Seuraa meitä somessa:

Kokkolassa mentiin vuorotahtia - jälleen viisieräinen Tiikereille

05.01.2020

Kokkolassa pelattiin pitemmän kaavan mukaan. Erävoitot menivät kohteliaasti Tiikereille ja Ducksille vuorotahtiin. Tiikerit voitti parittomat erät, joten ottelu kotijoukkueelle 3-2 (25-23, 19-25, 25-20, 22-25, 15-12).

Tiikereiden Teemu Lahti oli poissa (sairaana). Molemmilla joukkueilla oli uuden vuoden myötä vahvistuksia: Keskipelaaja Tommy Carmody Vantaa Ducksilla ja passari Joska Försti Tiikereissä.

Ensimmäinen erä alkoi tasaisena. Kun pisteitä alkoi molemmilla olemaan toista kymmentä, Ducks siirtyi johtoon. Tiikerit kuitenkin kiri ohi Antti Leppälän ässien ja Ducksin virheiden myötä. Erän aikana huollettiin Oskari Keskisen nenästä tulevaa verenvuotoa pariinkin kertaan, mutta miestä ei kuitenkaan vaihdettu. Erän loppuvaiheessa Ducks kiipesi tasoihin, mutta kaksi viimeistä pistettä meni Tiikereille. Viimeisin Jere Mäkisen torjuessa yksin Bojan Strugarin.

Toinen erä alkoi taas tasaisena. Anton Välimaan syöttövuorolla Tiikerit repi eroa mm. ässän avulla. Ilo oli lyhytaikainen, koska Ducks tasoitti pelin saman tien. Erän loppu menikin Ducksin ollessa kuskina, vaikka Tiikerit pyristelikin vastaan. Ei edes Jiri Hännisen upea haku melkein katsomosta, joka putosi keskelle Ducks-kenttää, auttanut. Hännisen innostui tuulettelemaan siihen malliin, että sai keltaisen kortin. Lopuksi Michael Milsteinin syöttöputki vei erän Duckseille.

Kolmannessa erässä Tiikerit otti pelin haltuunsa heti alkuunsa. Ducks teki joukoittain virheitä ja niiden seurauksena Tiikerit pääsi erän alussa parhaimmillaan jopa kuuden pisteen johtoon (9-3). Ducks kiri kiinni, mutta Tiikerit pysyi ohjaksissa erän loppuun saakka. Erän aikana Antti Vallin tuli Lauri Lehtosen tilalle keskipelaajaksi. Vallin jatkoikin ottelun loppuun saakka.

Neljännen erän alku oli Tiikereiden käsissä. Erän puolivälissä Ducks kuitenkin kiri eron pieneksi ja hetken päästä siirtyi johtoon. Erän loppu oli Ducksin hallintaa.

Viidennen erän alkuun Ducks antoi jälleen Tiikereille vetovastuun virheillään. Tiikerit pitivät johdon erän loppuun saakka. Viimeinen
piste tuli taas Ducksin virheen myötä.

Juho Rajala, Vantaa Ducks:

- Ihan hyvä esitys meiltä, vaikka turpaan tuli. Varsinkin Tommyn kanssa saatiin keskipeli kuntoon verrattuna eiliseen peliin. Se oli
näkökulmastamme hyvä juttu. Kolmas erä sutattiin virheillämme. Enemmänkin olisi pisteitä ollut tarjolla, mutta peli ei kanna vielä.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

- Oli pienet marginaalit ja tasaista peli. Meidän pelissä oli sekä hyvää että huonoa. Virhemäärä pysyi joten kuten hanskassa. Muuten oltiin huolimattomia, etenkin jatkopalloissa, kun joku muu kuin Anton Välimaa joutui passaamaan. Verrattuna syksyn peliin, Ducks oli paremmassa kuosissa nyt. Vastassa oli laadukas.

Tiikerit: Hänninen 25/+14, Leppälä 13/+9, Keskinen 10/+5
Vantaa Ducks: Strugar 23/+10, Kyrölä 19/+14, Carmody 16/+11

Palkitut:
Kyrölä, Vantaa Ducks
Hänninen, Tiikerit

Lähitapiolan pisteet:
3 Hänninen Tiikerit
2 Kyrölä, Vantaa Ducks
1 Välimaa, Tiikerit

PROLibero:
Breilin, Tiikerit

Yleisöä: 650

Ottelutilasto

  Takaisin