Seuraa meitä somessa:

Matthew Pollock: "Tästä kaudesta tulee mahtava"

27.09.2014

Puolustava mestarijoukkue VaLePa haali kovan vahvistuksen keskitorjujaosastolleen, kun yhdysvaltalainen Matthew Pollock siirtyi täksi kaudeksi joukkueen riveihin.

Viime kaudella Pollock oli liigan ylivoimainen torjuntakuningas ja hänet valittiin kauden tähdistöön.

Valmistuttuaan Pepperdinen yliopistosta Pollock siirtyi pelaamaan Team Lakkapäähän, jossa pelasi kaksi edellistä kautta.

Energinen keskitorjuja on sopeutunut uuteen ympäristöön hyvin ja on tulevasta kaudesta erittäin innoissaan.

- Tästä kaudesta tulee mahtava. Täällä ihmiset nauttivat lentopallosta ja haluavat olla lajin kanssa tekemisissä, joten on upeaa pelata näin mukavassa kaupungissa.

VaLePa kohtaa avausviikonloppuna Hurrikaanin kahdesti. Pollock odottaa kovaa, mutta tasaista kamppailua.

- Heillä on paljon hyviä pelaajia, joista osa on vanhoja joukkuetovereitani. Odotamme kovaa taistelua, minkä kumpi vaan voi voittaa. Aiomme pelata niin kovaa kuin pystymme.

Pollockilla odottaa tulevalta kaudelta menestystä – haaveena on Suomen mestaruus.

- Minulla on todella suuret odotukset, en voi peittää sitä. Meillä on paljon pelejä pelattavana ja aiomme pelata todella kovaa. Sitten nähdään mitä tapahtuu, mutta me todella haluamme voittaa mestaruuden.

  Takaisin