Seuraa meitä somessa:

Loimu ja Tiikerit karkaamassa omaksi keskijoukokseen

24.11.2019

Raision Loimu ja Kokkolan Tiikerit ottivat sunnuntain voitollaan peräeroa sarjataulukossa takanaan oleviin joukkueisiin ja ottivat sijat 5-6 selkeämmin haltuunsa.

Tiikereille täysi pistepotti Oulusta kotiin viemisiksi

Tiikerit tuli erittäin vahvalla asenteella Urheilutalolle, ja onnistuikin ensimmäistä kertaa sitten 2017 jättämään Ettan ilman erävoittoa omalla areenallaan. Puhdas 3-0 -voitto oli Tiikereille täysin ansaittu, eikä lopputulos jättänyt pienintäkään tulkinnanvaraa. Ettan kone ei täysin käynnistynyt koko iltana, mutta Tiikereiden esitys oli itsessäänkin melko suvereeni. Ettan puolesta heti ensimmäisenä koko joukkueelta suuret kiitokset Tiikereiden fanimatkalaisille ja itse paikalle saapuneille kannustajille hienosta tunnelmasta Urheilutalolla!

Ottelun alkuun Etta tuli erittäin vahvasti, ja repi hienoilla suorituksilla muutaman pisteen kaulan, joka kestikin melko pitkään. Viidentoista pisteen merkin tienoilla Jiri Hänninen aloitti illan shown. Etta-kasvatti on viimeistään tällä kaudella osoittanut olevansa liigan parhaita yleispelaajia, eikä tämä ilta ollut poikkeus. Hännisen ja nuoren hakkuri Oskari Keskisen johdolla Tiikerit kuroi silmänräpäyksessä Ettan johdon kiinni, pisti vilkun päälle, eikä taakseen vilkuillut koko iltana. Tiikerit pelasi ensimmäisen erän lopun hirmuinen henki päällä, eikä ettalaiset onnistuneet päättämään isoja palloja Tiikereiden hurjan puolustuksen sekaan. Etunenässä Suomen liberoeliittiin kuuluva Niklas Breilin napsi puolustuspalloja kaksin käsin, ja välillä jaloinkin. Nenällä ei tässä ottelussa yhtään puolustusta tainnut tulla, mutta huikeata jälkeä siitä huolimatta.

Toinen erä jatkoi hyvin pitkälti samaa kaavaa. Tiikerit sai ehkä vielä piirun verran lisää henkeä päälle, ja puolusti kentällä (ja kaukana sen ulkopuolellakin) tasan tarkkaan kaiken mahdollisen. Tähän Ettan hyökkääjät alkoivat silminnähden turhautua, ja virhemäärä kasvoi. Erän lopussa Juuso Kontion ja Tuomas Hännisen syöttövuoroilla Etta raahautui väkisin aivan Tiikereiden tuntumaan, ja kotijoukkueen Jan Helenius väläytteli tämän kauden parasta hyökkäyspeliään. Tästäkös kotiyleisö innostui, ja Tiikereiden mukana saapuneet kannustusjoukot joutuivat jo hieman korottamaan ääntään. Kovasta puristuksesta huolimatta Tiikerit eivät luovuttaneet, vaan takoivat ja kaivoivat erän viimeiset pallot vastustamattomasti Ettan kenttään. Passari Anton Välimaan passit olivat tänään kohdallaan, ja Tiikereiden hyökkäystehot kohdillaan. Eritoten vähillä virheillä pelannut hakkuri Keskinen oli vaikea pideltävä.

