Seuraa meitä somessa:

LiigaSärkille päätettiin jättää myöntämättä Liigalisenssi

30.07.2015

Lentopallon Mestaruusliigan hallitus on 29.7.2015 kokouksessaan yksimielisesti päättänyt olla myöntämättä Liigalisenssiä LiigaSärkät Oy:lle kaudelle 2015 – 2016.

Päätöksen pääasialliset perusteet liittyvät uskottavan liigatoiminnan edellyttämän taloudellisen kokonaisuuden aikaansaamiseen pohjautuen LiigaSärkät Oy:n viime kauden taloudelliseen tulokseen ja esitettyyn alustavaan pääosin ulkomaalaispainotteiseen pelaajalistaan, joka liigahallituksen näkemyksen mukaan ei täytä terveen taloudenpidon tunnusmerkkejä.

Päätöksen myötä LiigaSärkät ei voi osallistua tulevan kauden Mestaruusliigaan, joka pelataan tulevalla kaudella 11 joukkueen kolminkertaisena sarjana (30 ottelua), jossa kullakin joukkueella on 15 koti- ja vierasottelua.

Kevään liigakarsintaan osallistuvista joukkueista ja liigakarsinnan pelimuodosta sekä sen myötä kauden 2016 – 2017 miesten mestaruusliigan joukkuemäärästä päätetään seuraavassa liigahallituksen kokouksessa 17.8.2015.

Lisätiedot, Lentopallon Mestaruusliigan puheenjohtaja Kauko Väinämö (040 15 75 159).

  Takaisin