Seuraa meitä somessa:

Lentiskerho aiheutti LiigaPlokille avaustappion - Karhu loukkaantui

09.12.2019

Maanantai-ilta oli naisten liigakärjelle LiigaPlokille todella dramaattinen. Hämeenlinnan Lentopallokerho aiheutti sille kauden ensimmäisen tappion ja joukkueen kaksi avainpelaajaa, Salla Karhu ja Maddie Palmer loukkaantuivat.

Lentiskerho pelasi kuin hurmiossa ja otti selvän voiton sarjakärjestä 3-1 (25-27, 26-24, 25-14, 25-18).

Kaksi ensimmäistä erää olivat äärimmäisen tiukkoja. Lentiskerho hallitsi ensimmäistä erää selvästi mutta lopussa LiigaPloki tuli rinnalle ja ohi. Toinen erä oli loppuvaiheissa Liigaplokille jo 20-24 mutta Lentiskerho tuli väkevästi lopussa ja otti erävoiton niukasti.

Kahta viimeistä erää Lentiskerho hallitsi selvästi alusta loppuun saakka ja voitti ne murskaavasti.

Neljännessä erässä LiigaPloki menetti kaksi eniten pisteitä tehnyttä pelaajaa sairastuvalle. Salla Karhu loukkaantui Kerhon johtaessa 9-5 ja Maddie Palmer tilanteessa 23-18.

Lentiskerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia:

- Olen iloinen joukkueen puolesta joka pelasi tänään tosi hyvin. Pelaajien itseluottamus kasvoi Tsekissä kun pistimme siellä kotijoukkueen tiukoille. Olen pahoillani LiigaPlokin loukkaantumisista.

LiigaPlokin päävalmentaja Alessandro Lodi:

- On hyvin vaikea kommentoida ottelua koska kaikki ajatukset ovat Sallassa. Pelillä ei ollut väliä. Emme ansainneet voittoa tänään. Kotijoukkue ei voittanut sen takia että meiltä loukkaantui pelaajia. Ei ollut yllätys heidän hyvä pelinsä ja kunnioitan Lentiskerhoa se ansaitsi voittonsa. Tiesin ennakkoon, että tulee vaikea peli.

Palkinnot menivät LiigaPlokin Maddie Palmerille ja Lentiskerhon Emmi Riikilälle.

LähiTapiolan pisteet:
3. Emmi Riikilä Lentiskerho
2. Karoliina Friberg Lentiskerho
1. Maddie Palmer Liigaploki

PROlibero
Julia Porsanger Lentiskerho

Ottelutilasto

Pölkyn kiri kolmannen erän lopussa toi 3-0 voiton LP-Vampulasta

Pölkky Kuusamo - LP-Vampula 3-0 (25-22, 25-12, 25-21).

Kuusamossa vieraillut LP-Vampula pelasi pehmeästi kaksi ensimmäistä erää. Kotijoukkueen yhdeksän omaa virhettä ensimmäisessä erässä piti lukemat vielä tasaisina. Pölkyn virheistä seitsemän tuli syöttöruudussa. Toinen erä oli selkeästi Pölkyn. Kolmatta erää pelattiin vierasjoukkueen komennossa aina 16-20 lukemiin. Jessica Kosonen hoiti syöttövuoron Pölkylle ja Jonna Wasserfallerin mainio syöttövuoro kahdella ässällä koristeltuna vei kotijoukkueen 23-20 johtoon. Jessica hyökkäsi ottelupallon kotijoukkueelle ja tulostaululla oli selkeät 3-0 loppunumerot.

Iina Andrikopoulou, LP-Vampula:

- Pölkky tuli vahvasti peliin. Meiltä taasen huono peli, liikaa omia suoria virheitä.

Lucia Babic, Pölkky:

- Vampula ei ollut valmiina peliin, vaikka oli pelannut vahvasti kaksi edellistä peliään. Me taas oltiin valmiina emmekä antaneet periksi kolmannessa erässä, vaikka olimme taka-asemassa. Emme luovuta koskaan.

Darko Dobreskov, päävalmentaja LP-Vampula:

- Viime lauantain Cup-pelin häviäminen vaikutti vielä tänään pelaamiseen. Silti en ymmärrä sitä, että emme tänään edes taistelleet. Huomenna meille tärkeä peli.

Timo Tolvanen, päävalmentaja Pölkky:

- Ennen ottelua aprikoin, tuleeko kiukkuinen joukkue meitä vastaan ja toisaalta olimmeko me valmiita mainion Lugano-pelin jälkeen? Olimme valmiita tänään. Kaksi erää jäätävillä hyökkäystehoilla 58 % ja 67 %. Hyvä vastaanotto pohjustaa hyökkäyspelin ja tänään vastaanottomme toimi. Passari Trotter oli myös hyvä.

Parhaat pelaajat
Babic, Pölkky
Andrikopoulou, LP-Vampula

Katsojia 399

Ruudun ottelukooste

LähiTapiolan pisteet:
3 Babic, Pölkky
2 Kosonen, Pölkky
1 Wruck, Pölkky

ProLibero
Nikolina Bozicevic, Pölkky

Ottelutilasto

Kuvat:
Jouni Ronkainen / Pölkky
Veli-Matti A. Pitkänen / Lentopallokerho

  Takaisin