Seuraa meitä somessa:

Liigakarsinta ennakko. Karelian Hurmoksen naisilla on heti iskun paikka

28.03.2019

Lentopallon naisten Mestaruusliigan karsinnat käynnistyvät Joensuussa tulevana viikonloppuna. Kotijoukkue Karelian Hurmos kohtaa 1-sarjasta toisena joukkueena karsintoihin yltäneen Puijo Wolleyn Kuopiosta sekä liigajumbo Woman Volleyn Rovaniemeltä. Vasta kahdeksanneksi sijoittunut joensuulaisjoukkue lähtee karsintoihin paineitta.

- Jatkamme vain yhtä rennosti kuin edelliset ottelusarjat, runkosarjan lopussa valmennusvastuun Hurmoksessa ottanut Marko Räsänen suunnitteli.

Hurmos ilmoitti avoimesti jo helmikuun alkupuolella, että seuran talous on tiukalla. Kentällä näitä asioita ei Räsäsen mukaan mietitä.

- Seurajohdolta on täysi tuki lähteä voittamaan jokaista ottelua. Katsotaan sitten karsintojen jälkeen, onko meillä edessä pohdinta mahdollisen nousun suhteen.

Kotiavaus sopii terveenä karsintoihin lähtevälle joukkueelle.

- Tässä on heti iskun paikka päästä horjuttamaan vastustajia, se voi viedä meidät pitkälle, Räsänen pohdiskeli ja uskoi kotiyleisön tukeen.

Hurmos ja PuWo kohtasivat 1-sarjan runkosarjassa kaksi kertaa. Marraskuussa Hurmos voitti kotipelinsä 3-0 ja tammikuussa PuWo oli parempi Kuopiossa niin ikään 3-0.

- Puijolla on erittäin ulottuva joukkue, joten meidän on pystyttävä pitämään syöttömme samalla tasolla kuin edellisissä ottelusarjoissa Kiskoa sekä LP Viesti Akatemiaa vastaan, Räsänen suunnitteli.

Kuopiolaisten päävalmentaja Elina Salomäki ei anna aiemmille kohtaamisille juurikaan painoarvoa.

- Joukkueet ovat muuttuneet sen verran, Salomäki sanoi. Joensuulaisjoukkueen menestys sai myös kuopiolaisen iloiseksi. - On todella hienoa, että Hurmos selvisi karsintaan. Ei tämä paremmin olisi voinut mennä. Varmasti tulee mahtavat pelit ja hieno fiilis, Salomäki hehkutti.

PuWon seurajohdon tavoite on ollut jo muutaman kauden ajan liiganousu, mutta Salomäki kertoi itse etenevänsä maltillisesti. - Jokaista peliä lähdemme voittamaan. Teemme parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää.

Puijo Wolley pääsee ensimmäiseen karsintavaiheeseen Salomäen mukaan terveenä.

Viikon päästä on tarkoitus pelata toinen osaturnaus Rovaniemellä. Wovo kohtaa kotonaan sunnuntaina PuWon, mutta Hurmosta vastaan pelipäivämäärä on vielä avoinna.

- Se tullaan pelaamaan lauantaina, kuten ohjelmaan on merkitty jo aikapäiviä sitten. Wovo haluaisi pelin keskiviikolle saliongelmiin vedoten, mutta emme me pääse sinne viikolla. Siellä on keskittyminen karannut epäolennaisiin asioihin, Räsänen latasi.

- Missähän se pelataan, jossain ala-asteella? Meillä ei yksinkertaisesti ole oma sali vapaana tuolloin. Ottelu pitää pelata viikolla, tosin lentopalloliitto ei ole vielä vastannut, miten asia lopulta menee, Wovon valmentaja Teemu Mäkikyrö vastasi.

Rovaniemeläisten kausi on ollut mollivoittoinen. Ei yhtään voittoa ja vain kolme pistettä.

- On heillä silti kokemusta kovista peleistä. Toki Wovo on joutunut odottamaan kuukauden näitä karsintoja, Räsänen muistutti.
Mäkikyrö ei usko, että pitkä pelitauko tulee olemaan heille ongelma.

- Tilanne on viime kaudelta meille tuttu. Olemme harjoitelleet ihan hyvin viimeiset kolme viikkoa.

Sen sijaan jatkuvat tappiot voivat painaa pääkopassa, kun vastaaan asettuvat voittamaan tottuneet sikermät.

- Henkisellä kapasiteetilla on iso merkitys etenkin lentopallon kaltaisessa lajissa. Siinä on meille haastetta, kuinka me sen osaamme sitten käsitellä, Mäkikyrö tunnusti.

Sunnuntain vastustajasta Karelian Hurmoksesta Mäkikyröllä on vielä vähän kokemusta. ­

- Pari pelaajaa ovat entuudestaan tuttuja. Hurmos pystyi voittamaan LP Viesti Akatemian kaksi kertaa, joten vastassa on varmasti kova joukkue.

Karsinta päättyy kahden viikon kuluttua Kuopiossa. Kolmesta joukkueesta kaksi parasta saavat oikeuden anoa Mestaruusliigapaikkaa kaudelle 2019-2020. Hurmos-PuWo Joensuun urheilutalo lauantaina 30.3. klo 16 ja Hurmos-Wovo sunnuntaina 31.3. klo 15.

  Takaisin