Seuraa meitä somessa:

Loimu lähtee Eurokentille

11.06.2014

Viime kauden päätteeksi Mestaruusliigassa 5. sijoittuneelle Raision Loimulle tarjoutui mahdollisuus lähteä syksyllä alkavalla kaudella mukaan Euro-otteluihin, kun 4. sijoittunut Pielaveden Sampo ei halunnut ottaa paikkaa vastaan.

Loimussa ei päätöstä tarvinnut pitkään miettiä, vaan mukaan lähteminen selvisi muutamilla puhelinsoitoilla. Edellisen kerran raisiolaiset osallistuivat Euro Cupeihin kaudella 2010-2011, jolloin Raisiossa vieraili mm. maailmantähtiä vilisevä turkkilainen Arkas Izmir.

Ensi kaudella Loimu tulee pelaamaan Euroopan 3. korkeimmassa Euro-sarjassa, eli Challenge Cupissa. Tuleva vastustaja selviää kuluvalla viikolla, kun Euroopan Lentopalloliitto CEV suorittaa Euro Cup -arvonnat torstaina 12.6.

Euro-ottelut eivät ole lentopallossa itsestään selviä tulonlähteitä seuroille, sillä osallistumisesta ja mahdollisista voitoista ei kerry palkinto- tai tv-tuloja, vaan tulonhankinta perustuu yleisöön ja yhteistyökumppaneihin. Lisäksi OPM:n tukee osallistuvia seuroja korvaamalla matkakuluja.

- Kyllä meidän on tarkoitus vetää Euro-taival läpi vähintään nollatuloksella. Se onnistuu mm. yhteistyökumppaneiden avulla, mutta toivottavasti arpaonnikin on sellainen, että vastustajat olisivat yleisön mieleen, kommentoi Loimun puheenjohtaja Jukka Rajakangas.

  Takaisin