Seuraa meitä somessa:

Liberot Koskenkorva ja Help Puijo Wolleyn vahvuuteen

28.04.2022

LP Puijo ry on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2022-2023. Joukkueen liberoina tulevalla kaudella pelaavat Milka Koskenkorva sekä Veera Help.

Milka Koskenkorva, libero

Tuore kultamitalisti Milka Koskenkorva, 26 vuotta, saapuu Kuopioon heti alkukesästä. Kokenut Kuusamon Pallo-Karhujen kasvatti on pelannut useamman edellisen kauden Kuusamossa ja seuran iloksi jatkaa uraansa nyt Kuopiossa.

“Hyvillä mielin suuntaan katseeni kohti Kuopiota ja Puijo Wolleytä. Olen kuullut seurasta ja kaupungista vain positiivisia asioita. Tuttu päävalmentaja helpotti myös päätöksen tekemistä. Haluan omalta osaltani olla mukana täyttämässä seuran tavoitteita sekä samalla kehittyä itsekin pelaajana!”

Veera Help, libero

Kuortaneen nuori lupaus, 17-vuotias Veera Help, saapuu myös ensi kaudelle Kuopioon. Hienoa, että Kuopion kaupunki sekä seuramme kiinnostaa nuoria!

“Olen tulossa todella odottavaisin ja innokkain mielin Kuopioon. Valitsin vaihtoehdoista Kuopion, koska siellä on todella hyvä ympäristö nuorelle opiskelevalle urheilijalle. Odotan, että pääsen ottamaan kehityksessäni lisää askelia eteenpäin ja pääsen kohtaamaan uusia haasteita. Uskon, että Puijo Wolley pystyy tarjoamaan näitä minulle! Odotan jo innolla, että pääsemme treenaamaan ja pelaamaan joukkueen kanssa yhdessä ja tietysti sitä, että kausi alkaa!”

Katso kaikkien seurojen sopimustilanteet alla olevasta linkistä - ne tarjoaa Mestaruusliiga yhteistyössä SignCirclen kanssa

https://www.signcircle.fi/sopimukset/naiset

  Takaisin