Seuraa meitä somessa:

Mikkonen jatkaa ja saa Kollon yleispelaajakaverikseen Akaaseen - Help liberoksi

04.05.2021

Akaa-Volleyn seuraikoni Joni Mikkonen jatkaa seuran riveissä tulevallakin liigakaudella saaden yleispelaajakaverikseen toisen kokeneen pelaajan, virolaisen Kristo Kollon. Libero-osastolle tulee Kiuruveden kasvatti Vili-Valtteri Help.

Akaa-Volleyn Mestaruusliigataipaleen ajan joukkueen kapteenina toiminut Joni Mikkonen jatkaa uraansa.

- Olisi niin maukasta ottaa SM-mitali kasvattajaseuran paidassa. Olin koko viime kauden hyvässä kunnossa ilman isompia vaivoja. Lisäksi lentopalloa on edelleen hauska pelata, perusteli kesäkuussa 35 vuotta täyttävä yleispelaaja jatkosopimustaan.

Toinen Akaa-Volleyn haaviin jäänyt kokenut laituri on Viron maajoukkueen mukana syksyn EM-kisoihin tähtäävä Kristo Kollo.
Tammikuussa 31 täyttänyt lentopalloammattilainen on urallaan pelannut kotimaansa lisäksi Sveitsissä, Italiassa ja Romaniassa. Vuosi sitten Kollon kaulaan ripustettiin kultamitali Romanian mestaruuden merkiksi. Päättyneellä kaudella meriittilista kasvoi Viron cup-mestaruudella ja Baltian liigan ykkössijalla.

- Itse asiassa olen pelannut Suomessakin ja Akaa-Volleyta vastaan. Edustin kuukauden verran Kyyjärven Kykyä keväällä 2015, kun joukkueet pelasivat vastakkain ykkössarjassa, muistelee Kollo.

Viron maajoukkueleirityksessä on 22 pelaajaa, joten vielä on karsintaa tehtävä ennen syksyä.

- Tavoitteeni luonnollisesti on olla mukana kisajoukkueessa. En siis osaa sanoa, milloin pääsen mukaan Akaa-Volleyn harjoituksiin. Mutta joka tapauksessa mielessä on vain yksi tavoite, Mestaruusliigan voitto, tunnustaa kunnianhimoinen yleispelaaja.

Jotta laiturit pääsevät hyviin hyökkäysasemiin, liberon tehtävänä on hoitaa pallot passattavaksi. Akaa-Volleyn tuorein pelaajasopimus tuo joukkueeseen nuoren liberon Pälkäneen Luja-Lukon ykkössarjamiehistöstä.

- Kiuruveden Luomu-Volley on kasvattajaseurani. Isot kiitokset sinne pohjatyöstä, hymyilee puolustusvoimien urheilukoulussa asevelvollisuuttaan vuoden ajan suorittava Vili-Valtteri Help.

Help on nuorten maajoukkueessakin liberon hommia hoitanut 20-vuotias pelimies. Urheilukoulussa lentopallovalmentajana toimii Jouko Lindberg. Akaa-Volleyn uuden päävalmentajan Olli Kunnarin ei siten tarvitse olla huolissaan valmennuksen tasosta, kun Help on kiinni maanpuolustuksessa.

  Takaisin