Seuraa meitä somessa:

LiigaPloki venyi viidenteen voittoonsa Pölkyn horjuttamana

11.10.2019

LiigaPloki otti jo kauden viidennen voittonsa, kun se kaatoi kotonaan todella tiukassa väännössä perjantaina Pölkky Kuusamon 3-2 (26-28, 25-18, 29-27, 21-25, 16-14). Pölkylle tappio oli kauden ensimmäinen.

2000-luvulla naisten liigassa on LP Viestin usean viiden voiton putken lisäksi vähintään viidellä voitolla kauden avanneet vain Pieksämäki Volley (2003-2004), OrPo (2006-2007) ja Hämeenlinna (2016-2017).

Ensimmäinen erä kulki LiigaPlokin komennossa ja se johti parhaimmillaan 20-15, mutta Pölkky kuroi etumatkan kiinni ja meni 21-24 johtoon. LiigaPloki selvitti eräpallot ja taipui jatkopalloilla 26-28.

Toinen erä oli selvää kotijoukkueen hallintaa. Kolmannessa toistui ensimmäisen osa ensimmäisen erän vaiheista. Nyt LiigaPlokin kiri 21-24 tilanteesta riitti erävoittoon.

Neljännessä erässä Pölkky oli kuskin paikalla ja paremmuuden ratkaiseminen siirtyi viidenteen erään. Sitä LiigaPloki johti jo 5-1 ja vielä lopussakin 13-9. Kuusamo taisteli tasoihin, mutta kotijoukkue puristi lopussa voiton itselleen niukasti 16-14.

Valmentajakommentit; Alessandro Lodi, LiigaPloki:

- Kuusamo on hyvä joukkue, hyvin valmennettu ja pelaa älykkäästi. Meidän piti taistella koko ajan pärjätäksemme. Meidän pitää pelata koko ajan täysillä. Keskittyminen siirtyy seuraavaan peliin. Lähdemme Oriveden peliin taas lähtöruudusta taistelemaan otteluvoitosta.

Timo Tolvanen, Pölkky Kuusamo:

- Tämä oli vaikea ilta ja huono peli meiltä. Pelitasomme ei pysynyt kasassa. Meille tuli nukahduksia ja se näkyi epätasaisena pelaamisena. Sunnuntaina LP Viesti tulee Kuusamoon. Saamme pelata tänä viikonloppuna kovia pelejä.

Salla Karhu, LiigaPloki:

- Ajoittain meillä oli syöttö- ja vastaanottopelissä vaikeuksia, mutta emme panikoituneet. Meillä on hyvä henki joukkueessa ja se näkyy myös pelissä.

Jessica Kosonen, Pölkky Kuusamo:

- Meillä oli hätäinen alku ja peli paljolti vuoristoratamaista pelaamista. Teimme liikaa taktisia virheitä.

Parhaat pelaajat:
LiigaPloki: Salla Karhu
Pölkky Kuusamo: Jessica Kosonen

Ploki: Karhu 20/+13, Palmer 20/+3, Madsen 17/+10
Pölkky: Kosonen 21/+10, Lambert 20/+11, Babic 16/+5

LähiTapiolan pisteet
3 Karhu LiigaPloki
2 Palmer LiigaPloki
1 Kosonen Pölkky

PROlibero
Sini Koljonen, LiigaPloki

Ottelutilasto

  Takaisin