Seuraa meitä somessa:

Marshall ja Siltala Mestaruusliigan marraskuun pelaajat

03.12.2019

Lentopallon Mestaruusliigan marraskuun pelaajiksi on valittu LP Kangasalan yhdysvaltalainen yleispelaaja Mary-Kate Marshall ja Savo Volleyn yleispelaaja Antti Siltala.

Marshall johti 22,0 pisteen ottelukohtaisella keskiarvollaan LP Kangasalan marraskuussa täyteen 15 pisteen saaliiseen viidestä ottelusta. ”MK” merkkautti tehotilastoon kuukauden peleistä keskimäärin upeat +16,0 ja lisäksi tilille tuli mm. 13 torjuntaa ja 11 ässäsyöttöä.

Kokenut Antti Siltala sai nyt kuukauden pelaajan tittelin ensimmäisen kerran kotimaan liigassa. Siltala osoitti tutusti vahvaa johtajuutta Savo Volleyn riveissä tehden 18,4 pistettä ottelua kohden. Torjuntoja Siltalalle kertyi kuukauden aikana yhdeksän ja ässäsyöttöjä neljä.

JymyVolleyn Kaisa Nyman valittiin liigan kuukauden tähdistöön jo peräti 16:nnen kerran urallaan. Edellisestä kerrasta ehti kulua lähes neljä vuotta (helmikuu 2016). Liberoksi valitulle LP Kangasalan Tiiamari Sieväiselle valinta oli uran kuudes ja kuukauden pelaajaksikin valitulle seurakaverille M-K Marshallille toinen viime kuukauden jatkoksi. Toinen valinta oli myös LiigaPlokin passarille Taylor Lindbergille.

Muut naisten kuukauden tähdistöön valitut olivat ensikertalaisia ja ensimmäistä kauttaa Suomessa pelaavia: LiigaPlokin keskipelaaja Alexis Conaway, LP Viestin hakkuri Katarina Pilepic sekä LP-Vampulan yleispelaaja Aleksandra Cveticanin.

Miesten kuukauden tähdistöön löytyi peräti neljä ensikertalaista: Tiikereiden libero Niklas Breilin sekä passari Anton Välimaa ja keskipelaajat Severi Savonsalmi (Savo Volley) + Panu Pitkänen (Akaa-Volley). Yleispelaajiksi valittiin Savo Volleyn Antti Siltala ja Hurrikaanin Sakari Mäkinen. Hakkurin paikan valloitti Akaa-Volleyn Urpo Sivula.

Naisten Mestaruusliigan kuukauden tähdistö, marraskuu 2019
Passari: Taylor Lindberg, LiigaPloki (2)
Hakkuri: Katarina Pilepic, LP Viesti (1)
Yleispelaaja: Aleksandra Cveticanin, LP-Vampula (1)
Yleispelaaja: Mary-Kate Marshall, LP Kangasala (2)
Keskipelaaja: Alexis Conaway, LiigaPloki (1)
Keskipelaaja: Kaisa Nyman, JymyVolley (14)
Libero: Tiiamari Sievänen, LP Kangasala (6)

Miesten Mestaruusliigan kuukauden tähdistö, marraskuu 2019
Passari: Anton Välimaa, Tiikerit (1)
Hakkuri: Urpo Sivula, Akaa-Volley (7)
Yleispelaaja: Antti Siltala, Savo Volley (2)
Yleispelaaja: Sakari Mäkinen, Hurrikaani-Loimaa (5)
Keskipelaaja: Panu Pitkänen, Akaa-Volley (1)
Keskipelaaja: Severi Savonsalmi, Savo Volley (1)
Libero: Niklas Breilin, Tiikerit (1)

  Takaisin