Seuraa meitä somessa:

Liigalentis palaa Päijät-Hämeeseeen yli 30 vuoden tauon jälkeen

07.12.2022

Ensi viikon keskiviikkona 7.12.2022 palaavat lentoapallon pääsarjapelit Päijät-Hämeeseen yli 30 vuoden tauon jälkeen, kun Hämeenlinnan Lentopallokerho ja Arctic Volley kohtaavat Salpiksen järjestämässä naisten Mestaruusliigan ottelussa Hollolan Salpahallissa kello 18.30.

Viimeksi lentopallon pääsarjaa on Päijät-Hämeessa pelattu 1990 Lahden Kimmon miesten osalta. Naisten pääsarjaan Kimmo jätti jäähyväiset keväällä 1979. Lajilla on alueella vahvat juuret ja ovathan mm. Pentti Aallonen ja Mauri Leppänen kasvaneet aikanaan Suomen ykköspelureiksi juurikin näiltä kulmilta. Viime vuosien tunnetuin nimi on maajoukkueessa nytkin pelaava hakkuri Joonas Jokela.

Ottelussa on liigapisteiden lisäksi iso lisäpanos, kun voittaja saavuttaa samalla paikan helmikuussa pelattavaan Suomen Cupin Final Four -turnaukseen Tampereelle.

Ottelu nähdään myös Ruudun tuotantona ja sen tauolla arvotaan Suomen Cupin Final Fourin välieräparit.

Salpis odottaa ottelun mukavasti yleisöä tavoitellen yli 500 katsojaa Salpahalliin.

Salpis on suunnitellut liigapelin saamista Hollolaan jo kolmen vuoden ajan, mutta koronapandemia on hidastanut projektin toteutusta. Nyt seura lähestyi Hämeenlinnan Lentopallokerhoa ja tapahtumaa päästiin rakentamaan.

- Salpiksessa on menossa projekti, jonka tavoitteena on kehittää lentopallotoimintaa koko Päijät-Hämeessä mm koululentis, kerhot ja tutor-toiminta, Timo Korkalainen seurasta kertoo.

Hollolan kunta luovuttaa liigatapahtumaan tilat ilmaiseksi järjestävälle seuralle.

Salpiksen toiminnassa on tällä hetkellä mukana noin 200 henkilöäja yli 100 heistä lentopalloilevia juniuoreita.

Hämeenlinnan Lentopallokerho on pelannut kotiotteluitaan viime vuosina useilla eri paikkakunnilla: Hattulassa, Lopella, Helsingissä, Janakkalassa. Seura haluaa olla levittämässä lentopallon ilosanomaa oman ydinalueensakin ulkopuolella.

Hollolan ottelun joukkueista Arctic Volley (5-6) on naisten Mestaruusliigassa kuudentena ja Hämeenlinnan Lentopallokerho (3-7) kahdeksantena. Hämeenlinna pelaa vielä viikonloppuna Pölkyn sekä JymyVolleyn vieraana ja Arctic Volley emännöi LP Kangasalaa.

  Takaisin