Seuraa meitä somessa:

Määttä Hurrikaaniin 1+1-vuotisella sopimuksella

08.05.2014

Hurrikaani- Loimaa on keskiviikkona solminut sopimuksen 29- vuotiaan passari Kalle Määtän kanssa. Yhdeksän edellistä kautta Rovaniemellä pelannut tietotekniikka insinööri halusi uralleen uusia haasteita ja vaihtaa maisemaa.

Uusi koti löytyy ainakin vuoden verran Loimaalta, jonne Määttä saapuu touko-kesäkuun vaihteessa. Toistaiseksi tyttöystävä jää Rovaniemelle, mutta passarin mukaan tyttöystäväkin saattaa muuttaa kauden aikana Loimaalle. Määttä on urallaan pelannut 398 liigaottelua ja 8 maaottelua. Suomen Mestaruuksia passari on päässyt juhlimaan kolmesti. Vuoden miestulokkaaksi Määttä valittiin 2008.

Ville Kakko oli tyytyväinen sopimuksen syntymisestä. Kakon mukaan passaritilanne saattaa olla signaali myös muille pelaajille, että Loimaalla ollaan tosissaan ja tarkoituksena on koota menestyvä joukkue. – Halusimme uudentyylistä pelin rakentelua. Hän pystyy pelaamaan nopeaa passitempoa ja on ulottuva sekä monipuolinen. Eikä pelaajahistoriakaan ole huono, sillä mies on osoittanut olevansa ns. voittava passari, analysoi Kakko tuoretta passarihankintaa.

Kakko ei missään nimessä sulje pois mahdollisuutta, etteikö Petteri Penttinen jää joukkueeseen. Kakon mukaan Penttinen on neljän kauden aikana hoitanut tonttinsa hyvin, mutta valmentajan mukaan nyt on aika hakea muutosta pelityyliin passarin kautta. Määttä oli solmittuun sopimukseen tyytyväinen. Passarin mukaan Hurrikaani on seurana kiinnostava ja maisemanvaihdos Lapista Varsinais- Suomeen on uran kannalta piristävä.

– Olen nyt yhdeksän kautta pelannut Rovaniemellä, joten tunsin taritsevan uutta haastetta uralleni. Koen, että voin pelata ja kehittyä vielä usean vuoden ajan ja nyt oli mahdollista saada uutta nostetta pelaajauralleni. Aikaisemmin olen pelannut vastustajan paidassa Hurrikaania vastaan ja nyt pääsen samaan kiihkeään tunnelmaan mukaan kotijoukkueen paidassa, joten totta kai olen innoissani. Loimaalla on aina ollut paljon yleisöä ja tunnelma hyvä. Nämä kaikki asiat vaikuttivat sopimusta tehdessäni. Samaten Aivars Petrusevicsin, Jesse Mäntylän ja Vladimir Cedicin jatko Hurrikaanissa merkitsi minulle paljon. Petrusevics on vuosikausia kuulunut liigan ehdottomaan eliittiin ja Mäntylä puolestaan on liigan parhaita liberoja. Cedicin jatko myös oli henkilökohtaisesti tärkeää minulle passarina.

Määttää Hurrikaaniin oli houkuttelemassa omalta osaltaan Normunds Veinbergs, joka liittyi viime keväänä ennen pudotuspelejä Kakon valmennustiimiin. – Nortsa kehui seuraa ja työilmapiiriä hyväksi. Silläkin oli merkityksensä.

Kalle Määttä:

398 liigapeliä, 907 pistettä, 401 torjuntaa, 158 ässäsyöttöä

3 SM-kultaa, 1 SM-hopea, 2 SM-pronssia

Suomen cup: voitto 2010, hopeaa 2009,2011

Kauden miestulokas: 2008

Viime kausi 13-14: 30 ottelua, 79 pistettä, 10 ässäsyöttöä, 35 torjuntaa

Teksti: Hurrikaani tiedotus

  Takaisin