Seuraa meitä somessa:

Kokenut Anttila palaa kentille Loimun oranssissa

21.07.2015

Lentopallon Mestaruusliiga-parketeilla nähdään ensi kaudella mielenkiintoinen paluumuuttaja, kun kokenut Tuukka Anttila pukee 1+1 vuotisella sopimuksella päälleen Loimun oranssi-mustan peliasun.

Vuonna 1997 ensiesiintymisensä pääsarjassa tehnyt Anttila (35 v, 204 cm) valittiin kauden miestulokkaaksi vuonna 2000. Uransa alkupuolella hän pelasi myös hakkurina, mutta pääosan menestyksekkäästä urastaan hän on pelannut keskitorjujana.

Anttila lopetti pääsarjapelit Hurrikaani-Loimaan paidassa voitettuun pronssiin keväällä 2014, mutta palaa nyt vuoden tauon jälkeen Mestaruusliigaan täynnä intoa. Kokonaan ilman lentopalloa Anttila ei välivuonnakaan ollut, vaan hän pelasi Rikala Volleyn joukkueessa III-sarjaa.

- Hyvillä mielin palaan Mestaruusliigaan. Edellisen kerran jälkeen jäi vielä pelihaluja ja tämä on hieno mahdollisuus pelata taas huipulla. Loimulla on ollut viime vuosina hyvä noste ja positiivinen meininki. Tälle kaudelle on tulossa hyvä joukkue, vaikka toki ollaankin varmaan monien papereissa haastajia. Alun perin tämä lähti huumorista, kun näin Ismo Tuomisen kaupan pihalla ja kysyin mahtuisiko Loimuun pelaamaan. Sen jälkeen Loimun yhteydenotosta ei mennyt montaa päivää, kun oli jo nimet paperissa. Loimu tuntui hyvältä vaihtoehdolta, kommentoi Tuomisen tapaan Salossa asuva Anttila.

Anttila on pelannut uransa aikana kotimaan kenttien lisäksi kaksi kautta Saksan Bundesliigassa Mörsin joukkueessa ja edustanut Suomea aikuisten maaotteluissa 37 kertaa. Saksassa hän voitti Cupin hopeaa vuonna 2007. Kotimaan kentillä Iskua, KuPSia, Rocksia, Piivolleyta ja Hurrikaania edustanut Anttila on voittanut Suomen mestaruuden kerran, hopeaa kuudesti ja pronssia kerran.

Anttila on Loimun keskipelaajaosaston kolmas sopimuspelaaja ja hän tuo sekä kokemusta että kokoa Karri Sihvosen ja Ryan Meehanin täydentämälle osastolle. Loimu haki kolmanneksi keskitorjujaksi kotimaista ja kokenutta pelaajaa, joten kandidaattien jono ei ollut kovin pitkä. Viime viikolla testissä kävi yksi pelaaja, mutta Anttila oli koko ajan kiinnostavin vaihtoehto.

- Tuukan tulo joukkueeseemme on tosi hieno juttu. Hän on kokemuksellaan meille todella tärkeä palanen. Uskon että Tuukka pystyy auttamaan Karriakin. Meillä on nyt kolme sentteriä ja pelejä on paljon Mestaruusliigassa, Suomen Cupissa ja Challenge Cupissa, joten vastuuta tulee koko kolmikolle paljon, kommentoi Loimun päävalmentaja Ismo Tuominen.

Loimulla on koossa nyt yhdeksän pelaajasopimusta. Tärkeimpänä hankintalistalla on toinen passari, mutta myös muille paikoille haetaan vielä lisää pelimiehiä. Loimun harjoituksissa hikoilee parhaillaan myös seuran kakkosjoukkueen pelaajia, joista osa saattaa olla mukana harjoitusvahvuudessa myös kaudella.

  Takaisin