Seuraa meitä somessa:

LP Viesti hyökkäsi JymyVolleyn kumoon - Boomin loukkaantuminen varjona

13.01.2023

JymyVolleyn otteet eivät riittäneet kaatamaan LP Viestiä torstai-illan kotipelissä Nurmohallilla. Nelieräinen ottelu lopulta vieraille 1-3 (25-20, 20-25, 19-25, 19-25).

Ottelussa koettiin dramatiikkaa, kun LP Viestin Dagmar Boom tuupertui kivusta huutaen kentälle neljännen erän puolivälissä. Polvivamma oli niin paha, että paikalle hälytettiin ensihoito, joka vei hollantilaispelaajan saamaan ensiapuun.

Ottelun ensimmäisessä erän menoa kotijoukkueelle avitti LP Viestin melkoinen virhesuma. Kotijoukkueesta loisti salolaisille tuttu pelaaja Kaisa Jokinen, joka paukutteli erävoiton vaatimat pisteet komeilla vastapalloilla. Toiseen erään kumpikin joukkue ryhdistäytyi, ja sai karsittua virheitä. JymyVolleyn kapteeni Riikka Valkonen pääsi peliin mukaan, ja Jokinen säilytti hyvän vireensä paukuttaen satasia komeasti vieraiden kenttään. JymyVolley osoitti sinnikkyyttä nousemalla viiden pisteen takaa tasoihin, mutta otteet eivät riittäneet erän loppuun saakka.



Yhteistyö JymyVolleyn passarin Mila Viljasen ja serbihakkuri Ivana Radonjicin välillä sujui paremmin kuin parissa aiemmassa ottelussa, mikä näkyi myös pistesaldossa. Radonjic paukutti palloa vastustajan kenttään. Vastustajan ykköstykki Saana Lindgren oli välillä pitelemätön, ja myös Arita Ternava löysi taitavasti pallolle paikkoja torjunnan käsien välistä. Neljännen erän puoliväliin osui Boomin loukkaantuminen. Joukkue kokosi itsensä hyvin dramaattisten hetkien jälkeen, ja Boomin tilalle kentälle tullut Iina-Reetta Kaikkonen löysi pelin rytmin nopeasti.

Saana Lindgren:

- Aika paljon tuli tänään virheitä, ei ollut siinä joukkueiden välillä suuria eroja. Tilastojen mukaan me löysimme tänään oman kovuutemme, ja luulen, että ottelu ratkesi siihen. Oma aloitus oli vähän vaikea aloitus tänään ja saada bussimatkan jälkeen pääkoppa tänne hallille. Olen kuitenkin tyytyväinen, vaikka hyökkäyksessä voisi tehdä hommia paremmin. Tänään saatiin monelta pelaajalta apuja, eikä pisteiden teko jäänyt parin pelaajan varaan. Ja totta kai se varmasti helpottaa yleispelaajia, kun Saana passaa eri puolille niin välillä vastustajan keskipelaaja ei ehkä tiennyt, mihin päin lähteä. Boomin loukkaantuminen oli tietysti takaraivossa oli koko ajan, kun lääkintählökunta oli siellä, mutta hyvin otettiin porukka kasaan ja päätettiin, että nyt viedään tämä erä Boomille.

Tomi Lemminkäinen:

- Oltiin jonkin verran parempia hyökkäyksissä tänään. Ensimmäisessä erässä takkusivat hyökkäykset pahasti, saatiin tosi paljon vaimennuksia puolustuksiin, mutta sen jälkeen ei saatu mitään aikaan. Oltiin aika pahasti miinuksella, ja annetiin 18 pinnaa Jymylle yhteen erään. Sen jälkeen pelattiin kolme viimeistä erää paljon virheettömämmin ja aika hyvällä tasolla. Vastaanotto toimi pääasiassa hyvin ja hyökkäyspeli parani selvästi kolmeen viimeiseen erään. Se näkyy hyökkäysprosenteissakin etenkin kolmannessa erässä.

- Minusta näyttää ihan selkeästi siltä, että Boomin pelit on pelattu tältä kaudelta ja voi olla jonkin verran ensi kaudeltakin. Näytti aika pahalta. Joukkue otti hyvin, ne, jotka jatkoivat pelaamista, olivat ensin auttamassa, mutta sitten heidät otettiin pois ja, ne jotka eivät pelanneet, auttoivat. Näitä sattuu, ja muiden fokus pitää olla pelaamisessa ja pelin jälkeen mietitään asiaa enemmän.

Ivana Radonjic:

- Tänään molemmilla joukkueilla oli hyvä taistelu. Me pelaamme jokaisen ottelun hyvin tiettyyn pisteeseen saakka, ja sitten tapahtuu jotakin. Tästä ottelusta meiltä puuttui yleispelaaja (Hyttinen), ja se vaikutti. Ja ehkä vastustajalla oli tänään parempi päivä kuin meillä. Oli kuitenkin todella hyvä taistelu kummaltakin joukkueelta. Uskon tähän joukkueeseen, ja meillä on mahdollisuudet paljon parempaan miltä juuri nyt näyttää.

Aleksi Mutka:

- Vastustaja oli tasaisempi ja hyökkäyspäässä selkeästi meitä parempi. Siellä ne isoimmat erot tulivat ainakin paperin mukaan. He olivat tasaisempia, kun taas meillä peli ailahteli pikkusen liikaa. Ei pystytty pitämään tasaisuutta erien loppuun saakka. Saatiin ensimmäisessä erässä vastustajan virheillä paljon mahdollisuuksia, ja pystyttiin hyödyntämän niitä riittävästi siinä kohtaa. Vastustaja petrasi seuraaviin eriin, eikä me saatu nostettua meidän tasoa, jotta olisi pelattu voitosta.
Pakko ottaa positiiviset asiat tästä ottelusta. Me saatiin hakkuri taas pelipäälle, mikä helpottaa meitä jatkossa. Pisteet vaativat kuitenkin aina sitä, että useampi onnistuu tasollisesti.


JymyVolley - LP Viesti 1-3
25–20, 20–25, 19–25, 19–25
JymyVolley: Radonjic 18/+8, Jokinen 8/+6, Peura 7/+4
LP Viesti: Lindgren 21 / +10, Haatainen 11/+10, Ternava 15/+5

Ässät: 1-6
Syöttövirheet: 9-16
Torjunnat: 10-10
Hyökkäys%: 36-47

Joukkueiden MVP:t
Radonjic/ JymyVolley
Lindgren / LP Viesti

PROlibero
Netta Laaksonen, LP Viesti

Yleisöä: 299

Ottelutilasto

Kuvat: Jani Kantokoski

  Takaisin