Seuraa meitä somessa:

Matti Oivanen:" Lähdetään kirkastamaan mitaleja"

27.09.2014

Matti Oivanen tekee paluun Hurrikaani-paitaan vuoden mittaisella sopimuksella.

Kotimaan lentopallokentille palaava Oivanen pelasi viime kaudella Puolan AZS Olsztynin riveissä. Oivasen paluun taustalla olivat pahat selkävaivat. Hänellä todettiin välilevyn pullistuma, mikä on haitannut pelaamista ja harjoittelemista.

Hurrikaani oli joukkueena Oivasen mukaan kaikilta osin paras vaihtoehto. Viimeksi mies nähtiin Hurrikaani-paidassa toissa kaudella saldonaan SM-hopea.

- Mukavahan tänne on aina tulla. Tykkäsin toissa kaudella pelata Hurrikaanissa ja nyt kun selänkin takia piti jäädä Suomeen, niin Hurrikaani oli helppo valinta niin selän hoitojen kuin pelillisten asioidenkin takia.

Selkäongelmien vuoksi Oivasen osallistuminen MM-kisoihin oli vaakalaudalla, mutta mies saatiin kuitenkin pelikuntoon. Selän kunnossa on vielä parantamisen varaa, mutta parempaan suuntaan ollaan Oivasen mukaan menossa.

- Ei se hyvässä kunnossa ole. Sen verran kuitenkin, että pystyin pelaamaan kisoissa eikä se sinänsä haitannut pelisuorituksia. Vähäiset treenimäärät totta kai näkyivät.

Pitkän MM-urakan jälkeen Oivasella ei ole ollut kauheasti aikaa levätä, kun sarjapelit painavat päälle. Hän odottaa pelien alkua kuitenkin innolla.

- On mukava päästä taas pelailemaan sarjapelejä. Totta kai tekisi hyvää huilata hetki, mutta sarja alkaa niin ei ole kauheasti ollut aikaa. Piristää kummasti pitkän rupeaman jälkeen, kun maisemat ja joukkue vaihtuu ympärillä.

Oivanen liittyi joukkueeseen viime hetkillä ennen sarjan alkua, joten yhteispeli vaatii vielä totuttelua. Hän oli joukkueen matkassa Viron treeniturnauksessa, mutta muuten yhteinen aika ja pelit joukkueen kanssa ovat jääneet vähäisiksi.

- Yhteiset treenit ja pelit on jäänyt aika vähiin, mutta pikkuhiljaa tässä mennään eteenpäin. Kestää hetken aikaa tottua passarin kanssa yhteispeliin, mutta eiköhän se siitä.

Hurrikaani kohtaa heti avausviikonloppuna kahdesti viime kauden mestarin VaLePan. Joukkueiden välisiä voimasuhteita on vielä tässä vaiheessa vaikea arvioida. Niin Oivanen kuin VaLePan Olli Kunnarikin liittyivät joukkueidensa vahvuuteen viime metreillä.

- En vielä tiedä missä kunnossa VaLePan peli on, mutta kauden ensimmäinen peli saattaa olla vähän hakemista molempien joukkueiden pelissä. Peli voi kääntyä kummalle vaan.

Tulevalta kaudelta Oivanen odottaa menestystä ja mitalin värin kirkastamista.

- Lähdetään voittamaan joka peliä ja katsotaan mihin se riittää. Meillä on hyvä nippu kasassa, lähdetään kirkastamaan viime ja edelliskauden mitaleja. Olisi se mestaruus ihan mukava ottaa.

Teksti: Katri Kastarinen
Kuva: Kimmo Nurminen

  Takaisin