Seuraa meitä somessa:

Loimu, Tiikerit ja Sampo puhtaisiin voittoihin

01.02.2015

Sunnuntain liigakierroksella nähtiin selkeitä voittoja. Loimu voitti Tampereella, Tiikerit Kalajoella ja Sampo kotonaan Siilinjärvellä.


Iskun taistelu ei riittänyt Loimua vastaan

Pyynikin palloiluhallissa Tampereella nähtiin kolme erää korkeatasoista lentopalloa, kun Isku (8. 11-12, 33) ja Raision Loimu (4. 15-8, 44) iskivät yhteen lentopalloilun Mestaruusliigan kamppailussa. Vierasjoukkue Loimu vei ottelun lopulta erin 1-3 (23-25, 22-25, 31-29, 16-25).

Vaikka Loimu vei kaksi ensimmäistä erää, ottelun alku oli todella tasainen. Kolmannen erän Isku taisteli melkein väkisin nimiinsä, mutta neljännessä erässä ote herpaantui.

− Vähän harmittaa, että kaksi erää olimme niin lähellä, mutta emme kuitenkaan onnistuneet hoitamaan kotiin. Erätauolla puhuimme joukkueen kanssa, että pikkaisen pitäisi lisätä aggressiivisuutta ja taistelutahtoa ja himpun verran se auttoikin, Iskun valmentaja Jussi Heino sanoi.

Loimulla oli kolmannessa erässä kolme ottelupalloa, mutta Isku selvitti jokaisen. Lopulta kotijoukkueen neljäs eräpallo tuotti toivotun tuloksen. Neljännessä erässä Loimu kuitenkin onnistui karkaamaan nopeasti tavoittamattomaan johtoon.

− Syöttö helpottui vähän neljännen erän alkupuolella, emmekä jaksaneet painia riittävästi vastaanotto-hyökkäyspelissä. Kun riittävän pitkään olimme räpiköineet 3-4 pistettä perässä, niin alkoi tulla lyöntivirheitä ja Loimu sai viimeisen erän vähän liian helpolla, Heino totesi.

Loimun valmentaja Henri Tuomi kehui tiukkaa vääntöä:

− Vähävirheistä peliä kaksi ensimmäistä erää. Viimeistä erää lukuun ottamatta oli tiukkaa vääntöä ja varmaan yleisökin tykkäsi. Kolmannessa erässäkin meillä oli paikkamme, mutta sitten aloimme tehdä virheitä.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Iskun yleispelaaja Jan Helenius ja Loimun passari Ville Juntura. Parhaat pistemiehet olivat Iskun Tuomas Tihinen (23/+9) ja Loimun Urpo Sivula (27/+14). Sivula oli Iskulle pitkään vaikea pideltävä (43 hyökkäystä, 60% tappo), mutta maajoukkuehakkuri jäi myös neljästi torjuntaan.

− Hyvä peli joukkueena kokonaisuudessaan. Vastaanotto oli hyvä, joten oli helppo passata. Oma peruspeli riitti tänään, mitään ihmeitä ei tarvinnut esittää. Tiesimme, että Iskun on pelannut hyvin. Oli todella kiva pelata, totesi Loimun Ville Juntura.

− Neljäs erä oli harvinainen erä meiltä, jostain syystä meiltä loppui veto. Tämä olisi voinut olla meidän peli, kolme erää oli tiukkaa. Loimu oli odotetun kova, varsinkin Joe Klein ja Urpo Sivula olivat hyviä, sanoi Iskun Tuomas Tihinen.

Seuraavaksi Isku jatkaa kotiotteluita Pyynikillä. Perjantaina 6.2. Iskun vieraaksi saapuu LEKA Volley Kuopiosta ja maanantaina 9.2. Oulun Etta.

Isku (8. sijalla) on voittanut aiemmin tällä kaudella LEKA Volleyn (5. sijalla) kerran kotona ja hävinnyt vieraissa. Etta (6. sijalla) saapuu Pyynikille ensimmäistä kertaa tällä kaudella, ja Oulussa Isku voitti Ettan tammikuussa.

