Seuraa meitä somessa:

Mestaruusliigan kauden tähdistöt valittu - Hämäläinen teki taas historiaa

14.05.2019

Kauden 2018-2019 lentopallon Mestaruusliigan tähdistöt on valittu. Valinnan suorittivat liigajoukkueiden päävalmentajat. Valinnoissa nähtiin myös historiaa, kun LP Viestin libero Hillaelina Hämäläinen valittiin tähdistöön jo yhdeksännen kerran.

Naisten puolella LP Viestin mestarijoukkueesta tähdistöön valittiin kolme pelaajaa, joista libero Hillaelina Hämäläinen muokkasi siis jo ennestään omissa nimissään olevaa naisten tähdistökertojen ennätystään nyt peräti yhdeksään. Toiseksi eniten tähdistövalintoja on naisten liigan historiassa Sari Seppäsellä, kuusi.

Hämäläinen on aiemmin valittu liigatähdistöön seitsemän kertaa perättäin 2007-2013 sekä 2017.

Salolaisten passari Viktoriia Tuchashvili valittiin kauden liigatähdistöön nyt neljännen kerran ja hakkuri Kertu Laak toistamiseen.

Hämeenlinnan Lentopallokerhon yleispelaajalle Suvi Kokkoselle valinta oli toinen. Ensimmäisen kerran tulivat valituiksi LP Kangasalan virolainen yleispelaaja Nette Peit ja saman seuran yhdysvaltalainen keskipelaaja Kayla Haneline sekä Hämeenlinnan yhdysvaltalainen keskipelaaja Mara Green.

Miesten liigatähdistöön sai pelaajan/pelaajia neljä seuraa, joista VaLePa Satamala Tampereen mestarijoukkue kolme ja Hurrikaani-Loimaa kaksi.

Hurrikaanin keskipelaaja Matti Oivanen valittiin nyt viidennen kerran liigatähdistöön, jolla hän nousee historiatilastossa jaetulle neljännelle tilalle Aki Riihimäen kanssa. Enemmän valintoja on Normunds Veinbergsillä (12), Olli Kunnarilla (7) sekä Eduard Venskillä (6).

Passariksi valittiin kolmannen kerran perättäin VaLePan Mikko Esko, seurakaveri Erik Sundberg toisen kerran perättäin toiseksi yleispelaajaksi ja Tommi Siirilä myös toistamiseen toiseksi keskipelaajaksi. Hurrikaanin hakkurille Antti Ropposelle valinta oli myös toinen perättäinen. Ensikertalaisia puolestaan ovat Ettan yleispelaaja Antti Ronkainen ja Savo Volleyn japanilaislibero Taichi Kawaguchi.

Naisten Mestaruusliigan tähdistö kaudella 2018-2019
Passari: Vikoria Tuchashvili, LP Viesti
Hakkuri: Kertu Laak, LP Viesti
Yleispelaajat: Suvi Kokkonen, Hämeenlinnan Lentopallokerho ja Nette Peit LP Kangasala
Keskipelaajat: Mara Green, Hämeenlinnan Lentopallokerho ja Kayla Haneline, LP Kangasala
Libero: Hillaelina Hämäläinen, LP Viesti

Miesten Mestaruusliigan tähdistö kaudella 2018-2019
Passari: Mikko Esko, VaLePa Sastamala Tampere
Hakkuri: Antti Ropponen, Hurrikaani-Loimaa
Yleispelaajat: Antti Ronkainen, Etta ja Erik Sundberg, VaLePa Sastamala Tampere
Keskipelaajat: Matti Oivanen, Hurrikaani-Loimaa ja Tommi Siirilä, VaLePa Sastamala Tampere
Libero: Taichi Kawaguchi, Savo Volley

  Takaisin