Seuraa meitä somessa:

Loimu vei Varsinais-Suomen hegemonian

08.02.2015

Varsinais-Suomen paikallisväännössä Loimu vei voiton Hurrikaanista 3-1 kuitaten näin kauden kohtaamiset 2-1 ja samalla myös nousi ohi loimaalaisten sarjataulukossa kolmanneksi. Sampo kuittasi 3-0-voiton Riennosta, Lakkapää samoin numeroin LiigaSärkistä ja Etta 1-3-vierasvoiton Korson Vedosta.

​Loimu kuittasi paikallishegemonian

Miesten Mestaruusliigan kuluvan kauden ennätysyleisö (1125 katsojaa) sai nähdä yleisöön menevän ja kovatasoisen lentisottelun Kerttulassa. Kotijoukkue Loimu nujersi kauden kolmannessa keskinäisessä kohtaamisessa Hurrikaanin lukemin 3 - 1 (25-22, 23-25, 25-19, 25-19).

Voitollaan oranssimustat nappasivat arvokkaiden sarjapisteiden ohella Varsinais-Suomen moraalisen lentishegemonian. Ennen sunnuntain ottelua molemmat joukkueet olivat voittaneet kotiottelunsa.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat korkeatasoista lentistä. Avauserän ratkaisu nähtiin 20-19-tilanteessa. Vahvan ottelun pelanneen Tomi Rumpusen (13/+6, 3 torjuntaa) kolme peräkkäistä pistettä varmistivat kotijoukkueelle psykologisesti tärkeän erävoiton.

Kakkoserä eteni kissa-hiiri-leikkinä aina kalkkiviivoilleen asti. Normitasoaan vaisummin esiintynyt Hurrikaani-hakkuri Vladimir Cedic (15/+5, 1 ässä, 3 torjuntaa) petasi eräpallotilanteen kovasyöttöiselle Matti Oivaselle (11/+6, 3 ässää, 3 torjuntaa), jonka pelätty käsi viimeisteli illan ensimmäisellä ässällään mustapaitojen tasoittavan erävoiton.

Kolmas erä jatkoi edeltäjiensä kaavaa. Tasatilanteessa 16-16 isännät väänsivät vieraat väkisin siltaan passari Ville Junturan (2/+1, 1 ässä) ja hakkuri Urpo Sivulan (25/+12) johdolla.

Päätöseräksi jäänyt neljäs erä kulki Loimun komennossa alusta lähtien. 10-9-tilanteessa Tomi Rumpusen kaksi peräkkäistä pistettä siivitti isännät loppuun asti johtaneelle karkumatkalle. Osasyynä Hurrikaanin hiipumiseen oli joukkueen hyökkäyspelin tason putoaminen vaillinaisen vastuunoton ja johtajuuden seurauksena.

Eemeli Kouki, Hurrikaani: Oli mahtava pelata tuollaisen yleisömeren edessä. Tunnelma oli hieno. Mukana oli myös oma fanilauma. Pari eka erää oli uskomatonta pelaamista molemmilta joukkueilta. Hyökkäys ja vastaanotto toimivat molemmilla. Meidän pelimme sukelsi kahden erän jälkeen. Loimu hyökkäsi hyvin loppuun asti. Rohkeutta ja vastuunottoa jäi puuttumaan ottelun kriittisillä hetkillä.

Ossi Rumpunen, Loimu:

- Kevään ensimerkit ovat selvästi nähtävissä. Yleisöä oli hyvin paikalla, ja kentällä nähtiin kelpo pelaamista. Kaiken kaikkiaan oli mahtava pelata. Kaksi ekaa erää oli meiltä tasapainoista tekemistä. Kahdessa viimeisessä erässä tuli lapsuksia. Niistä kun päästään, ollaan hyvällä tiellä. Kakkoserässä seitsemän syöttövirhettä sotkivat tietysti pelaamistamme. Voitto lämmittää mieltä.

