Seuraa meitä somessa:

LiigaSärkät korkkasi voittotilin

09.11.2014

LiigaSärkät juhli sunnuntai-iltana historiansa ensimmäistä liigavoittoa, kun Rantaperkiön isku kaatui suoraan kolmessa erässä. Raisiossa Loimu puolestaan vei TV-ottelun myös 3-0 LEKA Volleyta vastaan ja voittoihin pelasivat myös Etta kotonaan ja Tiikerit vieraissa.

Loimu torjui Lekan nurin

Raision (5-2) Loimu taittoi YLE:n TV-ottelussa Kerttulassa vierailleen LEKA Volleyn (6-4) vastarinnan toisen erän lopussa ja kuittasi lopulta sen jälkeen helpon 3-0 (25-21, 27-25, 25-13)-voiton.

Kiekkoslangia siteeraten "ehjää 60-minuuttista" hakenut Loimu onnistui vihdoin aikeissaan. Vahva syöttö-ja torjuntapeli siivittivät oranssimustat 3-0-kotivoittoon.

Isänpäiväteema ja tv-kameroiden loisto eivät häikäisseet kotijoukkuetta. Kovalla asenteella kentälle marssineet oranssimustat väänsivät kuopiolaiset takaa-ajoasemaan heti ottelun alusta lähtien.

Ottelun kulminaatiopiste osui kakkoserän loppuun. Leka Volley sai eräpallon tilanteessa 24-25. Loimu onnistui kuitenkin viemään tahtojen taistelun jatkaen tinkimätöntä marssiaan loppuun saakka.

Ottelun loppupuolella kuopiolaisten otteista alkoivat jo näkyä edellisillan viisieräisen Hurrikaani-ottelun rasitukset. Kaksi tiukkaa vierasmatsia peräkkäisinä päivinä vaativat armottoman veronsa.

Kotijoukkueen yhdysvaltalaiset keskitorjujat Joe Klein (9/+8, 5 torjuntaa) ja Kyle Masterson (13/+8, 3 torjuntaa) ottivat kovaa roolia sekä hyökkäys- että torjuntapelissä. Kaksikon käsiviidakkoon hakkasi päätään muiden mukana alkukaudesta säkenöinyt Leka-hakkuri Mart Tiisaar (11/-1).

Keskisektorin ohessa Loimu onnistui myös laidoilta. Kippari Ossi Rumpunen (12/+8) ja Urpo Sivula (14/+9) pelasivat vahvan ottelun. Myös Leka Volleyn laitasektori voi olla tyytyväinen otteisiin. Pekka Seppänen (8/+2) ja Eelis Karinen (7/+2) saivat valmennusjohtonsa kiitoksen panoksestaan. Maajoukkueen keskitorjuja Jukka Lehtonen (9/+7) on päässyt hyvin sisälle joukkueeseen.

Parhaat pelaajat:
Loimu: Kiril Borichev
Leka Volley: Jukka Lehtonen

Lähitapiolan pisteet:
3 pistettä: Urpo Sivula, Loimu
2 pistettä: Ossi Rumpunen, Loimu
1 piste: Joe Klein, Loimu

Jukka Lehtonen, Leka Volley:

- Jäätiin Loimun syötön ja torjunnan alle. Pallo ei kuollut millään. Nostot jäivät irti, ja hyökkääminen muodostui vaikeaksi. Oma peli oli hakusessa koko ajan. Yhteinen sävel joukkueen kanssa on löytynyt nopeasti, ja tilanne paranee varmasti koko ajan.

Kyle Masterson, Loimu:

- Puhuttiin Lennik-ottelun jälkeen paljon peliin valmistautumisesta ja keskittymisen säilyttämisestä läpi ottelun. Tulimme kentällä kovalla asenteella. Henkka painotti ennen matsia henkisen kapasiteetin merkitystä lopputuloksen kannalta. Onnistuttiin joukkueena vihdoin täysipainoisesti.

Lauri Hakala, Leka Volley:

- Kaikki kunnia vastustajalle. Loimu oli hyvä tänään. Vastaanottomme meni rikki, ja peli puuroutui. Puolustuspelaaminen on toiminut koko kauden ajan, ja siihen voi olla tänäänkin tyytyväinen. Pelimme kehittäminen ei ole opettaja-johdannaista, vaan pelaajien ehdoilla edetään. Matka jatkuu. Pekka Seppänen ja Eelis Karinen pelasivat yp-sektorilla kelpo ottelun. Passari Petteri Penttinen onnistui myös hyvin.

Henri Tuomi, Loimu:

- Oltiin jo aika lähellä sitä ehjää 60-minuuttista. Toisessa erässä tuli hieman kiire, muuten pelasimme tasapainoisen ottelun. Pidettiin kiinni sovituista jutuista. Vastaanottomme on varmistunut Kirill Borichevin otettua rooliin vastaanottavana liberona. Olen tyytyväinen jokaiseen pelaajaan. Tästä on hyvä lähteä kohti haastavaa peliviikkoa.

