Seuraa meitä somessa:

LP Kangasala teki tempun heti uudelleen

08.02.2015

LP Kangasala uusi sunnuntaina kotonaan lauantaina Pihtiputaalla tekemänsä tempun eli nousi 0-2-tappiolta 3-2-voittoon. Nyt uhriksi joutui Woman Volley. Hämeenlinnassa HPK puolestaan oli helpon tehtävän edessä voittaessaan Pieksämäki Volleyn 3-0.

HPK jyräsi rutiinivoittoon

HPK:n ei tarvinnut esittää parastaan kun se voitti Pieksämäen 3-0 (25-18, 25-18 ja 25-8.) Etenkin hyökkäyksissä HPK oli täysin ylivoimainen. Piia Korhonen, Lexi Ervin ja Nikola Senkova latoivat palloa vuoron perään Pieksämäen lattiaan. Pieksämäen libero Anna-Kaisa Kerminen teki parhaansa ja puolusti muutaman kerran HPK:n tykityksiä näyttävästi peliin mukaan. Se ei kuitenkaan riittänyt.

HPK:n peli on monipuolistumassa kun Noora Venho palasi passarin tehtäviin. Katja Kylmäaho on edelleenkin HPK:n ykköspassari mutta Noppi tuo vaihtoehtoja hyökkäyksen rakenteluun. Yritteliäs Eveliina Rautiainen pelasi liberona hyvän pelin ja tahti sen kun paranee kun peliaikaa tulee lisää.

Pieksämäki joutui pelaamaan ilman ykköspassariaan kun Outi Polso oli kuumesairaana penkillä.

Pieksämäen päävalmentaja Hannu Seppänen myönsi ottelun jälkeen rehdisti, että HPK on liian kova joukkue savolaisille.

- Ei sijaisena matsiin joutunut passarimme tänään huono ollut mutta ehkä vakipassarimme olisi kuitenkin vähän tasoittanut peliä. Ulkomaalaiset olivat vaisuja ja annoimme nyt nuorille pelaajille mahdollisuuden hankkia pelikokemusta. Tänään oli pientä jännitystä ilmassa ja peliin olisi kaivattu rauhallisuutta, Hannu Seppäsen mukaan.

HPK:n päävalmentaja Bruno Napolitano oli lähes tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

- Normaali suoritus pelaajilta vaikka matsi ei ollut helppo. Tähtäämme liigassa kakkospaikkaan ja se alkaa olla lähellä. Liberomme Eveliina Rautiainen ei ole vielä ihan parhaassa kunnossa mutta menee vauhdilla eteenpäin. Nyt kun peluuttamisen vaihtoehdot ovat lisääntyneet niin alamme olla valmiita pudotuspeleihin. Runkosarjassa on vielä kolme ottelua. Menemme askel askeleelta eteenpäin. Ensin neljännesvälierät ja sitten välierät, joukkue kasvaa koko ajan, totesi HPK:n päävalmentaja Bruno Napolitano.

Pieksämäen parhaana pelaajana palkittiin hakkuri Essi Helminen. HPK:n taitava passari Katja Kylmäaho palkittiin Herkkumaan herkullisella tuotepaketilla.

Parhaat pistenaiset
HPK Korhonen 13/+11, Ervin 13/+8, Senkova 11/+7
Pieksämäki Helminen 10/+1, Heiskanen 6/+5, Kärkkäinen 5/+2

LähiTapiolan pisteet:
3 Piia Korhonen HPK
2 Karoliina Friberg HPK
1 Michaela Madsen HPK

Ottelutilasto

 

LP Kangasala käänsi viikonlopun toisenkin voitoksi

Kangasalan turnauskestävyys joutui koetukselle tuplaviikonlopun kahden tiukan pelin myötä. Runkosarjan loppusuoralla Pihtiputaan LiigaPlokista väännetty voitto toisintui heti seuraavana päivänä Rovaniemen Woman Volleyta vastaan.

LP Kangasala otti voiton Woman Volleysta erin 3-2 (17-25, 21-25, 25-12, 25-20,15-12).

Tuloksena myös samainen tajunnan räjäyttävä viidennen erän voitto ja sarjapisteitä viikonlopulta yhteensä upeat neljä. Päivän onnistujia olivat Chantale Riddle (21/+14) ja Salla Karhu (18/+8).

WoVo:n päävalmentaja Teemu Mäkikyrö:

- Tärkeä peli molemmille ja oltiin hyvin valmiita alusta lähtien peliin
vaikkei se meidän vahvuus olekaan ollut. Teimme rohkeita suorituksia ja tuntui, että LP alkoi sortua virheisiin. Oma peli oli suht hyvin kasassa vaikka ei laidoissa tehoja ollut. Kolmanteen erään tuli LP:n kova syöttö ja lapa alkoi puristaa kädessä. Keskihyökkäys jäi pelistä kokonaan pois kun pallot ei nousseet passarille. LP:n syöttö tuhosi vastaanottomme ja emme päässeet torjunnan ohi enään.

Nelli Rantanen, WoVo:

- Ei ole kiva hävitä ikinä, alku meni hyvin. Vastustaja oli parempi. Kolmanteen erään ei tullut puhetta. Tarkoitus oli pitää ote sillä tiedettiin LP:n pystyvän tulemaan takaa lujaa. oli hyvä fiilis pelata täällä kun oli Ylöjärveltä sukua katsomossa.

LP Kangasalan päävälmentaja Tuomas Alatalo:

- Emmää tiää, aina kun tästä lajista luulee jotain tietävänsä niin tulee tällainen viikonloppu. Ei niinkuin päätä eikä häntää. Joukkue on kova, ei luovuteta ja mennään takaa ohi. Avaukset oli sovittu jo perjantaina joten oli helppo valmistautua. WoVon vastaanotto oli hyvä kaksi erää, saimme kuitenkin piirun lisää syöttöön kolmanteen erään. Muutimme hieman torjuntataktiikka kolmanteen erään. Katotaan kuka tulee playoffeissa, en lähden laskemaan tilastoja.

Nette Tuominen, LP Kangasala:

- Uskomaton viikonloppu kaikin puolin,nyt on takki aika tyhjä. Identtiset pelit, tänään ei ollut niin hanakala olo kahden hävityn erän jälkeen.
Hyvä treeniviikko antoi varmuutta peliin. Viimeiseen lyöntiin ajattelin että käsi tyhjäksi, silmät kiinni. Kaksi erää oli paniikki päällä ja siksi seisottiin kentällä. Tärkeä peli vaikkei sitä ääneen sanottu.

Parhaina palkitut pelaajat:
LP Kangasala Salla Karhu
WoVo Heidi Rovanperä

LähiTapiola pisteet:
3 Chantale Riddle, LP Kangasala
2 Heidi Rovanperä, WoVo
1 Tiiamari Sievänen, LP Kangasala

Parhaat pistenaiset
LP Kangasala Riddle 21/+14, Karhu 18/+8, Tuominen 12/+2
WoVo Rantanen 14/+5, Jaudzema 13/+4, Kaufman 11/+7

Ottelutilasto

Kuvat:
Jyri Kivimäki, Kangasala

  Takaisin