Seuraa meitä somessa:

LP Viesti naisten Suomen Cupin finaaliin

15.11.2019

LP Viesti varmisti perjantaina salolaisittain 13:nnen kerran paikan naisten lentopallon Suomen Cupin finaalissa kaadettuaan Puijo-Wolleyn välierässä 3-0 (25-19, 25-17, 25-14).

LP Viestin nimellä joukkue on pelannut finaaleissa aiemmin yhdeksän kertaa, joista seitsemän kertaa se on poistunut voittajana. Salon Viestin nimellä saldo on kuusi finaalipaikkaa ja kolme kultaa.

Pisteiden valossa pelin alku lähti käyntiin kotijoukkueen komennossa, mutta pian Puijo Wolleyn taistelu alkoi tuottaa ansaittua tulosta taululle. Molemmilta puolilta nähtiin hyviä hyökkäyksiä, puolustuksia, passeja ja torjuntoja. LP Viestiltä komeita lyöntejä nelospaikalta esitti erityisesti Lotta Piesanen, Puijolta mm. Janica Helenius, Hilkka Hujanen ja Riikka Koivusaari. Erän alussa tullut piste-ero kuitenkin säilyi erän loppuun asti ja erä LP Viestille 25-19.

Toisen erän hahmo oli Anna Czakan, jonka syöttövuoroon erä ratkesi. Czakan meni syöttämään tilanteessa 7-6 ja parin ässän sekä monen pahan syötön jälkeen tilanne oli 15-7. Puijo Wolley ei missään vaiheessa kuitenkaan luovuttanut peliä. LP Viesti vaihtoi kentälle nuorempaa verta, kun Arita Ternava, Inka Mehtola ja Teija Vuorenmaa tulivat erän loppupuolella kentälle. Jokainen pelasikin rohkeasti Viktoriia Tuchasvilin taidokkaista passeista ja Teija Vuorenmaa teki ensimmäiset pisteensä LP Viestin paidassa. Erä LP Viestille 25-17.

Kolmannessa erässä LP Viesti jatkoi vahvaa pelaamistaan eikä vierasjoukkue päässyt enää peliin mukaan. Kotijoukkueella olikin mahdollisuus peluuttaa nuorimpia pelaajiaan ja lopussa kentällä olivat Inka Mehtola, Salla Virtanen, Teija Vuorenmaa, Arita Ternava. Kun LP Viestillä sama hyvä tekeminen jatkui ja Puijo Wolleyn usko vastaavasti loppui, meni kolmas erä pistein 25-14.

Puijo Wolleyn kapteeni Hilkka Hujanen totesi, että tiedossa oli kova peli, koska taisteltiin Suomen Cupin finaalipaikasta.

-Lähdettiin peliin tosi hyvin ja meillä oli hyvä asenne. Päätettiin, että tullaan Saloon taistelemaan, mutta kun katsoo tilastoja, niin oma vastaanotto ja syöttö olivat huonoja. Pitäisi olla kovemmat prosentit, jos haluaa voittaa pelejä. Ensimmäinen erä pelattiin hyvällä tasolla, näin pitäisi pelata aina. Henkilökohtaisesti oli mukavaa päästä pelaamaan tauon jälkeen.

LP Viestiltä Nea Haatainen oli tyytyväinen oman joukkueen esitykseen:

-Pelattiin hyvin ja saatiin 3-0 voitto sekä paikka finaaliin. On ollut mukava saada peliaikaa, vaikka Kaylan loukkaantuminen ei olekaan mukava asia. Huomenna aamulla lähdetään Seinäjoelle Nurmoa vastaan.

Puijo Wolleyn päävalmentaja Jukka Lehtonen kehui omiensa asennetta ensimmäiset 1,5 erää.

-Ottelun alkupuoli meni hyvin ja taisteluilme oli kohdillaan, mutta tänään kompastuskivenä olivat vastaanotto ja syöttö. Valitettavasti meidän joukkue ei vielä tässä vaiheessa kestä niiden epäonnistumista.

LP Viestin Tomi Lemminkäinen oli monesta asiasta mielissään:

-Tasainen peli koko joukkueelta, kaikilla kulki hyökkäys. Tehtiin vain kaksi suoraa virhettä hyökkäyksissä. Ensimmäisessä erässä Puijo pelasi hyvin, eirtyisesti puolustuksessa ottivat kovia lyöntejä ylös. Jos he pystyvät pelaamaan koko pelin kuten ensimmäisen erän, alkaa voittojakin tulla. Toisen erän ratkaisi Annan syöttövuoro ja vastustajalta taisi katketa selkäranka.

-Nuorten pelaajien esitys oli upeaa. Kentälle tullaan rohkeasti tekemään pisteitä.

Lehdistötilaisuudessa keskusteltiin myös Suomen Cupin tilanteesta, kun tänä vuonna mukaan ilmoittautui vain vähän joukkueita. Kummankaan joukkueen valmentajat eivät ymmärrä poisjääntejä. Jukka Lehtonen totesi, että on sääli, että näin hieno kilpailu unohdetaan. Systeemi on hyvä, kun yhdellä ottelulla on suuri merkitys. Tomi Lemminkäinen oli samaa mieltä ja totesi lisäksi, että LP Viesti haluaa voittaa Suomessa kaksi kilpailua, joista toinen on Suomen Cup.

Salonjokilaakon puolesta parhaat pelaajat palkitsivat Mia ja Henry Czakan.

Puijo Wolley: Nikki Cornwall
LP Viesti: Viktoriia Tuchasvili

Parhaat pisteiden tekijät
Puijo Wolley: Koivusaari 8/+6, Helenius 6/+3, Autere 6/+2, Cornwall 6/+2
LP Viesti: Czakan 11/+9, Peit 11/+5, Pilepic 9/+6

Suomen Cupin toinen välieräpari on LiigaPloki – LP-Vampula, jotka kohtaavat lauantaina 7.12.

OTTELUTILASTO

Kuvat: Markus Moisio / LP Viesti

  Takaisin