Ottelutilasto

Etta levitti lentopallosanomaa Raahessa - ja voitti

Lentopalloseura Etta (6-3) levitti lentopallosanomaa pelaamalla kotiottelunsa Raahen liikuntasalissa. Etta voitti Korson Vedon (5-5) erin 3-0 (25-22, 25-23, 25-21) nousten sarjassa tasapisteisiin Korson kanssa. Voitto oli Ettalle neljäs perättäin Mestaruusliigassa ja Korso jäi samalla erävoitoitta pohjoisen viikonlopustaan.

Kotijoukkue oli ottelussa koko ajan niskan päällä ja pelasi – toisen erän pientä notkahdusta lukuun ottamatta - ehjällä pelillä. Josh Walker, Etta:

- Ottelussa oli ajoittain vaikeuksia koska pelasimme erilaisissa olosuhteissa kuin normaalisti. Lukuisat fanit auttoivat meitä meidän heikoilla hetkillä. Hienoa että Oulusta saakka oli tullut näinkin paljon fanejamme katsomaan lentopallotapahtumaa.
Ettan valmentaja Olli Kuoksa:

- Neljäs voitto putkeen. Voittamisen kulttuuri alkaa tarttua. Peliin valmistautuminen onnistui tänään - Scouttaustiimille siitä kiitos. Toisen erän 5 minuutin jaksoa lukuun ottamatta, tämä oli meiltä ehkä peli. Kiitos Raahen lentopalloväelle ottelujärjestelyistä.
Korson valmentaja Petri Sainio:

- Mä en oikein tiedä mitä tässä tapahtui. Nyt on peiliin katsomisen paikka. Meidän täytyy tarkastella omaa toimintaamme valmennusjohtoa myöten ja katsoa miten mennään eteenpäin.
Joukkueiden parhaat: Miro Määttänen (KoVe), Josh Walker (Etta)
LähiTapiola pisteet: 1 p Anssi Hakala (Etta), 2p Rusty Lavaja (Etta) ja 3p Josh Walker (Etta). Katsojia 516

Erien kulku Ettan raportin mukaan:

Etta lähti otteluun seitsikolla Jani Sippola, Anssi Hakala, Rusty Lavaja, Juha Aho, Joshua Walker, Ville Sorvoja ja liberona Juho Rajala. Vierasjoukkue Korson Vedon aloitusseitsikko: Lassi Nurminen, Antti Vallin, Karl Kulaots, Toni Kankaanpää, Miro Määttänen, Arto Hanni ja liberona Ville Erik Tarkiainen.

Lukuisten syöttövirheiden (12 kpl) sävyttämä ensimmäinen erä Ettalle 25 -22. Erää pelattiin tasatahtiin numeroihin 4-4 jolloin syöttämään asteli Jani Sippola. Janin erinomaisten syöttöjen jälkeen mentiin Korson aikalisälle tilanteessa 7-4. Korson Toni Kankaanpää onnistumisten jälkeen Olli Kuoksa otti aikalisän Ettalle tilanteessa 15-12. Korso vaihtoi passari Joel Laakson Arto Hannin tilalle Ettan johtaessa 19 - 15. Korson Vedon hyökkäyspeli saikin uutta puhtia. Miro Määttäsen ja Toni Kankaanpään onnistumisten jälkeen tilanteessa 21-20 Etta käytti toisen aikalisänsä. Ote siirtyi jälleen Ettalle ja Korso käytti toisen aikalisänsä Ettan eräpallotilanteessa 24-22. Erä päättyi Rusti Lavajan erinomaiseen torjuntaan.

Toinen erä Ettalle 25- 23. Ettan johtaessa 3-1 Korson valmentaja Petri Sainio otti aikalisän Toni Kankaanpää loukattuaan jalkaansa. Toni ei aikalisältä kentälle palannut pienten paikkauksien jälkeenkään. Pasi Kuosmanen tuli Tonin paikalle. Ettan peli kulki mallikkaasti – Josh Walker onnistui hyökkäyksissä ja Juha Aho torjui. Tilanteessa 10 -5 pidetyn Korson aikalisän jälkeen Josh syötti ässän. Tekniselle aikalisälle mentiin Ettan johdossa 14-9 – aivan kuten ensimmäisessä erässäkin. Erän puolivälissä nähtiin muutama pitkä palloralli joiden jälkeen Korso sai otetta peliin Miro Määttäsen syöttövuorolla ja niinpä Olli otti aikalisän tilanteessa 18 -15. Tilanteessa 18 – 16 Etta vaihtoi Janne Marttilan Josh Walkerin paikalle. Ettan peli takkusi ja tilanteessa 18-18 Kuoksan Olli otti joukkueellensa toisen aikalisän. Josh takaisin kentälle ja Juha Ahon pari kovaa aloitusta sekä Korson hyökkäysvirheet käänsivät erän lopulta Ettalle.

