Seuraa meitä somessa:

Kärkikaksikko, Sampo ja Loimu hoitelivat homman

21.02.2015

VaLePa ja Tiikerit hoitelivat omat pelinsä tyylikkäästi jatkaen liigan kärkikaksikkona kahden pisteen erolla toisiinsa. Loimu puolestaan voitti Karkkilassa Korson vedon ja Sampo haki pisteet Oulusta.

Sampo päätti reissuviikon voittoon Oulussa

Sammon (5. 17-13, 49 pist) kolmen ottelun retkiviikko kääntyi koko ajan parenpaan suuntaan ja sunnuntaina savolaiset nappasivatkin täyden pistepotin Oulussa Ettalta (6. 15-14, 45 pist) erin 0-3 (20-25, 22-25, 15-25).

Etta voitti kauden kaksi edellistä kohtaamista 3-2.

Ensimmäistä erää pelattiin tasaisesti 3-4 tilanteeseen. Sitten Sampo repäisi 4-10 etumatkan Krausen ja Herreran onnistumisten siivittämänä. Etta aloitti takaa-ajon Sorvojan Villen kahdella ässäsyötöllä (8-11). Tekniselle aikalisälle mentiin vieraiden 10-14 johdossa. Pisteitä tehtiin tässä vaiheessa tasatahtiin. Timo Leikkaan kakkospaikan hyökkäyksen ja ässäsytön siivittämän mentiin Ettan toiselle aikalisälle tilanteessa 16 -21. Sammon etumatka kesti erän loppuun saakka. Erä Sammolle 20-25. Onnistujia Sammon Leikas 6/+6 ja Ettan Sorvoja 5/+5

Toinen erä 22-25 Sammolle. Kotijoukkue Ettalta aloitukseen lähti Sampsa Aitta Markku Huuskosen paikalle. Sampo ei tehnyt muutoksia kokoonpanoonsa. Erä alkoi tasaisesti. Tilanteessa 4-4 Krause pamautti toisesta kosketuksesta pallon Ettan kenttään ja heti perään Ettan hyökkäysvirhe (4-6). Sammon pieni etumatka kaventui Ville Sorvojan kahdella ässäsyötöllä. Tekniselle aikalisälle mentiin vieraiden 12 - 14 johdossa. Aikalisän jälkeen Ettalle sattui kaksi suoraa hyökkäysvirhettä. Kun vielä Sammon Leikas onnistui hyökkäyksissään, oli tilanne hetkessä vieraille 12 – 16. Sampo vankisti vahvalla torjunta-puolustuspelillä johtoasemaansa (16 – 21). Sitten alkoi Ettan takaa-ajo. Sammon kokenut valmentaja Tuovinen otti tilanteessa 18 - 21 aikalisän jonka jälkeen herrat Leikkas, Herrera Sammolta ja Walkers, Sorvojan onnistuivat erinomaisesti. Erä kuitenkin lopulta Sammolle 22 – 25. Erän onnistujia olivat Ettalta Sorvoja ja Sammolta Kaatrasalo (4/+4) sekä erinomaista peliä pelannut passari Jared Krause.

Kolmas erä Sammolle 15 - 25. Erän alussa Joshua Walkerin esitteli vahvaa hyökkäys- ja syöttöpeliä. Ettan 5-3 kääntyi kuitenkin nopeasti vieraiden 5- 7 johdoksi. Sammon hallitessa pelitapahtumia otti Kuoksan Olli Ettalle aikalisän tilanteessa 7 -10. Tilanteessa 7-11 Etta vaihtoi passaria - Niko Haapakoski kentälle. Sammon syöttö ja torjunta-puolustuspelaaminen toimi erinomaisesti. Tekniselle aikalisälle mentiin Sammon tukevassa 7 -14 johdossa. Vaikka Jani Sippola palasi tontilleen, ei Etta saanut peliä hallintaan. Sampo pelasi passari Krausen johdolla erinomaista lentopalloa. Markku Huuskosen palattua kentälle ja syöttöruutuun lähestyi Etta Sampoa. Tilanteessa 11 - 16 Tuovinen otti Sammolle aikalisän. Vieraat olivat kuskin paikalla erän loppuun saakka pelaten vähillä virheillä erinomaista lentopalloa.

Timo Leikas (Sampo):

- Hyvä ja tasapainoinen peliesitys meillä. Pelaajana jäi eniten mieleen syöttöpeli. Tämä oli hyvä päätös viikolle.

Ettan valmentaja Olli Kuoksa:

- Sampo käveli meidän yli. Oli pieniä asioita, jotka eivät ole meille normaalia. Helppoja palloja jäi meidän kenttään. Sampo oli tänään erinomainen. Kunhan saamme yhden ehjän harjoitteluviikon taakse, voimme lähteä luottavaisin mielin tulevan viikonlopun Särkät- ja Loimu-peleihin.

