Seuraa meitä somessa:

Kaufman jatkaa WoVossa

17.03.2014


Amber Kaufman jatkaa Woman Volleyssa. (Kuva: Tapani Kuoksa)

Woman Volley on aloittanut heti kauden pelien päätyttyä joukkueen rakentamisen tulevalle kaudelle. Vahvan kauden pelannut keskipelaaja Amber Kaufman on tehnyt sopimuksen myös ensi kaudeksi.

Kaufman oli kuluneella kaudella WoVon ehdottomia runkopelaajia ja kuului liigan keskitorjujien eliittiin. Hän oli useissa liigatilastoissa kärkitiloilla. Torjuntapisteissä Kaufman kiipesi kakkostilalle ja tehotilastossa sijalle kolme.

Lämpimästä Kaliforniasta Havaijin kautta Suomeen siirtynyt Kaufman on pelannut nyt WoVossa kaksi kautta eli seuran molemmat mestaruusliigakaudet. Hänet on tunnettu aiemmin myös korkeushyppääjänä. Ikää Kaufmanilla on 25 vuotta.

WoVon liigakausi päättyi pari viikkoa sitten puolivälieriin. Otteluparista LP Kangasala selvitti tiensä välieriin.

Kausi oli seuran menestyksekkäin liigassa, kun lopullinen sijoitus sarjassa oli viides.

Liigakausi on vielä finaalien verran kesken. Finaaliparina kohtaavat LP Viesti Salosta ja Oriveden Ponnistus.

  Takaisin