LähiTapiolan pisteet
3 Juntura Loimu
2 Helenius Isku
1 Sivula Loimu

Ottelutilasto

Herrera johdatti Sammon pistepottiin

Sampo (7. 12-12, 35) nappasi viikonlopulta täydet sarjapisteet kun sunnuntaina kaatui Korson Veto (9. 7-16, 27) suoraan kolmessa erässä 3-0 (25-18, 25-17, 25-20).

Samalla Sampo ohitti Iskun nousten seitsemänneksi ja kasvattaen eroa pudotuspeliviivan alla olevaan KoVeen kahdeksaan pisteeseen.

Petri Sainio, Korson Veto:

- Herreran ei pitäisi antaa koskea palloon ollenkaan, näkyy olevan aina piste. Hän, ja passari Krause pelasivat aivan jäätävän pelin, varsinkin jatkopalloissa. Pelin alussa oltiin hyvin mukana ja päästiin jopa vähän viemäänkin Sampoa, mutta sitten tuli aina se Herreran poika ja meidän päät alkoi painua. Ensimmäisessä erässä Sammon vastaanotto oli vain 29% mutta meille silti vain kaksi torjuntaa.

Jukka Tuovinen, Sampo:

- Pelin tasapaino oli hyvä. Hyvä hyppyleija oikeastaan ratkaisi pelin noin helpoksi meille, kun kokeiltiin vähän Korson vastaanottoa ja löydettiin sieltä hyviä pisteputkia. Hyvä viikonloppu kaikkiaan, kun saatiin täydet kuusi sarjapistettä. Kohti keväistä aurinkoa.

Parhaat pistemiehet
Sampo Leikas 19/+16, Herrera 17/+12, Seppänen 8/+3
KoVe Vallin 13/+8, Kankaanpää 10/0, Nurminen 6/+2

LähiTapiolan pisteet
3 Leikas Sampo
2 Herrera Sampo
1 Vallin KoVe

Ottelutilasto

Tiikereiden ylivoimaa Kalajoella

LiigaSärkät (12. 2-21, 7) pääsi vain ajoittain omalle tasolleen, mutta siltikään ei uhkaamaan Kokkolan Tiikereitä (2. 19-4, 58), joka voitti pelin Kalajoella selkeästi 0-3 (18-25, 17-25, 16-25).

Vain ensimmäisessä erässä alku oli tasainen, sen jälkeen Tiikerit menivät menojaan.

Tiikerien kapteeni Antti Ropponen:

- Laitettiin hienosti pallot kenttään!

Tiikerien päävalmentaja Tommi Tiilikainen:

- Hyvä esitys meiltä. Derbyt suoritettiin erittäin hyvin kokonaisuudessaan tällä kaudella, se lämmittää mieltä. Tämä on vähän erilainen halli pelata eikä siksi ole vierasjoukkueelle helppo, mutta suoriuduimme hienosti ja kaikki joukkueessa hoitivat hommansa hyvin.

LiigaSärkkien kapteeni Jussi Mäkinen:

- Onnittelut Tiikereille! Tämä peli hävittiin selvästi. Torjunta ja puolustus oli joukkueilla aika tavalla eri tasolla.

LiigaSärkkien päävalmentaja Shailen Ramdoo:

- Onnittelut voittajalle! Tiikerit painostivat kovin, emme pystyneet voittamaan edes yhtä erää. Eli nyt uuteen suunnitteluun ja katse seuraavaan peliin!

Parhaat pistemiehet
Särkät Nadazdin 13/+8, Carvalho 10/+10, Luna 9/-1
Tiikerit Ropponen 18/+11, Hietanen 11/+10, Siirilä 10/+8

LähiTapiolan pisteet
3 Hietanen Tiikerit
2 Kehoe Tiikerit
1 Carvalho LiigaSärkät

Ottelutilasto

Kuvat:
Hannu Tilus, Kalajoki

  Takaisin