Sammon valmentaja Jukka Tuovinen:

- Ylpeys tätä joukkuetta kohtaa kasvaa. Pitkän reissuviikon päätteeksi tuli paras peli. Tänään oli kokonaisvaltaisesti hyvä peli - syöttö, vastaanotto, torjunta ja puolustus toimivat. Pelissä on hyvä suunta. Viikolla tuli nöyryyttä Isku- tappiosta. Olen tyytyväinen – tosi tyytyväinen. Mielellään ottaisin tuollaisen passarin (Krause) jo kauden alussa joukkueeseen. Täytyy olla todella tyytyväinen että saimme hänet kesken kauden meille. Joukkueiden parhaat: Herreja (Sampo), Sorvoja (Etta)

Parhaat pistemiehet
Etta Sorvoja 14/+7, Walker 11/+5, Hakala 8/-2
Sampo Leikas 13/+8, Herrera 10/+7, Poikela 9/0

LähiTapiolan pisteet
3 Herrera Sampo
2 Krasuse Sampo
1 Sorvoja Etta

Ottelutilasto

VaLePa ei antanut Riennolle mahdollisuuksia

VaLePa (1. 25-4, 72 pist) otti rutiini suorituksella selkeän 3-0 voiton ilman Joni Savimäkeä ja Ville Louhelaa pelanneesta Joensuun Liiga-Riennosta (11. 4-25, 15 pist) erin 25-17, 25-21, 25-21. Vierailijat eivät misssään vaiheessa kyenneet kunnolala haastamaan liigakärki VaLePaa.

Antti Eskolle peli oli liigauran 500. Mies seurasi pelin vaihtonurkkauksesta Mauri Kurpan hoidettua passipelin nätisti.

Jani Säisä, Liiga-Riento:

- Oma vastaanotto oli kohtuullisen hyvää. Samoin puolustuspelaaminen. Vastaanoton jälkeisissä hyökkäyksissä ei kyetty olemaan tarpeeksi kovia. Toivottavasti ei tule lisää loukkaantumisia ennen huomista Hurrikaani ottelua.

Ugis Krastins, VaLePa:

- Matt Pollock oli kova. 100 % hyökkäystehot. Sjoerd Hoogendoorn esitti kauden parasta syöttöpeliä. Lisäksi Olli Kunnari palasi vatsataudin jälkeen jälleen pelaavaan kokoonpanoon tehokkaasti. Oma peruspeli riitti tänään."

VaLePa voitti kauden aiemmat kohtaamiset 3-1 ja 3-0.

Riento pelaa sunnuntaina Hurrikaanin vieraana Loimaalla.

Parhaat pistemiehet
VaLePa Kunnari 19/+16, Hoogendoorn 13/+3, Mäkinen 11/+5
Riento Pennanen 12/+5, Räsänen 7/+3, Hedhili 6/+4

LähiTapiolan pisteet
3 Kunnari VaLePa
2 Mäkinen VaLePa
1 Pennanen Riento

Ottelutilasto

Tiikereille kolmas 3-0 Iskusta

Tiikereiden (2. 23-5, 70 pist) ja Rantaperkiön Iskun (7. 15-13, 43 pist) tämän kauden pelit ovat kaikki olleet 3-0 kotivoittoja. Kokkolassa pisteet menivät tällä kertaa erin 25-16, 25-18, 25-16 Tiikereille.

Iskun miehityksestä puuttui vatsataudissa oleva Tuomas Tihinen. Tiikereiden miehityksestä puuttui yleispelaaja Romans Sauss, jonka korvasi Lauri Jylhä ja hän hoiti hommansa hyvin.

Kaikki erät olivat Tiikereiden hallinnassa alusta alkaen. Vain toisessa erässä, Tatu Härkösen syöttövuorolla, Isku oli hetken kuskin paikalla. Jokaisen erän lopussa tehtiin vaihtoja, joilla penkillä olleet pääsivät kentälle hoitamaan erän loppuun. Iskulla vaihtomiehinä olivat Petteri Friberg ja Eetu Rantanen. Tiikereillä penkiltä tuli Lasse Jylhä, Antti Ropponen ja kolmannessa erässä myös Teppo Heikkilä, joka iski ottelun viimeisen pisteen.