Kolmanteen erään katsomossa oli odottava tunnelma, onnistuuko valmentaja Olli Kuoksa kääntämään joukkueen kurssin? Lyhyesti, ei. Toisessa erässä vaihtopenkille komennetut Ville Sorvoja ja Jesper Jylhä aloittivat kolmannen erän uudella ilmeellä. Tiikerit jaksoi kuitenkin jauhaa omaa peliään, puolustaa maltillisesti ja hyökätä tehokkaasti. Tämä oli Ettalle tänään todellista myrkkyä. Tiikerit sai valtavien puolustusten kautta jälleen hengen päälle, ja sai napsittua isoja pisteitä ja palloralleja itselleen murhaavan tehokkaasti. Erän loppuun mennessä Etta oli vaihtanut kentälle yksi kerrallaan kaikki muut pelaajat, paitsi parhaana palkitun passari Lasse Jylhän. Erän lopussa pelaajienkin ilmeet olivat aika nuutuneet, ja ottelua kuvaavasti Tiikereiden ottelupallo ratkesi Aleksi Muukkosen syöttövirheeseen. Toki Aleksi ehti ennen sitä syöttää vielä ässän, mutta muutoin ottelun loppu oli aikalailla kosmetiikkaa.

Tiikerit pystyi hallitsemaan tempoa ja ottelun kulkua koko kolme erää, eikä Etta päässyt siihen missään vaiheessa kunnolla sisälle. Kaikki kunnia Tiikereille, täysin ansaitut pisteet matkasivat Kokkolaan. Ettan kausi jatkuu ensi kuussa, tulevan viikon sunnuntaina 1.12. Hurrikaania vastaan totutusti kello 15.30.

Lasse Jylhä, Etta:

”Selkeästi jäätiin tänään jalkoihin. Tiikerit taisteli paremmin ja painoi alas sen mitä tarvittiin. Harmittaa totta kai, mutta ei vielä huoleta. Tämä käydään joukkueen kesken läpi, reflektoidaan ja korjataan mitä pitää korjata.”

Jiri Hänninen, Tiikerit:

”Meiltä ehkä paras peli tälle kaudelle. Täytyy kyllä myöntää, että Etta oli tänään vaisumpi kuin odotin, Etta on varsinkin kotona hyvä. Odotin kyllä enemmän.”

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

”Totta kai maistuu aina voitto, vieraspinnat on tässä sarjassa aina kiven alla, varsinki Ettalta. Pelattiin tänään tasaisesti ja saatiin kaikki äijät mukaan. Huonon alun jälkeen hyökättiin koko ottelun ajan tosi hyvin.”

Olli Kuoksa, Etta:

”Tiikereille ensinnäkin onnittelut voitosta, pelasivat tosi hienosti. Mukava katsoa kun peli sujuu. Oma peli ei ollu niin kivan näköstä, vaikka tilastojen perusteella näyttääki tasaselta. Kaveri puolusti hienosti, ja meidän jänne ei sitten kestänyt. Hyökkääjät turhautu ja yritti aina vaan lyödä kovempaa, ja peli alko rakoilla. Tiikerit on meille aina paha vastus, leijasyöttöjä vastaan meidän nostajat ei oo parhaimmillaan, ja Tiikereillä on ehkä liigan paras torjunta-puolustus. Tämä oli meille hyvä opetus.

Parhaina ottelussa palkittiin Ettan Lasse Jylhä ja Tiikereiden Jiri Hänninen.

Lähitapiolan pisteet:
3 Jiri Hänninen, Tiikerit
2 Anton Välimaa, Tiikerit
1 Oskari Keskinen, Tiikerit

PROlibero:
Niklas Breilin, Tiikerit

Parhaat pistemiehet
Etta: Jan Helenius 12/+8, Ville Sorvoja 12/+3, Janne Marttila 7/-7
Tiikerit: Jiri Hänninen 15/+8, Oskari Keskinen 13/+11, Teemu Lahti 8/+-0

Yleisöä: 535

Ottelutilasto

Loimulle täysi pistepotti Lakkapäältä

Raision Loimu nappasi tämän kauden runsaslukuisimman kotiyleisön edessä täydet sarjapisteet, kun Mestaruusliigan jumbosijalla parhaillaan oleva Team Lakkapää kaatui 910 katsojan riemuksi luvuin 3-1 (25-14, 25-19, 26-28, 25-15). Ottelussa oli paikalla tavallista enemmän junioripelaajia, sillä pitkällä erätauolla parketin valtasi kaikki Loimun junioripelaajat. Lakkapäälle tappio oli kahdekas perättäinen.