Ville Kakko, Hurrikaani:

- Kaksi erää tasaista vääntöä, sitten tasomme putosi liikaa. Kahteen viimeiseen erään tuli huonoja rotaatiopätkiä ja mentaalipuolen pätkimistä. Loimulla oli yleisön tuki, josta he ammensivat voimaa. Tunnustus vastustajalle, parempi joukkue voitti. Ensi viikolla on edessä raskas kolmen ottelun viikko. Vastuunottoa ja johtajuutta kaivataan enemmän kuin mitä tänään nähtiin.

Henri Tuomi, Loimu:

- Tasapainoista ja korkeatasoista peliä. Sideoutpelaamisemme sujui jälleen hienosti. Kova työ ja hyvät laitapelaajat ovat hyvän tuloksen tae. Pidettiin vastustajaa paremmin kiinni omista vahvuuksista. Päästiin myös hyvin kiinni Hurrikaanin laitapelaamiseen.

Parhaat pistemiehet
Loimu Sivula 25/+12, Klein 13/+10, T.Rumpunen 13/+6
Hurrikaani Petrusevics 16/+6, Cedic 15/+5, Kouki 14/+6

Parhaat pelaajat:
Loimu: Urpo Sivula
Hurrikaani: Eemeli Kouki

Lähitapiolan pisteet:
3 pistettä: Urpo Sivula, Loimu
2 pistettä: Eemeli Kouki, Hurrikaani
1 piste: Florian Ringseis, Loimu

Ottelutilasto

Sampo ei antanut Riennon yllättää

Sampo ei antanut edellisen illan vaikuttaa liikaa suorituksensa, vaan kuittasi suoran 3-0 (25-16, 28-26, 25-23) -voiton joensuulaisesta Riennosta. Kotijoukkue otti näin viikonlopulta täydet kuusi pistettä ja viidennen perättäisen voiton.

Jani Säisä, Riento:

- Kaksi erää vähän tiukempaa, mutta Sampo jatkoi vahvuuksillaan mitkä eilenkin olivat käytössä. Meillä oli vaikeuksia perustekemisessä jo kahdessa ensimmäisessä pallokosketuksessa, osittain siitäkin johtui laitureiden heikot tehot tänään. Välillä syy oli vastaanotossa, välillä passin laadussa. Keskimiehiin olen tyytyväinen.

Jukka Tuovinen, Sampo:

- 3-0, kolme pistettä, niihin olen tyytyväinen tänään. Syöttö- ja puolustuspeli oli meidän parhaat puolemme. Ihan eilisen tunnetilan tasolle ei päästy tänään, mutta en sitä odottanutkaan. Häyrisen Eetu pääsi tänään pelaamaan, Timon pelissä näkyi eilinen hieman painavan.

Parhaat pistemiehet
Sampo Herrera 18/+10, Krause 8/+5, Häyrinen 7/+7
Riento Louhela 9/+1, Hedhili 8/+6, Savimäki 8/+2

LähiTapiolan pisteet:
3 Krause Sampo
2 Herrera Sampo
1 Hedhili Riento

Ottelutilasto

Etta piti tasonsa voittaen Vantaalla

Etta jaksoi pitää tasonsa paremmin ja otti jaossa olleet kolme pistettä Vantaalla Korson Vedon kiusaksi erin 1–3 (27–25, 22–25, 17–25, 16-25). Otteluisäntänä oli hissimäisiin liikkeisin tottunut Kone hissit Oy. Erä ja ottelu olikin välillä pelillisesti otteluisäntää hellivää hissimäistä vuoristorataa.

Kahden ensimmäisen erän aikana nähtiin todella kovia puolustuspalloja. Mikasaa kaivoivat korsolaisista erityisesti peliin Tarkiainen, Määttänen, Laakso ja Hanni. Korsolaisten pelin taso valitettavasti laski kahdessa viimeisessä. Oululaisten torjuntanäytös neljännessä erässä päätti Korson pyristelyt.

Otteluisäntä palkitsi ottelun parhaina pelaajina Korson Vedosta Toni Kankaanpään ja Ettasta Joshua Walkerin.

