Seuraa meitä somessa:

Miesten liigan sarjajärjestelmä säilyy - naisissa muutoksia

17.04.2014


Miesten liigassa isketään 33 runkosarjan ottelua ensi kaudella. (Kuva: Mäsi)

Lentopallon Mestaruusliiga pelataan ensi kaudella miesten osalta edelleen kolminkertaisella runkosarjalla, kun taas naisten sarjajärjestelmään tulee muutoksia.

Miesten liigassa on mukana 12 joukkuetta, jotka pelaavat runkosarjassa kolminkertaisen sarjan eli 33 ottelua. Päättyneellä kaudella liigassa oli 11 joukkuetta ja pelejä tuli 30.

Miesten puolella runkosarjan kolmannen kierroksen osalta siirrytään järjestelmään, jossa otteluparit vuorovuosin kohtaavat toisensa kotona ja vieraissa.

Euroopan Cup-peliviikolla aina tammi-helmikuulle saakka pääsääntönä pidetään yhden ottelun viikkovauhtia, eikä tuplaotteluiden muodostaminen saa aiheuttaa yli kolmen ottelun viikkopelitahtia. Lisäksi erityistä huomiota kiinnitetään kotiotteluiden tasaiseen rytmitykseen.

Naisille uutta pelisysteemiä

Naisten Mestaruusliigassa pelataan kaudella 2014-2015 yhdeksän joukkueen kaksinkertainen sarja (16 ottelua), paikalliskierros samaa vastustajaa vastaan kotona ja vieraissa sarjan avausviikonloppuna (2 ottelua) sekä tammikuun haastajakierrosottelut samaa vastustajaa vastaan kotona ja vieraissa (2 ottelua). Valintaoikeus alkaa sarjataulukon ensimmäisen kierroksen (+paikallisottelut) tilanteen perusteella sarjataulukon viimeisestä joukkueesta. Lisäksi joukkueet kohtaavat Kuortaneen ottelut Kuortanetta vastaan (2 tai 3 ottelua). Näin runkosarjassa pelataan yhteensä 22 tai 23 ottelua.

Naisten pudotuspeleihin pääsee ensi kaudella kahdeksan joukkuetta, myös mahdollinen Kuortane. Puolivälierät pelataan jatkossa pras viidestä systeemillä. Välierät ja finaalit pelataan edelleen paras seitsemästä.

Niin miesten kuin naistenkin Mestaruusliigat pyritään aloittamaan paikalliskierroksilla.

Liigahallitus kävi pitkän ja monipuolisen keskustelun siitä, mistä lähtökohdista sarjajärjestelmää/pelimäärää pitäisi arvioida liigan kehittymisen näkökulmasta.

Lisäksi todettiin, että kaudella 2014-2015 on huomattavasti väljempi kansainvälinen otteluohjelma, joka mahdollistaa sekä sarjan aikaisemman aloituksen että vuodenvaihteessa pelaamisen, noin kuuden lisäpelipäivän verran.

Uusista asioista eli paikallis- ja haastajaierroksista Mestaruusliigan hallituksella on selkeät postiiviset näkymät.

- Paikallisottelupari lisää yleisön kiinnostusta ja siihen liittyvän vierasottelun kulut ovat pienemmät. Haastajakierros on markkinoinnillisesti ja mielenkiintoinen yleisön ja median kannalta.

  Takaisin