Lauantaina perinpohjaisen selkäsaunan Loimaalla saanut Team Lakkapää oli edelleen siipirikkoisena matkassa. Vieraiden kolmen poissaolijan vastapainoksi Loimultakin puuttui kokonpanostaan edelleen kaksi pelaajaa. Lakkapää näytti kärsivän viikonlopun toisen puhtaan tappion Varsinais-Suomessa, kun Loimu johti kahden ensimmäisen erän voittamisen jälkeen kolmattakin erää jo luvuin 24-21, mutta vieraat eivät antaneet periksi, vaan nousivat Jani Sippolan ja Regan Fathersin johdolla erävoittoon luvuin 26-28. Neljäskin erä alkoi vielä Lakkapään komennossa, mutta 0-4 johtoasema kääntyi omien virheiden avittamana nopeasti Loimun tukevaan johtoon joka kesti erän ja ottelun loppuun saakka.

Omat virheet olikin yksi illan ratkaisuistaX sillä Lakkapää teki Loimulle peräti 32 pistettä, kun taas Loimu antoi virheillään 16 pistettä vieraille. Ottelun paras pistemies oli Lakkapään Regan Fathers, mutta 22 pisteen vastapainoksi virheitä tuli niin paljon että hän jäi tehoissa vain kolme pistettä plussan puolelle. Loimulaisista Tamir Hershko teki 17 ja Windson Ferreira 15 pistettä. Trent O’Dea teki 13 pistettä, kuten myös Väinö Rahko, jolle saldo 13 +10 oli liigauran ennätys.

Jani Sippola:

- Vähän parempaa kuin eilen Loimaalla, mutta itse olen uralla siinä pisteessä ettei tappiot ota kauheasti päähän jos on pelannut hyvää lentopalloa, mutta tällä hetkellä tuo meidän tekeminen on sillä tasolla että välillä jopa hävettää olla kentällä. Hakkurin passimäärä 47 kertoo mikä minulla oli tämän päivän taktiikka millä lähdetiin Loimua kaatamaan. Joukkueiden vastaanotossakin oli tänään iso ero Loimun eduksi.

Henri Tuomi:

Kolmas erä ihan jees, mutta kyllä meidän hakkurilla on ihan järkyttävä määrä virheitä. Muilla pysyi ihan jees hanskassa tuo homma, mutta hakkurilla se karkaa niin nopeasti ja niin äkkiä toi homma. Hän on vetänyt varmaan toistasataa hyökkäysvirhettä tälle kaudelle. Vaikka mitä puhutaan niin mopo karkaa niin kauas metsään ettei sitä löydy sieltä loppuerään enää. Silloin kun me saadaan peli kasaan, niin se kyykkää aina sieltä samasta paikasta ja annetaan peli pois.

Väinö Rahko:

- Meillä oli tosi hyvä vastaanotto. Se pysyi kasassa melkein koko pelin lukuun ottamatta kolmannen erän lopun pientä notkahdusta. Itseltä taisi olla parhaat lukemat mitä olen liigaurallani tehnyt.

Kasper Vuorinen:

- Kolmannen erän Lakkapää voitti Jani Sippolan takia. Hän oli siinä erän lopussa askeleen meitä edellä. Olen pitkään jo puhunut siitä, ettei ole kysymys siitä missä se kovin tai heikoin taso menee, vaan kysymys on siitä että päästään heikon vaiheen jälkeen takaisin ylös. Tänään Väinö Rahko oli vaikeuksissa kolmannen erän lopussa, mutta tuli miehen lailla sieltä uudestaan ja oli sanakari neljännessä erässä. Juuri tällaista me halutaan.

Ottelun parhaat pelaajat palkitsi otteluisäntä Silja Linen maskotti Harri Hylje:
Team Lakkapää: Jakub Kovac
Loimu: Tamir Hershko

LähiTapiolan pisteet
3 Hershko Loimu
2 Ferreira Loimu 
1 Kovac Lakkapää

PROlibero
Aylsworth, Loimu

Ottelutilasto

  Takaisin