Jussi Heino, Isku:

- Tänään oli kyllä kahden kerroksen väkeä: Tiikerit ja Isku. Lopputulos oli sen mukainen. Ei siinä sen kummempaa. Isku kyllä lähti sillä mielellä, että voitetaan. Meille tuli kuitenkin huolimattomuuksia syötön vastaanotossa. Oli turhaa kiirettä. Yritin rauhoittaa, mutta ei siinä ollut oikein mitään tehtävissä. Huomenna on uusi päivä ja uusi peli. Toivotaan että silloin näytetään sitä peliä mitä meillä on aikaisemmin ollut.

Tommi Tiilikainen, Tiikerit:

- Tänään oli halu ottaa revanssi Tampereen tappion jälkeen. Saimme syöttöpelaamisemme toimimaan. Vastaanotto oli myös parempi kuin kaverilla. Lauri Jylhä pelasi hyvin. Hän teki niitä juttuja mitä osaa. Huomenna on uusi peli ja siihen valmistaudutaan tämän jälkeen. Tänään keskityttiin tähän peliin.

Tiikerit pelaa sunnuntainakin kotonaan, vastustajaksi saapuu LEKA Volley. Isku puolestaan jatkoi matkaansa kohti Kalajokea, jossa kohtaa LiigaSärkät.

Parhaat pistemiehet
Tiikerit: Ojansivu 14/+7, Lauri Jylhä 12/+8, Hietanen 11/+5
Isku: Härkönen 9/+6, Mäkinen 7/+3, Kaislasalo 7/+3

LähiTapiolan pisteet
3 Lau.Jylhä Tiikerit
2 Ojansivu Tiikerit
1 Kehoe Tiikerit

Ottelutilasto

Loimun vire kesti Karkkilassakin

Raision Loimu (3. 20-8, 58 pist) haki pisteet Karkkilasta, jossa Korson Veto (9. 7-21, 27 pist) pelasi viime kauden tapaan jälleen komean yleisömäärän edessä yhden kotipelinsä. Loppunumerot olivat 1-3 (24-26, 22-25, 25-22, 24-26).

Tappio oli KoVelle viides perättäinen, samoin voitto Loimulle. Loimu vei kauden aiemmat kohtaamiset 3-1 ja 3-0.
Lentopalloilun Mestaruusliigassa yhdeksäntenä pelaava Korson Veto matkasi tänään jo perinteiselle Karkkilan vierailuille. Karkkilan Pojat ry:n lentopalloaktiivit olivat järjestäneet jälleen hienon ottelutapahtuman Karkkilan liikuntahalliin. Karkkilassa tehdään hienoa työtä juniorilentopalloilun eteen.

Lauantainen peli tarjosi jälleen yhden piristysruiskeen uusien lentopallosankareiden syntymiseen. Pelaajat tulivat jälleen esittelyyn komean junnukujan läpi.

Vantaan korsolaisten vieraaksi tuli sarjassa kolmantena oleva legendaarinen Raision Loimu. Kaikki ainekset hienolle lentopalloviihteelle olivat viritetty hieman tuhnuista säätä myöten. Mikäs sen mukavampaa kuin viettää lauantai-iltaa Karkkilan liikuntahallin miellyttävässä tunnelmassa. Yleisöä paikalla 502 ja päästiin viime vuoden lukemien yli.

Korson Veto intoutui Karkkilan vierailun kunniaksi hienoon taisteluun ennakkosuosikki Loimua vastaan. Paikalle tuli myös Raisiosta iso Loimua fanittava kannattajajoukko, joka oranssisesti kannusti omiaan. Korso oli jälleen löytänyt taistelevan asenteen ilmeisesti Petri Sainion mainostamasta saunaillasta tai illasta ilman saunaa.

Peli tarjosi tasaisia eriä, mutta Loimun kokemus ja kovuus näkyi ratkaisuissa erien lopussa. Siitä todisteena erityisesti neljännen erän kaappaaminen Vantaan Korsolaisten vahvasta hallinnasta huolimatta. Urpo Sivula myös osoitti miksi hän maajoukkueen pajavasara. Korson torjuntaa vietiin välillä kuin pässiä narussa.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Korson Vedosta Joel Laakso ja Raision Loimusta Urpo Sivula. Lopuksi kukitettiin vielä Pasi Sallinen, Karkkilan kasvatti ja KoVessakin aikanaan pitkään pelannut yleispelaaja ja passari.

Parhaat pistemiehet
KoVe Vallin 24/+14, Kankaanpää 14/+7, Külaots 13/+7
Loimu Sivula 33/+23, Klein 16/+10, Borichev 10/+8

LähiTapiolan pisteet
3 Sivula Loimu
2 Vallin KoVe
1 Laakso KoVe

Ottelutilasto

Kuvat:
Teemu Hassinen, Oulu
Juha Jäntti, Karkkila
Tommy Lågland, Kokkola
Mäsi, Sastamala

  Takaisin