Seuraa meitä somessa:

Mäkikyrö palaa WoVo Rovaniemen päävalmentajaksi

23.03.2020

Päättyneellä kaudella kahdeksanneksi lentopallon naisten Mestaruusliigassa sijoittunut WoVo Rovaniemi vaihtaa päävalmentajaa ensi kaudeksi. Viime kaudella WoVoa luotsannut Tuomas Alatalo ei jatka Rovaniemellä, vaan hänen paikkansa päävalmentajana ottaa Teemu Mäkikyrö.

Uuden valmentajanimityksen myötä WoVo palaa tuttuun komentoon, sillä Mäkikyrö luotsasi joukkuetta yhteensä viisi kautta kausina 2013-2018. Torniolaissyntyinen valmentaja nähtiin WoVon peräsimessä myös kevätkaudella 2019, jolloin hän korvasi päävalmentajana Juha Keihäskosken. Viime kauden Mäkikyrö toimi WoVossa seuran valmennuspäällikkönä.

Edustusvalmennuksen pariin Mäkikyrö palaa omien sanojensa mukaan mielenkiinnolla sekä uutta oppineena.

– Pari vuotta pientä pätkää lukuun ottamatta on saanut pitää sopivaa etäisyyttä seuravalmentamiseen, kun on toiminut akatemiavalmentajana, junioreiden kanssa sekä nuorten maajoukkueissa. Sinä aikana on pystynyt kehittämään itseä valmentajana ja nuoret pelaajammekin ovat menneet eteenpäin, joten nyt on jälleen hyvä aika kohdata.

WoVo saavutti päättyneellä liigakaudella pudotuspelipaikan, mikä tulee olemaan ensi kaudella joukkueen vähimmäistavoite. Kysyttäessä Mäkikyröltä, millainen WoVo ensi kaudella tullaan näkemään, saadaan vastaukseksi urheilullinen.

– Haluamme olla taisteleva, rohkea ja yhtenäinen joukkue, joka pyrkii urheilullisin menetelmin eteenpäin. Meidän täytyy olla sarjan kovakuntoisimpia joukkueita jos haluamme kehittää pelaajia isompiin ympyröihin. Ostomarkkinoille emme ole edelleenkään lähdössä, Mäkikyrö alleviivaa.

Neuvottelut pelaajiston kanssa ovat tuoreen valmentajan mukaan hyvällä mallilla. Kotimaisen rungon odotetaan varmistuvan kuluvan viikon aikana ja pääsiäiseen mennessä suurimman osan joukkueesta olisi tavoite olla kasassa. Joukkueen taustaryhmään Mäkikyrö odottaa vielä joitain nimiä.

– Staffiryhmä pysyy pääosin samana, mutta muutamia täydennyksiä sinne osastolle on vielä tulossa kevään mittaan.

WoVo Rovaniemi aloittaa syksyllä yhdeksännen kautensa pääsarjatasolla. Sen toistaiseksi paras sijoitus löytyy kaudelta 2014-2015, jolloin se sijoittui Mestaruusliigassa neljänneksi.

  Takaisin