Passari Joel Laakso, Korson Veto:

- Paljon tehtiin virheitä. Ja sitten alkaa päät painumaan eikä saada enää otetta. Mukava mennä kahden viikon kuluttua kotikaupunkiin Karkkilaan Loimua vastaan. Halli tulee varmasti täyteen.

Päävalmentaja Petri Sainio, Korson Veto:

- Ei pysy peli kasassa koko matsia ja päät painuvat nuorilla liian helposti. Kahdessa ekassa erässä kantti vielä riitti. Ryhmä on nuori ja kun hyvät harjoitusotteet saataisiin käännettyä nuorilla itse otteluun. Syöttövirheitä on edelleen liikaa. Saunailta varmasti auttaisi henkisen lukon avaamiseen. Nuori porukka ja töitä pitää vaan jaksaa tehdä.

Hakkuri Ville Sorvoja, Etta:

- Aloitettiin hyvin. Korso pelasi kuitenkin ensimmäisen erän lopun hyvin. Kolme viimeistä erää meni meiltä hyvin. Torjunta toimi lopussa erinomaisesti. Oma peli menee koko ajan parempaan suuntaan. Maajoukkueen hakkurin paikkaa mielii moni kaveri.

Päävalmentaja Olli Kuoksa, Etta

- Pikkusen hankala lähtö. Tiesin että Korso tulee vaikea peli. Korso jaksoi pitää tasonsa kaksi, me neljä erää. Siinä ratkaisu. On vaikeata aina pelata Korsoa vastaan. Onneksi saatiin tänään keskialuetta mukaan hyökkäyspeliin. Tavoitteet seuralla on mitalipeleissä. Kova otteluruuhka meillä, joten annoin kaikille peliaikaa.

Parhaat pistemiehet
Korson Veto: Antti Vallin 16/+9, Toni Kankaanpää 16/+2, Karl Külaots 12/+5
Lentopalloseura Etta: Joshua Walker 21/+9, Ville Sorvoja 13/+12, Anssi Hakala 11/+8

LähiTapiolan pisteet:
3 Joshua Walker, Etta
2 Ville Sorvoja, Etta
1 Rusty Lavaja, Etta

Ottelutilasto

Lakkapää rutisti tärkeät pallot paremmin

Team Lakkapää otti 3-0 (25-23, 25-21, 25-23) -kotivoiton LiigaSärkistä selkeästi vieraita tehokkaamman hyökkäyspelin johdolla. Isäntien hyökkäysprosentti oli 45, vieraiden 34. Erityisesti Raphael Möllers oli kova nimi kotijoukkueesta.

Jussi Mäkinen, LiigaSärkät:

- Positiivinen esitys meiltä, mutta jokainen erä kaatui oikeastaan yhteen rotaatioon. Parempaa tekemistä kuin viime peleissämme.

Raphael Möllers, Lakkapää:

- Taktiikkamme toimi hyvin, vaikka pelin sisällä otteet ailahtelivatkin. Itseltä hyvä peli, vähän vastaanottoja ja sai keskittyä hyökkäykseen.

Shailen Ramdoo, LiigaSärkkien päävalmentaja:

- Pelimme on kehittynyt kauden aikana, pelasimme nyt enemmän joukkueena kuin yksilöinä. Pelaajien roolit selkeämmät ja antavat enemmän vaihtoehtoja.

Normunds Veinbergs, Lakkapään päävalmentaja:

- Jatkopalloissa alkuun pientä epävarmuutta, mutta silti hyvin saatiin tehoja niistäkin. Roskapallojen pelaaminen oli hyvällä tasolla nyt. Hyvä voitto.

Parhaat pistemiehet
Lakkapää Smalzer 18/+7, Möllers 14/+10, Mäkinen 9/+4
Särkät Keski-Sipilä 12/+8, Nadazdin 11/+4, Luna 9/+3

LähiTapiolan pisteet:
3 Möllers Lakkapää
2 Kaurto Lakkapää
1 Hautala Lakkapää

Ottelutilasto

Kuvat:
Tuomas Pelto, Raisio
Juha Jäntti, Vantaa

  Takaisin