Seuraa meitä somessa:

LP Viesti ensi kauteen kahden kullan tavoitteella

12.05.2014

Salolaisen lentopalloseura LP Viestin tavoitteet sarjakaudelle 2014-15 ovat edelleen korkealla: naisten Mestaruusliigassa ja Suomen cupissa tavoitteena on kultamitali.

Liigassa LP Viesti on pystynyt kuuteen peräkkäiseen kultamitaliin – Suomen cupissa on kahtena viime vuonna tullut hopeaa joten kotimaan toiseksi tärkeimpään kilpailuun on jäänyt parannettavaa.

Eurocupeissa LP Viesti tavoittelee myös hyvää menestystä joskin viime kauden CEV-cupin jaetusta yhdeksännestä sijasta on vaikea parantaa.

Urheilullisten tavoitteiden lisäksi LP Viesti pyrkii edelleen vahvistamaan ja laajentamaan seuran organisaatiota sekä vahvistamaan yhteistyötä Salon Viestin junioritoiminnan kans-sa. Etenkin ottelutapahtumissa jatkuu yhteistyö Salon Viestin Ukkomiesten sekä Salon Viestin kuntonaisten kanssa.

LP Viestin budjetti kaudella 2014-15 on 295 500 euroa (ilman eurocupin kuluja).

LP Viesti Salo ry:n johtokunta uudistui edellisvuodesta kahdella nimellä: uusia johtokunnan jäseniä ovat Teija Lähteenmäki ja Markku Murto. Seuran puheenjohtajana jatkaa Ilpo Määttänen.

LP Viestin johtokunta 2014–15:

Ilpo Määttänen, puheenjohtaja
Pirjo Silenius, varapuheenjohtaja
Mika Koskinen, sihteeri
Tomi Lemminkäinen, urheilutoimenjohtaja
Teija Lähteenmäki
Markku Murto
Juha Nurmi
Mika Salminen
Kari Seppälä

  Takaisin