Seuraa meitä somessa:

LiigaPloki rutisti viisieräisen voiton LP-Vampulasta

06.02.2019

LiigaPloki oli nälkäisempi ja onnistui LP-Vampulaa vastaan ottelussa saamaan hyvän vireen päälle. Vastaanottopelaaminen oli huomattavasti kotijoukkuetta parempaa kuin ja uhrautuva puolustuspelaaminen sekä Hortonin (30/+13) ansiokas hyökkäyspeli oli liikaa LP-Vampulalle tänään.

Kotijoukkueen valmistautuminen otteluun oli hyvä ja hieno voitto muutaman päivän takaa oli luomassa uskoa. Lisäksi edellisen pelin tappio Nurmolle olisi kuvitellut tuovan riittävästi nöyryyttä pitääkseen jalat maassa.

Suurimmalla osalla paikalla olleista oli kotijoukkueen voitto mielessä ennen peliä, mutta toisin kävi ja silmin nähden iloinen ja tyytyväinen Ploki vei voiton varsin ansaitusti. Tosin kotijoukkueellakin oli saumat ottaa kolme pistettä, kun se johti neljättä erää 21-18, mutta antoi johdon neljällä omalla virheellään ja samalla koko erän jatkopisteillä 25-27.

Sunnuntaina pelit jatkuvat uuden hallin avausottelutapahtumana, kun vastaan asettuu sarjataulukossa samoista sijoista kamppaileva Pölkky Kuusamosta. Otteluun on vapaa pääsy ja ennen ottelua on tuhannelle ensimmäiselle tarjolla huittislaista lähiruokaa, eli kokonaisena palvattua antibioottivapaata rypsipossua. Tapahtuman tarjoavat Satakunnan ja Vampulan Osuuspankit yhdessä. Ottelun avaa Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio. Tervetuloa mukaan todistamaan ainutkertaista tapahtumaa Huittisiin!



Suzanne Horner, LiigaPloki:

-Tuntuu hyvälle ja olen erittäin innoissani voitosta. Pelasimme korkealla tasolla joukkueena ja voitimme hyvän joukkueen. Vuosin on ollut vaikea, mutta nyt saimme homman toimimaan.

Iida Paananen, LP-Vampula:

- Ei tunnu hyvältä ja Ploki vei meitä lähes joka erässä. Tänään emme saaneet peliä käyntiin. Tällä kaudella on jokainen ottelu on ollut vaikeata Plokia vastaan. Sunnuntaina pelaamme sitten uudessa hallissa ja muutaman kerran olemme päässeet siellä treenaamaan.

Jukka Koskinen, Ploki:

- Tänään olisin ollut tyytyväinen jo yhdestäkin pisteestä ja varsin mukavalta tuntuu hankalan alkuvuoden jälkeen päästä voiton makuun. Edellisestä pelistä jäi maku, että Vampula oli ylivoimainen ja me pelasimme huonosti. Nyt pystyimme paljon parempaan. Kuudennetta sijaa tavoitellaan ja vielä siihen on mahdollisuudet olemassa.

Darko Dobreskov, LP-Vampula:

- Liigaploki ansaitsi voittonsa. He olivat erittäin hyviä erityisesti puolustuspelaamisessa. Emme olleet tarpeeksi hyviä erien tärkeissä vaiheissa. Teimme liikaa virheitä yli kahdenkymmenen pisteen saavutettuamme. Toivon ensi sunnuntain ottelutapahtuman olevan spektaakkeli ja saamme hienon näytöksen kaikille ottelua seuraaville tahoille.



Parhaat pelaajat
Nayara, Vampula Horner, Ploki

LP-Vampula - LiigaPloki 2-3
25-23, 32-30, 22-25, 25-27, 11-15
Vampula: Bright 22/+11, Nayara 20/+16, Felix 14/+10
Ploki: Horton 30/+13, Donaghy 217+13, Field 16/+10

LähiTapiolan pisteet
3 Horton, LiigaPloki
2 Nayara, LP-Vampula
1 Andrikopoulou, LP-Vampula

PROlibero
Koljonen, LiigaPloki

Ottelutilasto

Kuvat: Antti Kaskinen / LP-Vampula

  Takaisin