Seuraa meitä somessa:

LiigaPlokille tanskalainen päävalmentaja

28.03.2022

Tanskalainen 39-vuotias Kim Buchwald on LiigaPlokin uusi päävalmentaja. Buchwald on pitkällä lentopallourallaan toiminut mm. yhdeksän vuotta tyttöjen maajoukkueen valmentajana ja niistä kuusi vuotta päävalmentajana. Saavutuksina mm. U17 Nevza-mestaruus 2017.

Hän toimii Tanskan lentopalloliiton tyttöjen valmennuskeskuksen ja lentopallokoulun päävalmentajana. Buchwaldilla on myös pelaajataustaa Tanskan pääsarjasta, jossa hän on pelannut yleispelaajan, passarin ja liberon rooleissa. Seuratoiminnassa hän on ollut mukana vuodesta 1999 alkaen Vestsjaellandin organisaatiossa.

Kim Buchwald:

- Odotan innolla pääseväni osaksi LiigaPlokia ja paikallista yhteisöä. Olen kuullut Pihtiputaan faneista hienoja asioita. Valmentajana jatkan läheisen yhteyden rakentamista joukkueen, seuran ja kannattajien välille. Kunnioitan suuresti kaikkea sitä, mitä LiigaPlokissa on saavutettu, joten tehtäväni täällä on tehdä asioista entistä parempia. Tavoitteeni on luoda vahva harjoitteluympäristö, jossa keskitymme aina kehittymiseen ja oppimiseen. Kun onnistumme harjoittelemaan todella hyvin, pärjäämme myös otteluissa. Tämän kauden joukkue tulee olemaan jännittävä sekoitus nuoria kykyjä ja kokeneita pelaajia, joten uskon, että voimme saavuttaa suuria asioita. Minulla on paljon ideoita, miten voisimme parantaa kentällä, joten odotan innolla uuden LiigaPloki-joukkueen esittelyä faneille tulevalla kaudella.

Fysiikkavalmennuksesta tulevalla kaudella vastaa Arto-Pekka Saukkonen. Hänen fysioterapeutin ammattitaidostaan on hyötyä fysiikkavalmennuksessa, kun harjoitusohjelmissa pystytään ottamaan paremmin huomioon pelaajien yksilölliset ominaisuudet. Erityisen tärkeässä roolissa on myös vammojen ennaltaehkäiseminen. Viime kaudella saatiin hyvää palautetta järjestelmän toimivuudesta.

Joukkueen kokoaminen on hyvässä vauhdissa ja pelaajasopimuksia julkaistaan lähipäivinä.

  Takaisin