Seuraa meitä somessa:

LP Viesti ei antanut Jymylle mahdollisuutta

09.10.2019

LP Viesti piti vahvemman viitan Nurmon Jymyn vieraillessa koko ottelun ajan, eikä nurmolaisjoukkue päässyt yllättämään missään vaiheessa. Lopputulos suora 3-0 voitto salolaisille (25-13, 25-14, 25-20)

Molemmat ottelut kahdesta ensimmäisestään tähän mennessä voittanut LP Viesti lähti otteluun selvänä ennakkosuosikkina, kun nurmolaisjoukkue puolestaan oli hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan.

LP Viestin puhdas tappioton saldo sai jatkoa nyt kolmen ottelun mittaiseksi Jymyn jäädessä vielä odottamaan kauden avausvoittoaan. Salohallissa oli yleisöä komeasti 1069.

Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkue LP Viestin Anna Czakan ja nurmolaisilta entinen LP Viesti -kapteeni Kaisa Nyman.

Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä. Pikkuhiljaa ero kasvoi ja erän puolivälin ylittyessä tilanne oli kasvanut jo 18-11. Erä lopulta LP Viestin nimiin 25-13.

Toinen erä noudatti samaa kaavaa. LP Viestin johto kasvoi tilanteeseen 18-12 ja lopulta erävoittoon 25-15.

Pitkä erätauko ja Nurmon Jymy sisuuntui otteluun mukaan. Ensimmäisen seitsemän pallon jälkeen tilanne oli 1-6 nurmolaisille. LP Viesti ei kuitenkaan hämääntynyt nurmolaisten vahvasta alusta ja nousi tasoihin jo tilanteeseen 9-9. Tasatahtiin edettiin 15 pisteeseen asti, josta ero alkoi jälleen kasvaa salolaisten eduksi. Erä LP Viestille 25-20.

Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkue LP Viestin Anna Czakan ja nurmolaisilta entinen LP Viesti -kapteeni Kaisa Nyman.

Kaisa Nyman:

- Samaltahan täällä näyttää, oli niinkuin kotiin tulisi. Saatiin temmot vähän paremmin kuntoon - tästä on hyvä jatkaa.

Anna Czakan:

- Pelattiin rennosti ja rohkeasti. Tuntui, että peruspeli oli kunnossa.

Kari Tuomela

- Kyllähän tässä ihan eri sarjassa Salon kanssa ollaan pelaajamateriaalinkin perusteella. Koitettu vaihdella rotaatiota ja pelaajien paikkoja ja löytää toimivia ratkasuja. Kolmannen erän alussa päästiin jo sinnepäin.

Tomi Lemminkäinen:

- Hyvä peli meiltä. Varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä peli oli tosi hyvällä tasolla, että kahteen erään tehtiin vain yksi hyökkäysvirhe. Tällä tasolla olisi voittanut jo monen muunkin joukkueenkin. Tyytyväinen etenkin siihen, että joukkue on hyvä puolustamaan mikä on sitä mitä tältä kaudelta haettiinkin.

LähiTapiola -pisteet
3 Anna Czakan, LP Viesti
2 Nette Peit, LP Viesti
1 Kaisa Nyman, Nurmon Jymy

PROlibero
Eveliina Rautiainen, LP Viesti

Ottelutilasto

Kuvat: Markus Moisio / LP Viesti

  Takaisin