Seuraa meitä somessa:

Maajoukkuepassari Kylmäahosta LP Kangasalan pelinrakentaja - Jalonen jatkaa

15.04.2020

LP Kangasalan passarikaksikon muodostavat tulevalla kaudella Katja Kylmäaho ja Emmi Jalonen.


LP Kangasalan Mestaruusliigajoukkue ei ole passivoitunut koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilassa, vaan on keskittynyt kasaamaan erittäin kilpailukykyistä joukkuetta. Pelaajien kesken Kangasala tunnetaan kokonaisvaltaisesti harjoittelevana joukkueena, minkä osoituksena kokoonpanossa nähdään tulevalla kaudella kuusi maajoukkueryhmään kuuluvaa pelaajaa. Pelkällä maajoukkueen statuksella ei peliaikaa ole kuitenkaan luvassa, vaan ”niin pelaat kuin harjoittelet” on jokaisen pelaajan tiedossa. Tavoite on aina hyvin harjoitteleva joukkue, jonka menestyminen on hyvän harjoittelun sivutuote.

Passari, joka on johtaja

Kuluneen kauden oulunsalolainen Katja Kylmäaho (26v / 172cm) pelasi Hämeenlinnan Lentopallokerhon riveissä. Sitä edeltävinä kausina ulkomaan kiertueella Saksassa ja Sveitsissä. Saksassa Katja muodosti tehokkaan parin yhdessä Roosa Laakkosen kanssa. Saavutuksista löytyy myös ennen ulkomaan kiertuetta Suomen mestaruus silloisen HPK:n riveissä vuodelta 2016. Katja kertoo esikuvikseen oman äitin ja isin, sekä fanittaa tietenkin Antti Tuiskua.

- Katja on passari, joka on johtaja. Hän pystyy pelaamaan nopeaa ja monipuolista passipeliä, kuvailee päävalmentaja Arttu Keränen.

Ilmeisen innoissaan tulostaan Kangasalle on myös passari Katja, kun kysyimme fiiliksiä siirtymisestä riveihimme:

- Kiva ja jännittävä fiilis tulla Kangasalle ensimmäistä kertaa pelaamaan. Täällä on kuulemma hyvä pöhinä. Joukkueessa on myös läheisiä ystäviäni niin odotan innolla että pääsen heidän kanssaan vihdoin pelaamaan.

Mitä odotat ensi kaudelta?

- Odotan hyvää tulosta kaudelta. Mutta ennen kaikkea mukavia sekä kovia pelejä. Itselläni hyvä mahdollisuus pelata elämäni paras kausi ja sen eteen teen kaikkeni ja odotan ja toivon sitä myös muilta.



Jalonen jatkaa innoissaan

LP Kangasalan edustusjoukkueessa jatkaa toisen passarina erittäin potentiaalinen kyky Emmi Jalonen. Emmin (21v / 173cm) läpimurtokausi Mestaruusliigassa on aivan kulman takana. Erinomaisen motivaation ja asenteen omaava nuori ja kunnianhimoinen pelinrakentaja viihtyy erinomaisesti Kangasalla. On hienoa, että tämä vannoutunut Eppujen ja Tapparan fani saa uralleen jatkoa mieleisessään seurassa.


- Emmi on potentiaalinen tulevaisuuden maajoukkuepassari, joka kehittyy kovaa vauhtia kohti isoa vastuullista roolia, päävalmentaja Keränen toteaa.

Valmennusjohto on erityisen tyytyväinen joukkueemme kahteen näinkin samanlaiseen, mutta erilaiseen passariin.

Kysyimme myös Emmiltä minkälaisia fiiliksiä on jatkosta tutussa seurassa:

- Olen tosi innoissani jatkosta Kangasalla. Täällä on loistavat puitteet harjoitteluun. Valmennus ja fysiikkavalmennus ovat hyvällä tasolla.

Mitä odotat ensi kaudesta omalta ja seuran osalta:

- Ensi kaudelta odotan tasokkaita treenejä ja harppauksia eteenpäin omalla lentopallourallani. Viime kauden hyvää työtä jatkamalla uskon, että voimme saavuttaa mitä vain tulevalla kaudella.


Seuran tavoitteena on kehittää Kangasalasta lentopallokaupunki.

- Koronavirus on tuonut tullessaan hyvin poikkeukselliset ajat ja tavat toimia. Yritykset ovat joutuneet keksimään uusia tapoja tavoittaa asiakkaansa. Olemme LP Kangasalan seurajohdossa pyöritelleet erilaisia ideoita, millä tavalla pystyisimme tuomaan entistä enemmän arvoa suomalaiseen urheiluviihteeseemme. Kuitenkin urheilussa on kyse yleisön viihdyttämisestä. Luodaan arvaamattomia, jännittäviä ja tunteita nostattavia fiiliksiä. Lentopallo onkin paras tuote näiden jokaisen tunteet tuottamiseen!
Tavoitteena on kehittää ensi kaudesta lähtien aivan uudenlainen ottelutapahtuma, joka tulee sisältämään uudenlaista erilaista ohjelmaa ennen otteluita. Tavoitteenamme on luoda entistä ikimuistoisimpia tapahtumia kaikenikäisille. Pyrimme luomaan otteluistamme koko perheen tapahtuman. Suunnitteilla on lapsille omaa kerhotoiminta ottelun ajaksi, seura tiedottaa.

  Takaisin