Kolmas erä Ettalle 25 - 21. Kolmatta erää pelattiin tasatahtiin 10-10 tilanteeseen. Pisteitä tehtiin vuorotahtiin. Anssi Hakalan syöttövuorolla Ettan syöttö-torjuntapeli onnistui mainiosti ja niinpä KoVe otti aikalisän tilanteessa 13-10. Korso vaihtoi Laakson passaushommiin tilanteessa 15 - 10. Ilman lentopallohienouksia mentiin Korson aikalisälle Ettan johdossa 21 -18. Erä ja ottelupallon pamautti Korson kenttään erinomaisen pelin pelannut Rusty Lavaja.

Ottelutilasto

Tiikerit pelasi liigakärkeen

Kokkolan Tiikerit (7-1) palasi miesten Mestaruusliigan kärkipaikalle voitettuaan Rovaniemellä Team Lakkapään (3-6) 1-3 (17-25, 25-21, 15-25, 23-25). Tiikerit on nyt kaksi pistettä saman ottelumäärän (8) pelannutta VaLePaa edellä. Kaksi ottelua enemmän pelannut LEKA Volley on kolmantena kolmen pisteen päässä kärjestä.

Ottelua väritti suuri syöttövirheiden määrä (38).

Tiikerien hakkuri Lelu Ojansivu pyöräytti kolmannessa erässä nilkkansa Antti Ropposen astuttua paikalle.

Lelu Ojansivu, Tiikerit:

- Eka erä tuli liiankin helpolla ja toiseen erään Lakkapää alkoi pelaamaan. Kun pelistä ei nauti, niin se näkyy usein myös tilastoissa. Varotoimena nilkan pyöräytykseen vaihdettiin laidalle.

Päävalmentaja Tommi Tiilikainen, Tiikerit:

- Pelin alku oli vahva, saimme hyvin Lakkapään keskipelin pihteihin. Toinen erä hyvää peliä Lakkapäältä. Saussin sisääntulo auttoi vastaanottoamme ja vahvisti myös hyökkäystä. Muutama pallo kuitenkin hukattiin ja se jäi harmittamaan. Asioita voi tehdä paremminkin.

Peetu Mäkinen, Lakkapää:

- Itsellä vahva halu pelata loukkaantumisen jälkeen ja päätin vain rohkeasti antaa kättä kun paikka tuli. Joukkueena tehtiin jälleen liikaa syöttövirheitä.

Päävalmentaja Normunds Veinbergs, Lakkapää:

- Varovainen ja odotteleva alku otteluun, Tiikerit veivät erän mennessään. Toinen erä oli hyvää peliä nuorilta pelaajilta, palkintona erävoitto. Härkäviikko (3 peliä/5pv) päättyi ja olen tyytyväinen viikon tuloksiin.

LähiTapiolan pisteet: 3 Siirilä, 2 Hietanen, 1 Leppälä.

Ottelutilasto

Kalajoella tehtiin historiaa

Historian ensimmäinen liigavoitto tuli LigaSärkille (1-8) selkein eränumeroin Rantaperkiön Iskusta (2-6). Erät olivat 3-0 (25-20, 25-15, 25-23).

Samalla LiigaSärkät hyppäsi pois liigan viimeiseltä tilalta ohittaen Riennon tasapisteissä paremman eräsuhteen turvin. Joukkueet ovat viidessä pisteessä pisteen Iskua perässä.

LiigaSärkkien pelissä oli alusta asti onnistumisen meininki. Uudet pelaajat eivät tehneet virheitä kuten vielä viime pelissä. Joukkue on nyt liimautunut yhteen ja tasossa on riittävästi laajuutta.

Kolmannen erän loppupuolella katkaisu oli vaikeampaa, ja Isku pystyi jopa hieman ahdistelemaan loppua kohti. LiigaSärkkien voitto oli kuitenkin selvä.

Pelissä nähtiin useita pitkiä palloralleja, pallo pysyi kauan elossa ja se pystyttiin nostamaan ylös myös vaikeista paikoista.

Rantaperkiön Iskun valmentaja Jussi Heino totesi, että LiigaSärkät pelasi nyt huomattavasti paremmin kuin edellisellä kerralla, ja torjunta oli lähes läpäisemätön.

LiigaSärkkien valmentaja Shailen Ramdoo sanoi, että tällä kertaa pelattiin omalla tasolla.

- Joukkue on tehnyt lujasti töitä voiton saavuttamiseksi. Joukkue alkaa olla nyt valmis.

LiigaSärkkien kapteeni Jussi Mäkinen sanoi, että onnistumisia tuli kautta linjan, vaikeissakin paikoissa.

Ottelutilasto

Kuvat:
Loimu - LEKA, Tuomas Pelto
LiigaSärkät - Isku, LiigaSärkät

  Takaisin