllä. Loimaalla on aina ollut hienoa pelata vierasjoukkueenakin kun tulee pientä kuittia ennen syöttöä ja hallissa on tunnelmaa. En tiedä miten korona vaikuttaa ensi kauteen mutta uskon, että jossain kohtaa sama fiilis saadaan liikuntahallille myös ensi kaudella, taustoittaa hakkuri.

Historiaa Kaislasalon sekä Hurrikaani-Loimaan välillä on paljon. Koijärven Kunnon kasvatti pelasi silloisessa Hurrikaanin A-pojissa SM-sarjaa. Tämän lisäksi Samuli on myös tehnyt liigadebyytinsä Hurrikaani-Loimaan paidassa helmikuussa 2014. Voidaan siis sanoa, että loimaalaiset sukujuuret omaava Kaislasalo tulee takaisin kotiin.

Samuli Kaislasalon debyytti Hurrikaani-Loimaan paidassa 23.2.2014 (KoVe-Hurrikaani). Kuva: Juuso Riponiemi

-Onhan tämä pieni riski tuoda forssalainen loimaalle, mutta omasta suvustakin puolet on Loimaalta niin uskon, ettei ongelmia sopeutumisessa esiinny, naurahtaa Kaislasalo.

-Erikoisen kevään jälkeen otimme pelaajahankintoihin rauhallisen otteen. Kokosimme joukkuetta poikkeuksellisen rauhallisesti ja se kannatti. Samuli on loistava vahvistus joukkueellemme. Pelaamisen lisäksi on aina ajateltava miten pelaaja soveltuu muutoin joukkueeseen. Tässä kohtaa kaikki asiat osuivat kohdilleen paremmin kuin hyvin. Nuori, mutta vahva joukkue saa rinnalleen maajoukkuekokemusta omaavan hakkurin. Olemme todella tyytyväisiä, toiminnanjohtaja Rämö hehkuttaa.

Katseet ovat edelleen pelaajamarkkinoilla, sillä seura etsii vielä kokoonpanoonsa yleispelaajaa sekä keskitorjujaa. Näillä näkymin uusi kausi päästään aloittamaan heti lokakuun alussa.

  Takaisin